Zhao Chuang

Kiinassa tehty dinosauruslöytö valottaa lintujen kehitystä

Fossiili voi kuulua yhdelle niistä ensimmäisistä linnuista, jotka polveutuivat jurakauden kahdella jalalla liikkuneista dinosauruksista.

Tiedetään, että kana ja strutsi ovat Tyrannosaurus rexin lähimpiä nykysukulaisia.

Sukulaisuus saattaa äkkiseltään vaikuttaa oudolta, kun otetaan huomioon näiden eläinten väliset silmiinpistävät koko-, ulkonäkö- ja käyttäytymiserot.

Jokin aika sitten löydetty Fujianvenator prodigiosus -fossiili voi kuitenkin valaista hirmuisen pedon ja säyseämpien kanojen ja strutsien yhteyttä.

Fujianvenator prodigiosus oli lintumainen dinosaurus, jolla oli pitkät sääriluut. Kiinan tiedeakatemian tutkijoiden mukaan laji eli jurakauden lopulla noin 150 miljoonaa vuotta sitten.

Tuolloin kahdella jalalla liikkuvista dinosauruksista alkoi syntyä lintuja. Tutkijat pitävät fossiilia ainutlaatuisena, koska se osoittaa, että joillekin dinosauruksille kehittyivät siivet ennen jalkojen muuntumista.

Tutkijat olettavat eläimen edustavan maailmanhistorian ensimmäisiä lintuja.

Varhaisista linnuista tiedetään hyvin vähän, koska niiden fossiileja ei ole löydetty kovinkaan monta.

Fujianvenator prodigiosus oli fasaanin kokoinen, ja sen sääri oli ilmeisesti kaksi kertaa niin pitkä kuin reisi.

Rekonstruktio paljastaa, että Fujianvenator prodigiosus oli höyhenpeitteinen dinosaurus, jolla oli häntä. Fossiili löydettiin Kiinasta. Lintumainen eläin eli siellä oletettavasti suomaastossa.

© Chinese Academy of Sciences

Lajin arvellaan olleen joko pikajuoksija tai pitkäjalkainen ranta- eli kahlaajalintu.

Fossiili löydettiin Kaakkois-Kiinassa lietekivestä. Tämä viittaa siihen, että laji suosi suomaastoa.

Laji hyödynsi todennäköisesti saalistaessaan pitkiä jalkojaan ja nopeuttaan samalla tavalla kuin nykyiset strutsit.

Muiden samoihin aikoihin eläneiden lintumaisten dinosaurusten oletetaan lentäneen tai liikkuneen puissa.