Tunteeko kasvi kipua?
Monet kasvit reagoivat voimakkaasti ulkoisiin ärsykkeisiin, mutta voivatko kasvit tuntea nimenomaan kipua?

Vuonna 1960 CIA:n agentti Cleve Backster kytki kasveja valheenpaljastimeen ja sitten joko poltti kasvien lehtiä tulitikulla tai leikkasi niistä lehtiä irti. Kasvit reagoivat kuin stressaantunut henkilö. Ne vastasivat ärsykkeeseen myös silloin, kun niiden lähellä vahingoitettiin muita kasveja. Backster päättelikin, että kasvit pystyvät viestimään keskenään.
Nykyisin ollaan melko varmoja siitä, etteivät kasvit tunne kipua, koska niillä ei ole keskushermostoa. Kasvit reagoivat kuitenkin todistetusti valoon, ääniin, hajuihin ja kosketukseen. Ne voivat myös viestiä toisten kasvien kanssa vapauttamalla ilmaan varoitukseksi kemiallisia aineita, jos jokin eläin alkaa syödä niitä.
Kasvit haistavat ja huomaavat
Kasvit eivät tunne kipua niin kuin eläimet, mutta ne reagoivat selkeästi ympäristöönsä:
Äänet: Kasvi kasvaa joko äänilähdettä kohti tai siitä poispäin riippuen äänen taajuudesta.
Hajut: Etenkin loiskasvit etsivät suosimansa isäntäkasvit hajun avulla.
Valo: Kasvien versojen kärjet suuntautuvat valoon ja juuret valosta poispäin.
Video: Cleve Backster kertoo
Tässä 1970-luvulla tallennetussa videopätkässä Cleve Backster kertoo kasveilla tekemistään kokeista.