Punainen kukka

Jäykistääkö Viagra myös kasveja?

Viherpeukalot kertovat, että Viagra saa nuupahtaneet kasvit virkoamaan. Voiko erektiolääke vaikuttaa kukkiin samalla tavalla kuin miehiin?

Monet kukkien ystävät ovat kuulleet Viagra-vinkistä. Erektiolääkkeen sanotaan vaikuttavan kasveihin samalla tavalla kuin siittimeenkin. Väitteelle on myös saatu tieteellistä tukea.

Viagran teho perustuu typpioksidiin, joka on hapen ja typen yhdiste (NO). Typpioksidi on itse asiassa haitallinen kaasu, johon ihmiskeho reagoi muun muassa niin, että verisuonet rentoutuvat ja laajenevat.

Kun suonen läpimitta kasvaa, veren virtaus voimistuu. Juuri tämä vaikutustapa auttaa erektiohäiriöstä kärsivää, sillä sisältämänsä sildefaniilin ansiosta lääke auttaa siittimen paisuvaisia täyttymään verellä.

Myös kasvit reagoivat typpioksidiin. Aine vaikuttaa esimerkiksi lehtien huulisolujen toimintaan.

Huulisolujen muodostamat ilmaraot säätelevät kaasujen vaihtoa ilman ja lehden välillä. Siten myös vesihöyryn poistuminen kasvista riippuu siitä, ovatko ilmaraot auki vai kiinni.

Kasvit nuupahtavat useimmiten kuivumisen seurauksena. Toisin sanoen ne ovat luovuttaneet enemmän vettä kuin ne ovat imeneet.

Viagra voi sulkemalla ilmarakoja ja hillitsemällä näin haihtumista auttaa kasvia palauttamaan nestetasapainon.

Apu jää kuitenkin yleensä lyhytaikaiseksi. Viagra-hoito on usein vain tekohengitystä näivettymään päässeelle kasville.