Huonekasvi puhdistaa sisäilmaa

Muratin perimää on onnistuttu muuntamaan niin, että kasvi pystyy hajottamaan sisäilmasta syöpää aiheuttavia aineita, kuten kloroformia ja bentseeniä.

Shutterstock

Muuntogeeniset kasvit voivat puhdistaa huoneilmaa syöpää aiheuttavista aineista.

Yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston tutkijat muokkasivat muratin perimää niin, että se alkoi kerätä kloroformia ja bentseeniä. Tavalliset ilmansuodattimet eivät pysty poistamaan näitä kaasuja.

Kloroformia syntyy muun muassa klooratussa talousvedessä, ja bentseeni on aromaattinen hiilivety, jota käytetään sellaisenaan liuottimena mutta jota voi päästä asuintiloihin vaikka autotalleista ja konehalleista, sillä sitä esiintyy maaöljyssä ja sen jalostustuotteissa.

Sekoitus kasvia ja nisäkästä

Tutkijoiden luoma muratti on eräänlainen kasvin ja eläimen risteymä, koska siihen lisätty keinotekoinen perintötekijä muistuttaa nisäkkäiden – ja siten myös ihmisen – geeniä, jonka ansiosta elimistössä muodostuu kloroformia ja bentseeniä vähemmän haitallisiksi aineiksi hajottavaa entsyymiä.

Koska kyseinen proteiini on aktiivinen vain maksassa, sen antama suoja jää puutteelliseksi, kun myrkyllisiä kaasuja hengitetään.

Muuntogeenistä murattia testattiin laboratoriossa ilmatiiviissä lasiputkessa, johon johdettiin kloroformia ja bentseeniä.

Tutkijaryhmän luoma muuntogeeninen muratti kykenee hajottamaan kloroformia ja bentseeniä harmittomiksi aineiksi, joita se voi hyödyntää omassa kasvussaan.

Kolmen vuorokauden kuluessa kloroformista hävisi 82 prosenttia, ja kuudentena päivänä sitä ei enää ollut nimeksikään. Bentseenin poisto sujui hitaammin, mutta viikkoa myöhemmin senkin määrä oli pienentynyt 75 prosenttia.

Muratti yritetään saada eliminoimaan muitakin ilmansaasteita. Tutkimuskohteena on ainakin formaldehydi, jota vapautuu esimerkiksi rakennus- ja sisustusmateriaaleissa käytettävistä liimoista ja maaleista.

Lue myös:

Kasvit

Valokoe paljasti kasvien hermoston

8 minuuttia
Kavalakärpässieni - myrkkysienet
Kasvit

Top 3: Mikä on myrkyllisin sienilaji?

2 minuuttia
Kasvit

Millä tavalla puut pumppaavat vettä?

1 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!