Shutterstock
Flera giftormar har två klitoris

Käärmeelläkin on klitoris – ja jopa kaksi

Tutkijat ovat paikantaneet käärmeen klitoriksen. Yhdeksällä käärmelajilla on hemiklitoris eli kaksi klitorista.

Käärmenaarailla on klitoris, ja monilla lajeilla niitä on peräti kaksi, kertoo tuore australialais-yhdysvaltalainen tutkimus.

Tutkimuksen mukaan maailmassa on ainakin yhdeksän käärmelajia, joiden naarailla on kaksi klitorista.

Havainto on kiintoisa siksi, että vaikka käärmekoiraiden hemipenis eli kaksoisiitin on ollut tutkimuksen kohteena jo pitkään, mutta naaraiden sukuelimistä ei ole juuri ollut tietoa.

Itse asiassa naaraiden osalta tutkimus on koskenut pikemminkin sitä, onko niillä ylipäänsä klitorista.

Uuden tiedon hankkiminen ei ollut järin kovan työn takana, australialaisen Adelaiden yliopiston tutkija Meghan Folwell toteaa New Scientist -lehden haastattelussa.

”Se oli helppo löytää. Vedimme ihoa taaksepäin, ja siinä hemiklitoris oli.”

Jokainen käärmelaji on erilainen

Käärmeiden sukuelimiä tutkittiin myös kuvantamalla ja leikkelemällä yhdeksän eri lajin yksilöitä Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Tutkimuksissa ilmeni, että hemiklitoriksen koko ja rakenne vaihteli suuresti eri käärmelajeilla.

Tutkituista yhdeksästä lajista suurin klitoris oli Keski-Amerikassa elävällä Agkistrodon bilineatus -lajin mokkasiinikäärmeellä.

Tutkimuksessa olivat mukana myös muun muassa guatemalalainen maitokäärme, Australiassa ja Kaakkois-Aasiassa elävät surmakäärme ja mattopyton, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä elävä puffadderi.

Tasa-arvoa tutkimukseen

Käärmeiden klitoriksilla näyttäisi olevan sama tehtävä kuin nisäkkäidenkin häpykielellä: tehdä parittelusta miellyttävää naaraalle. Niissä on paljon hermoja ja paisuvaiskudosta, joten ne todennäköisesti ovat hyvin tuntoherkkiä.

Klitoris
© shutterstock

Lue myös:

Itse parittelun suorittamiseen hemiklitoriksella ei ole vaikutusta, sillä toisin kuin hemipeniksessä siinä ei ole luita tai koukkuja.

Lisää tutkimusta käärmenaaraiden sukuelimistä on luvassa, Folwell uskoo.

”Naisnäkökulma on ollut vähän kadoksissa, mutta nyt on syntynyt vahva tutkijayhteisö, joka tutkii naaraiden sukuelimiä, ja se on todella jännittävää”, hän sanoo New Scientistin haastattelussa.