Ja nyt se tapahtui: Valtava jäävuori lohkesi Antarktiksesta
Yksi maailman suurimmista jäätiköistä on lohjennut, ja 5 800 neliökilometrin laajuinen jäävuori kelluu nyt meressä. Tutkijat pelkäävät nyt, että koko jäätikkö saattaa irrota Antarktiksesta.

Antarktiksen länsiosissa sijaitseva 300 metriä paksu Larsen C -jäähylly on haljennut. Se, mitä kaikki pelkäsivät, tapahtui maanantain 10.7. ja keskiviikon 12.7. välisenä aikana.
Nyt noin Kymenlaakson laajuinen jäävuori ajelehtii meressä.
Tutkijat pelkäävät jäätikön lohkeamista
Koska Larsen C -jäähylly kelluu jo valmiiksi meressä, merenpinta ei nouse heti. Jäävuoren lohkeaminen saattoi kuitenkin aiheuttaa epävakautta koko jäähyllyssä, joten vaarana on, että koko jäätikkö irtoaa.
Jos niin tapahtuisi, maailman merien pinnat voisivat nousta jopa kymmenellä senttimetrillä. Se olisi kohtalokasta monille Tyynenmeren pienille saarille, jotka jo nyt kärsivät viime vuosikymmeninä tapahtuneesta merenpinnan noususta.
Irtoamista osattiin odottaa
Larsen C -jäähyllyssä ollutta halkeamaa on tarkkailtu jo vuosia. Toukokuun 2017 lopulla otetuissa satelliittikuvissa näkyi, että halkeama oli pidentynyt 18 kilometriä vajaassa viikossa. Vain 13 kilometriä jäätä piti jäävuoren paikoillaan, joten tutkijat jo odottivat sen irtoamista.