Tutkijat: "Tuomiopäivän jäätikkö pitää kiinni kynsin hampain"

Etelämantereen länsiosassa sijaitseva Thwaitesin jäätikkö on ehkä lähempänä häviämistä kuin on luultu. Uusi tilannearvio perustuu sukellusrobotin 700 metrin syvyydessä tekemiin tutkimuksiin.

Etelämantereen länsiosassa sijaitseva Thwaitesin jäätikkö on ehkä lähempänä häviämistä kuin on luultu. Uusi tilannearvio perustuu sukellusrobotin 700 metrin syvyydessä tekemiin tutkimuksiin.

Claus Lunau & NASA

Ison-Britannian kokoinen jäätikkö voi nostaa merenpintaa jopa kolme metriä.

Ilmastontutkijat ovat seuranneet jo vuosikymmenien ajan hermostuneena Etelämantereen länsirannikolla sijaitsevaa Amundseninmerta, johon valtava Thwaitesin jäätikkö ulottuu.

Maailman suurimpiin kuuluvan jäätikön pinta-ala on 192 000 neliökilometriä. Lämmin merivesi syövyttää massiivista jäätä, ja seurauksena voi olla tutkijoiden kauhuskenaarion toteutuminen eli koko jäätikön sulaminen.

Vähän aikaa sitten kartoitettiin ensimmäisen kerran merenpohja jäätikön edestä. Vedenalainen tutkimus paljasti, että pelätty tapahtuma voi olla luultua lähempänä.

Länsi-Antarktiksessa sijaitseva Thwaitesin jäätikkö avautuu Amundseninmerelle. Sen edustan lauttajää toimii jättimäisenä tulppana, joka estää takana olevien jäävirtojen valumisen mereen. Ne voisivat nostaa merien pintaa 80 senttiä.

© Shutterstock

Merenpohja voi paljastaa tulevaisuuden

Yhdysvaltalaisten, brittiläisten ja ruotsalaisten merigeologien tekemässä kartoituksessa käytettiin Rán-nimistä itseohjautuvaa sukellusalusta, joka kävi 700 metrin syvyydessä.

Robotti kuvasi 20 tuntia kestäneellä tutkimusmatkallaan jäättömän merialueen pohjaa jäätikön hallitsemalla rannikolla noin 1 500 neliökilometrin alalta. Tarkoista kuvista tutkittiin, miten jäätikön reuna on vetäynyt aiemmin. Tietojen avulla voidaan ennustaa, miten jäätikkö käyttäytyy tulevaisuudessa.

Katso, kuinka sukellusrobotti selvisi vaikeasta tehtävästään:

Kuvien mukaan Thwaitesin jäätikkö on vetäytynyt jossain vaiheessa viimeisten 200 vuoden aikana kuudessa kuukaudessa kaksi kertaa niin nopeasti kuin vuosien 1996 ja 2009 välillä ja kolme kertaa niin nopeasti kuin vuosina 2011–2017.

Vaikka nykyinen hitaampi vetäytymisvauhti voi äkkiseltään vaikuttaa hyvältä asialta, tutkijat ovat huolissaan.

Tutkijoiden mukaan on syytä pelätä menneiden tapahtumien toistuvan tulevaisuudessa. He toteavat artikkelissaan, että jäätikön tila voi muuttua äkillisesti.

Vetäytyvän Thwaitesin jäätikön reuna on muodostanut samansuuntaisia harjanteita merenpohjaan vuoroveden mukaan. Kun tutkijat paikansivat nämä yli 160 harjannetta, he kartoittivat laajalti merenpohjaa jäätikön edestä. Värit ilmaisevat merenpohjan korkeuserot.

© The University of South Florida

"Thwaitesin jäätikkö pitää kiinni kynsin hampain", kertoo tutkimusryhmään kuuluva British Antarctic Survey -ohjelman merigeofyysikko Robert Larter lehdistötiedotteessa.

"Odotettavissa on suuria muutoksia lyhyessä ajassa – esimerkiksi vuoden välein", selittää Larter.

Thwaitesin jäätikkö ulottuu Amundseninmereen ja hidastaa tehokkaasti takaa tulevia jäävirtoja. Pidetään kuitenkin mahdollisena, että jäätikön vetäytyminen johtaa lopulta Etelämantereen länsiosien jääpeitteen häviämiseen.

Jos uhkakuva toteutuu, merenpinta nousee 1–3 metriä ja vesi valtaa alavilla rannikoilla sijaitsevat kaupungit.