Jättimäinen halkeama on venynyt peräti 18 kilometriä vajaassa viikossa.

© NASA
Luonto - Ilmastonmuutos

Shokkikuvat: Antarktiksesta irtoaa valtava jäävuori

Yksi maailman suurimmista jäävuorista saattaa irrota Antarktiksen merijäästä päivänä minä hyvänsä. Näin varoittaa tutkijaryhmä tuoreiden satelliittikuvien perusteella.

Länsi-Antarktiksella sijaitseva 300 metriä paksu jäähylly on murtumassa ja synnyttämässä kolmen Ahvenanmaan kokoisen jäävuoren.

Näin varoittavat yhdysvaltalaiset ja brittiläiset tutkijat tutkittuaan tuhansia vuosia vanhasta Larsen C -jäätiköstä otettuja uusia satelliittikuvia.

Lohkeaminen on lähellä

Tutkijat ovat pitäneet halkeamaa silmällä jo vuosikausia, mutta viime kuukausina sen ripeä eteneminen on herättänyt heissä todellista huolta.

Uusien satelliittikuvien mukaan halkeama piteni toukokuun lopussa peräti 18 kilometriä vajaassa viikossa. Sen jälkeen valtavan jäävuoren lohkeaminen Eteläiseen jäämereen on kiinni enää 13 kilometristä.

Tämä havainto saa Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen tutkijan Dan McGrathin hälytyskellot soimaan:

”Minä uskon sen tapahtuvan päivien tai viikkojen sisällä”, hän sanoo uutistoimisto Reutersille.

Katastrofaalisia seurauksia

Larsen C -jäätikkö kelluu jo valmiiksi meressä, joten suurenkaan kappaleen irtoaminen ei sinänsä nostaisi merenpintaa.

Tutkijat kuitenkin pelkäävät, että jäätikön lohkeaminen voisi tehdä koko jäätiköstä epävakaan ja siten kasvattaa riskiä koko Larsen C:n hajoamisesta.

Jos näin tapahtuisi, maailman merien pinnat voisivat nousta jopa kymmenellä senttimetrillä.

Lue myös:

Larsen C -jäähylly Nasa
Ilmastonmuutos

Antarktiksen jääpeite lohkeilee

1 minuuttia
Jäätiköiden sulamisen seuraukset
Ilmastonmuutos

Mitä tapahtuisi, jos kaikki maapallon jäätiköt sulaisivat?

1 minuuttia
Ilmastonmuutos

Lumitykit pelastavat sulavat jäätiköt

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!