Nykyään maapallon merien vedenpinnan korkeutta seurataan sateliiteilla. Satelliitin altimetri eli korkeusmittari lähettää joka sekunti Maata kohti noin 1 700 mikroaaltosysäystä, jotka heijastuvat merenpinnasta takaisin satelliittiin.
Vedenpinnan korkeus lasketaan ajasta, joka kuluu heijastuksen kulkuun takaisin satelliittiin.
Satelliitit mittaavat tiedot koko maapallolta kymmenessä päivässä
Satelliittimittausten avulla saadaan tiedot koko maapallolta – kaikista valtameristä ja pienemmiltäkin merialueilta – kymmenessä päivässä.
Kun verrataan useiden mittausten tuloksia, voidaan laskea pois esimerkiksi tuulesta, aallokosta, merivirroista ja vuorovedestä johtuvat poikkeamat, jotka saattavat vaikuttaa yksittäisen mittauksen tuloksiin.
Näin voidaan laatia koko maapallon keskimääräinen meriveden korkeus esimerkiksi kalenterivuoden ajalta.
Vanhat mittarit olivat epätarkkoja
Ennen kuin ensimmäinen meriveden korkeutta mittaava satelliitti, yhdysvaltalais-ranskalainen TOPEX/Poseidon, lähetettiin avaruuteen vuonna 1992, käytettiin merenpinnan tason havainnointiin vedessä olevia vedenkorkeusmittareita.
Niiden tuloksiin liittyy kuitenkin monia epävarmuustekijöitä.
Niillä ei voida tarkasti huomioida paikallisia ilmiöitä, kuten maankohoamista, jota tapahtuu esimerkiksi Perämerellä ja Suomenlahdella.
Kohoamista on jatkunut siitä lähtien, kun jääkausi päättyi 20 000–15 000 vuotta sitten ja jäämassojen painama maankuori alkoi nousta entiselle tasolleen.
Niinpä Oulussa tai Ruotsin puolella Luulajassa kiinteä vedenkorkeusmittari näyttäisi, että merenpinta laskee jopa sentin vuodessa.