Elämän määritteleminen voi äkkiseltään vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa elämälle ei ole löydetty kattavaa määritelmää.
Määritelmät tekee ongelmallisiksi se, että niistä yksikään ei tunnu kattavan kaikkia elämän muotoja. Voisi olettaa, että lisääntymisen vaatimus kattaisi kaikki elämän muodot, mutta esimerkiksi muuli ei kykene lisääntymään, vaikka se selvästi on elävä olio.
Auringon ja elämän yhdistäminen ei myöskään toimi, sillä on olemassa bakteereja, jotka elävät merenalaisissa tulivuorissa, eivätkä tarvitse auringonvaloa.
Toisaalta on olemassa asioita, jotka täyttävät monet elämän määritelmistä, mutta joita ei silti voida pitää elävinä.
Esimerkiksi tulella voidaan katsoa olevan aineenvaihdunta, ja nykyään jotkin koneet osaavat jopa lisääntyä.
Elämä on siis kaikille tuttu ilmiö, jonka määritteleminen tarkasti on hyvin vaikeaa. Niinpä tutkijat ovat tyytyneet vain luettelemaan ominaisuuksia, jotka kuvaavat useimpia elämän muotoja.
Asia muuttuu vielä monimutkaisemmaksi, jos mukaan otetaan muualla maailmankaikkeudessa mahdollisesti esiintyvä elämä.
Maassa elämä on useimmiten riippuvaista vedestä ja koostuu molekyyleistä, joissa on hiiltä. Muualla elämä voi perustua aivan toisenlaisiin rakenteisiin.
Kun Viking-luotaimet ottivat näytteitä Marsin pinnalta 1970-luvulta ja etsivät jälkiä aineenvaihdunnasta, yksi näytteistä oli positiivinen. Nykyään kuitenkin uskotaan, että kyseessä oli virhe, joka aiheutui virheellisestä aineenvaihdunnan määritelmästä.
Ehkäpä kaikkein paras elämän määritelmä on se, että elämä voi loppua ja kuolla. Tosin silloin jokin voidaan määritellä elämäksi vasta, kun on liian myöhäistä.