Luonto

Luonto yhdistetään usein tietyn maantieteellisen alueen ympäristöön. Monille luonto merkitsee kaikkea sitä ympäristössämme, mikä ei ole ihmisen tekemää: metsiä, merta, järviä, maata, ilmaa, kukkia ja muita kasveja.
Toisaalta luonnolla ja luonnollisuudella viitataan usein johonkin alkuperäiseen, olomuotoon tai tilaan, joka on joskus vallinnut. Luonto voi tarkoittaa myös ihmisen synnynnäistä perusolemusta. Lapsen tarvetta leikkiä tai koiran halua juosta kuvataan luonnollisiksi tarpeiksi.
Tieteen Kuvalehti kirjoittaa luonnosta monesta eri näkökulmasta. Lue vaikkapa vuodenajoista, kasvihuoneilmiöstä, loisista tai maailmanmeristä.

pisaroita lootus lehti

Vastakohtien luonto

Luonto ja luonnollisuus nähdään usein jonkin muun vastakohtana. On sanottu, että luonto alkaa siellä, missä järjestelmällinen maankäyttö loppuu. Villi ja ihmisen koskematon nähdään luonnollisena. Aavikot, vuoret, arot, rannat, suot ja metsät ovat luontoa. Luonto edustaa vehreää, orgaanista ja elävää, ja moderni teknologisoitunut yhteiskunta koetaan sen vastakohdaksi.

Luontoa voidaan mitata

Luonnossa vallitsevat lainalaisuudet, joita etenkin fyysikot yrittävät kuvailla. Luonnonlait ovat järkähtämättömiä ja ohjaavat yhtä lailla pienimpiä hiukkasia ja kaukaisia taivaankappaleita. Luontoa voidaan siis mitata. Siltä osin luonto erottuu niistä elämän alueista, jotka kukin näkee omien subjektiivisten mieltymystensä ja kulttuuristen normiensa sävyttäminä.

Partikler kolliderer

© Shutterstock