Tesla onnettomuudessa moottoritiellä.

Turmien jälkeen: Viranomaiset tutkivat Teslan turvallisuutta

Useat onnettomuudet ovat saaneet viranomaiset selvittämään, kuinka vaarallisia Teslat ovat. Tarkastelu kohdistuu etenkin paljon puhuttuun automaattiohjaukseen ja syttyviin akkuihin. Elon Musk pitää kuitenkin sähköautoa tavallisia autoja turvallisempana.

Useat onnettomuudet ovat saaneet viranomaiset selvittämään, kuinka vaarallisia Teslat ovat. Tarkastelu kohdistuu etenkin paljon puhuttuun automaattiohjaukseen ja syttyviin akkuihin. Elon Musk pitää kuitenkin sähköautoa tavallisia autoja turvallisempana.

Shutterstock

Jokin aika sitten kaksi miestä menetti henkensä Texasissa pikkutiellä Houstonin pohjoispuolella. He törmäsivät autolla kaarteessa puuhun, ja kova vauhti aiheutti rumaa jälkeä.

Kumpikaan miehistä ei ollut varsinaisesti auton ratissa. Viranomaisten mukaan vuoden 2019 mallia olevaa Tesla Model S:ää ajoi autopilotti.

Onnettomuus oli jatkoa 23 turman sarjalle, joka on saanut Yhdysvaltojen viranomaiset tarkastamaan sähköautojen ohjelmia ja laitteita.

Turmat kyseenalaistavat turvallisuuden

Viimeisimmän kuolonkolarin jälkipuinti toi taas esiin vanhat huolet ja vaatimukset, kuten:

  • Automaattiohjausta ei saisi käyttää ilman ratissa olevaa kuljettajaa.
  • Automaattiohjausta ei saisi käyttää muualla kuin moottoriteillä, joiden tiemerkinnät ovat selvät.
  • Sähköautojen palavia akkuja on vaikea sammuttaa ja ne syttyvät helposti uudestaan.

Tesla on lakkauttanut tiedotusosastonsa, joten tapahtumia kommentoi johtaja Elon Musk – yleensä Twitterissä. Hänen mukaansa kyseisessä tapauksessa autopilotti tuskin oli päällä. Lisäksi hän totesi, ettei autossa edes ollut automaattiohjauksen vaatimaa ohjelmistoa.

Tesla on toistuvasti korostanut, että autopilotti ei ole täysautomaattinen ohjausjärjestelmä ja ettei se korvaa kuljettajaa kokonaan.

Autojen automaattisuutta arvioidaan kuusiportaisella asteikolla. Siinä 0 tarkoittaa kuljettajasta täysin riippuvaista autoa ja 6 autoa, jonka voidaan antaa liikkua muun liikenteen seassa puuttumatta ajoon. Jopa kaikkein autonomisimmat Teslat ovat enintään portaalla 2: auto tarvitsee kuljettajan, mutta autopilotti voi avustaa häntä esimerkiksi ryhmittymisessä.

Viimeaikaisten tapahtumien vanavedessä on kysytty kriittiseen sävyyn, toimiiko Teslan automaattiohjaus luvatulla tavalla. Useat Teslan omistajat ovat kertoneet, että autopilotti on aktivoitavissa myös teillä, joilla ei ole navigointikameroiden vaatimia tiemerkintöjä.

Internetissä on runsaasti videoita Tesloista, jotka liikkuvat ilman kuljettajaa, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista ilman ohjelmiston näpelöimistä tai sen huijaamista esimerkiksi kiinnittämällä turvavyö. Kaiken lisäksi autopilotin pitäisi lakata toimimasta, jos järjestelmä ei havaitse kymmenessä sekunnissa ohjauspyörän liikettä.

Näin Teslan autopilotti toimii

Teslan oman arvion mukaan onnettomuusriski on autopilottia käytettäessä kymmenen kertaa pienempi kuin silloin, kun kuljettaja ajaa tavallista henkilöautoa.

Akkupalon sammuttaminen kestää vuorokauden

Ensimmäisten tietojen mukaan Texasissa sammutettiin palavaa autoa neljä tuntia. Paloviranomaiset kuitenkin tarkensivat uutisia kertomalla olleensa onnettomuuspaikalla jäähdyttämässä kuumentunutta akustoa neljä tuntia.

Varsinainen tulipalo oli sammutettu muutamassa minuutissa, viranomaiset tähdensivät.

Sähköautojen akustoa pidetään palovaarallisena. Akut voivat palaa kauan ja syttyä uudelleen. Valmistajan mukaan Teslan akustopalon sammuttamiseen voi mennä vuorokausi.

Akkupaloa on vaikea sammuttaa lämpökarkaamiseksi kutsutun ilmiön vuoksi. Se on vaikeasti pysäytettävä, lämpötilaa jatkuvasti nostava ketjureaktio.

Akku, jossa on anodi ja katodi
© Yi Cui et al. / Science Advances

Akku sisältää palovaarallisia aineita

Tavallisessa litiumioniakussa, jollaisia Tesla Model S:ssä on 7 104, on kummassakin päässä elektrodi. Litiumionit kulkevat niiden välillä, kun akku latautuu ja purkautuu. Kun akkua ladataan, ionit hakeutuvat negatiiviseen elektrodiin, anodiin (vihreä). Kun akku purkautuu, ionit hakeutuvat positiiviseen elektrodiin, katodiin (sininen).

Anodin ja katodin välissä on elektrolyyttiä – palavaa litiumsuolanestettä – ja separaattori (harmaa).

Akku hajoaa ja kuumenee.
© Yi Cui et al. / Science Advances

Reaktio villiintyy

Separaattori huolehtii siitä, että vain litiumionit kulkevat elektrodilta toiselle ja niiden elektronit johtuvat akusta siihen osaan, joka ottaa akusta virtaa. Separaattorit ovat hiuksenhienoja, ja jos ne vahingoittuvat esimerkiksi kolarissa, syntyy oikosulku, joka johtaa hallitsemattomaan reaktioon. Energiaa vapauttava reaktio jatkuu, kunnes akku on purkautunut, ja se kehittää lämpöä ja kaasua, jotka sytyttävät elektrolyytin. Ja energiaa vapautuu taas enemmän.

Akku syttyy tuleen.
© Yi Cui et al. / Science Advances

Ketjureaktio jatkuu jatkumistaan

Vaikeasti sammutettava palo voi alkaa useasta eri syystä, kuten akun puhkeamisesta, helposti reagoivien litiumsuolojen altistumisesta ilman kosteudelle tai liiallisesta latauksesta. Vaurioitunut tai kuumentunut litiumioniakku voi syttyä itsestään – myös sen jälkeen, kun palo on sammutettu pätevästi. Sähköauton uudelleen syttymisen riskiä kasvattaa se, että kompaktissa akustossa ketjureaktiota ei saada aina loppumaan.

Akuston jäähdyttämiseen kunnolla saatetaan tarvita 30 000 litraa vettä. Tesla ohjeistaa lisäksi eristämään auton 48 tunniksi.

Lähivuosina sammuttamista voidaan todennäköisesti tehostaa, kun sammutus- ja pelastustehtävissä toimiville karttuu enemmän kokemusta akkupaloista.

Lisäksi Tesla on patentoinut tekniikan, joka tuulettaa akkua heti, kun se osoittaa kuumenemisen merkkejä. Yhtiön kunnianhimoisena tavoitteena on ehkäistä akuissa syntyvä tuhoisa ketjureaktio ja siten parantaa sähköauton turvallisuutta.