Maailmanmestaruussarjan osakilpailuissa käytettävät F1-autot on suunniteltu rata-ajoon. Radoille ovat ominaisia suhteellisen lyhyet suorat ja monet mutkat.
Vaikka kuljettaja voikin melko helposti saada ajokkinsa kulkemaan yli 300 kilometrin tuntinopeudella, tiukat hidastekaarteet, kuten S:n muotoiset šikaanit, estävät häntä ajamasta jatkuvasti huippunopeutta.
Sekä autoon että kuljettajaan vaikuttavat kiihtyvyysvoimat ovat jyrkissä mutkissa niin suuria, että vauhtia on vähennettävä jo pelkästään turvallisuussyistä.
Suorilla osuuksilla sen sijaan voidaan kiitää yli 100 metrin sekuntivauhtia. Suurin mitattu nopeus on 372,6 kilometriä tunnissa.
Formula 1-luokan historia ulottuu vuoteen 1950. Vuosien varrella kilpailujen järjestämisestä vastaava Kansainvälinen autoliitto FIA on pyrkinyt sääntöpäätöksillään tekemään ajamisesta turvallista tinkimättä lajille ominaisesta jännityksestä.
Muun muassa rajoittamalla moottoreiden enimmäistehoa ja -kierroslukua on haluttu varmistaa, että kovien nopeuksien takia luonnostaan riskialtis moottoriurheilu ei muutu päättömäksi vauhtihurjasteluksi.