Tieteen arkistoista: ”Rikolliset ovat eläimellisiä”

Vuonna 1871 italialainen lääkäri Cesare Lombroso esitti, että rikollisilla on eläimellisiä piirteitä, jotka paljastavat heidän lainvastaisen käytöksensä. Hän kehotti poliisia luopumaan todistajien kuulustelusta ja sen sijaan mittaamaan epäiltyjen otsan, leuan ja korvat.

Vuonna 1871 italialainen lääkäri Cesare Lombroso esitti, että rikollisilla on eläimellisiä piirteitä, jotka paljastavat heidän lainvastaisen käytöksensä. Hän kehotti poliisia luopumaan todistajien kuulustelusta ja sen sijaan mittaamaan epäiltyjen otsan, leuan ja korvat.

Wellcome Collection/MEPL/Ritzau Scanpix

Lääkäri Cesare Lombroso teki viillon ruumiin niskaan Pavian yliopistolla kylmänä ja pimeänä marraskuisena aamuna vuonna 1871. Leikkauspöydällä makasi kaupungin vankilassa 70-vuotiaana kuollut Giuseppe Villella.

Lombroso oli käynyt Villellan kanssa vankilassa hieman ennen tämän kuolemaa mielenkiintoisen keskustelun, jossa Villella oli tuntunut kyyniseltä ja kerskunut rikoksillaan.

Nyt ruumiinavaus olisi Lombrosolle mahdollisuus vahvistaa teoriansa, jota hän oli työstänyt jo pitkään. Lombroso avasi Villellan niskaan tekemänsä viillon ja paljasti selkärangan ja kallon yhtymäkohdan.

Hän pysähtyi äkisti huomatessaan kallossa syvennyksen, jonka hän halusi mitata.Se oli vain 3,4 senttiä pitkä, 2,3 senttiä leveä ja 1,1 senttiä syvä, mutta pienestä koostaan huolimatta se riitti tekemään vaikutuksen Lombrosoon.

”Yhtäkkiä näin selvästi – valaistuna kuin suuri tasanko liekehtivän taivaan alla – rikollisen luonteen ongelman: rikollinen on atavistinen olento raivoisine vaistoineen, jotka ovat peruja ihmisen alkukantaisilta muodoilta ja alemmilta eläimiltä,”

Lääkäri Cesare Lombroso löysi taparikollisen Guiseppe Villellan kallon sisäpuolelta syviä uria, jotka muistuttivat gibbonien kallossa olevia uurteita. Jos Lombroso olisi tehnyt useampia ruumiinavauksia, hän olisi todennut, että uurteet ovat ihmisillä tavallisia.

© Fondo Antiguo de la Biblioteca de la Universidad de Sevilla

Lombroso siis uskoi, että rikollisuuden ­aiheutti atavismi eli ihmisessä piilevän muinaisen ominaisuuden esiin nousu, joka teki rikollisista eläimellisempiä kuin lainkuuliaiset kansalaiset – ja nyt hän näki mielestään Villellan kallossa samanlaisen syvennyksen kuin monilla apinoilla ja jyrsijöillä.

Hänen sydämensä jyskytti, sillä hän uskoi olevansa historiallisen oivalluksen äärellä: hän uskoi ratkaisseensa rikollisuuden arvoituksen.

Vaikka 36-vuotias Lombroso ei voinut pönkittää teoriaansa juuri muuta kuin omilla satunnaisilla huo­mioillaan, kuulemillaan tarinoilla ja vanhoilla ennakkoluuloilla, hän ryhtyi oitis kirjoittamaan
aiheesta kirjaa. Pian hän olisi kuuluisa.

Ajatus lähti tatuoinneista

Cesare Lombroso syntyi Veronassa Italiassa vuonna 1835. Hänen isänsä oli menestyvä liikemies, ja vauraan perheen poika saattoi valita uransa vapaasti – kunhan hän vain olisi osannut päättää. Hän ehti kokeilla kielitieteitä, arkeologiaa ja kirjallisuuttakin, ennen kuin päätyi lääketieteen opintoihin.

Lombroso vertasi 121:tä tuomittua 328 italialaiseen, jolla ei ollut rikosrekisteriä. Tulokset tarkastettuaan hän totesi, että rikollisilla on yleensä pieni kallo, jonka tilavuus on 1 101–1 300 kuutiosenttimetriä. Lainkuuliaisilla kansalaisilla oli hänen mukaansa suurempi pää – joissain tapauksissa yli 1 501 kuutiosenttimetriä.

© SPL

Nuorena miehenä Lombroso toimi Italian toisessa itsenäisyyssodassa kenttälääkärinä vuonna 1859, ja hoitaessaan sotilaita hän näki jotain, mitä ei ollut koskaan ennen nähnyt: tatuointeja.

Ne olivat Lombroson mielestä aiheiltaan usein ”säädyttömiä”, ja niitä ottaneet olivat hänen mielestään ”moraalisesti heikkoja” miehiä.

Kun Lombroso lähti armeijasta ja sai paikan psykiatrian professorina Pavian yliopistosta, hän pohti yhä tatuointeja ja niiden merkitystä. Kirjassaan L’uomo delinquente (”Rikollinen ihminen”) hän kirjoitti vuonna 1876:

”Rikollisten kanssa suoraan tekemisissä olleet tietävät, että rikolliset ovat erilaisia kuin tavalliset ihmiset. Selvittääksemme, ajaako yksinkertaisesti heidän luonteensa heitä rikoksiin, meidän on tutkittava heidän psykologiaansa ja fysiikkaansa.”

Ulkonäkö paljasti pahantekijät

Lombroso oli erityisen kiinnostunut rikollisten ulkoisista piirteistä, ja hän ryhtyi tutkimaan rikollisten ruumiita mittanauhojen, mittatikkujen ja muiden instrumenttien avulla. Hän analysoi kaikkea hampaista ja käsistä jalkapohjiin ja hiusten väriin ja yhdisti ominaisuuksia rikollisuuteen.

© La Biblioteca de la Universidad de Sevilla

Kädet paljastavat kaiken

Rikollisilla Lombroso väitti olevan pitemmät sormet ja usein apinamaiset kädet: ”Apina on varsinainen taskuvaras. Kun sitä taputetaan tai syötetään, se työntää kätensä taskuun ja varastaa huomaamatta.” Hänen pääteoksensa viidennessä painoksessa havainnollistettiin, kuinka taskuvarkaat, pahoinpitelijät ja tappajat olivat tunnistettavissa apinamaisista käsistään.

Gibbonin käsi = taskuvaras

Orangin käsi = pahoinpitelijä

Simpanssin käsi = tappaja

Lombroso ei arkaillut tehdä usein varsin heppoisista aineistoistaan räikeitäkin johtopäätöksiä, joita hän itse piti vakavasti otettavana tutkimuksena.

”Rikollisen ulkonäössä on lähes aina jotain outoa”, Lombroso totesi ja väitti, että esimerkiksi erityisen pitkät käsivarret, pieni kallo tai jykevä leuka olivat piirteitä, joita poliisin tulisi pitää silmällä tarkastellessaan rikoksesta epäiltyjä.

Rikollisten piirteitä käsittelevän kirjansa ensimmäisessä painoksessa Lombroso esitti innoissaan väitteensä kallon pienuudesta tutkittuaan vain 66 tuomittua rikollista, eikä hän verrannut tuloksia lainkaan vastaavan lainkuuliaisten italialaisten ryhmän mittauksiin.

Lombroso rohkeni väittää, että rikolliset taipumukset olivat myötäsyntyisiä ja vieläpä päältä päin helposti tunnistettavia, kunhan poliisit vain tietäisivät, mitä etsiä.

Italian vankiloissa 832 rikolliselle tehdyt mittaukset paljastivat Lombroson mukaan, että rikolliset olivat yleensä keskimääräistä vähän pidempiä ja että heidän ulkonäkönsä oli ”hienostumaton tai epämiellyttävä”.

Varkailla oli kuulemma ilmeikkäät kasvot, pienet ja vinot silmät, paksut kulmakarvat ja vino nenä. Raiskaajat puolestaan tunnisti hörökorvista, kiiluvista silmistä ja täyteläisistä huulista.

Sarjamurhaajalla oli suden hampaat

Murhaajat olivat aivan oma lukunsa. Ensikertalaisilla oli yleensä pienet huulet, kun taas sarjamurhaajien katse oli kylmä ja verestävä. Lisäksi näillä oli suuri kotkannenä ja runsas hiilenmusta tukka.

”Rikollisten ulkonäössä on melkein aina jotain merkillistä.” Cesare Lombroso

arjamurhaajaa etsittäessä oli syytä tarkastella myös epäiltyjen hampaita, Lombroso muistutti, sillä toistuvasti ihmisiä tappaneella oli todennäköisesti suuret suden kulmahampaat. Lombroson kirja ei kuitenkaan ollut mikään helppo apuväline, mikäli poliisi olisi joku päivä halunnut siihen tarttua.

Käytyään ensin läpi varkaiden, raiskaajien ja murhaajien erilaisia piirteitä Lombroso nimittäin hämmensi lukijaa toteamalla kuitenkin, että ”lähes kaikilla rikollisilla on hörökorvat, paksu tukka ja ohut parta”, ja esittelemällä sitten useiden tuomittujen rikollisten mittaustuloksia, jotka olivat ristiriidassa hänen omien väitteidensä kanssa.

Esimerkiksi vain 28 prosentilla Lombroson tutkimista rikollisista oli todellisuudessa hörökorvat, vaikka hän toisaalta väitti niiden olevan varma piirre rikollisissa olennoissa.

Lombrosolla oli teoriansa myös naispuolisista rikollisista. Hänen mukaansa he olivat yleensä lyhyempiä kuin muut naiset ja heidän kuukautisensa olivat alkaneet varhain.

Lombroson mukaan kaikki rikollisuuden merkit eivät olleet synnynnäisiä, vaan taparikollisille kehittyi paljastavia merkkejä ­heidän vuosia kestävän rikollisen uransa aikana.

Epänormaalit korvat ovat myös varma merkki siitä, että henkilö on rikollinen, väitti Lombroso – siitäkin huolimatta, että hänen tilastonsa osoittivat vain 9 prosentilla rikollisista olevan harvinaisen isot korvat.

© SPL/Wellcome collection

Heille syntyi esimerkiksi usein pysyviä ryppyjä varsinkin nenän ja suun ympärille, koska heillä oli tapana puhjeta rikostensa yhteydessä kyyniseen nauruun. Kapeat huulet taas olivat yleinen piirre sellaisilla rikollisilla, jotka puristivat huulensa tiukasti pahanilkisiin irvistyksiin ­rikollisissa touhuissaan.

Rikollisten leuka vahvistui

Yksi Lombroson omituisimmista teorioista oli, että karaistuneet rikolliset voisi tunnistaa poikkeuksellisen jykevästä alaleuasta, sillä kun raiskaaja tai murhaaja puri hampaansa yhteen lyödessään, potkiessaan tai iskiessään jotakuta veitsellä, se vaikutti alaleuan luihin ja sai leuan vankistumaan.

Pahimmat rikolliset voisi siis tunnistaa etsimällä miehiä, joilla oli alapurenta tai voimakkaat leuat. Voimakkaat leuat olivat kovapintaisuuden lisäksi merkki myös epätäydellisestä evoluutiosta.

”Näiden piirteiden vuoksi he muistuttavat enemmän mustia amerikkalaisia, mongolirotua tai esihistoriallisia ihmisiä kuin valkoista rotua”, Lombroso väitti.

L’uomo delinquenten ensimmäisessä painoksessa oli tietenkin myös kokonainen luku tatuoinneista, jotka alun perin olivat saaneet Lombroson kehittelemään teoriansa rikollisista alkukantaisina, kehi­tyksessään alemmalla tasolla olevina ihmisinä.

”Rumat ihmiset ovat rikollisia”

Lombroson mukaan rikolliset voitiin tunnistaa epäsymmetrisistä kasvoista ja rumuudesta. Esitelmänsä aikana hän näytti kuvia tuomituista rikollisista.

© MEPL/Ritzau Scanpix

Kæben vokser på kriminelle

Forbrydere udviklede en kraftig underkæbe af at bide tænderne sammen, mens de slog.

© MEPL/Ritzau Scanpix

Forbryderøjne var mørke

Ifølge Lombroso havde kriminelle mørke øjne. Tyves og pyromaners øjne var dog grå.

© MEPL/Ritzau Scanpix

Mørkt hår afslørede røvere

Tykt, mørkt hår kendetegnede især røvere, men alle kriminelle havde meget hår.

”Eurooppalaisten joukossa atavismi on tatuointien yleisin selitys. Aikojen halki kaikki alkukantaiset heimot ovat käyttäneet tatuointeja, ja on vain luonnollista, että alkukantaisten ja esihistoriallisten kansojen tapa pulpahtaa pinnalle Euroopan alaluokassa”, Lombroso selitti.

Hänen mukaansa alaluokkaan kuuluivat viljelijät, merimiehet, työläiset, paimenet, sotilaat ja rikolliset.

Lombroso kehotti viranomaisia pitämään erityisesti silmällä tatuoituja miehiä, vaikka hänen omat lukunsa olivat tässäkin hänen väitettään vastaan: lainkuuliaisista sotilaista 11,6 prosentilla oli tatuointeja, mutta rikollisista niitä oli vain kuudella prosentilla.

Lombroson kirja herätti suurta huomiota ja sai paljon palstatilaa eurooppalaisissa lehdissä. Kriitikot vaativat Lombrosoa esittämään tilastoja myös lainkuulaisten kansalaisten osalta, jotta lukuja voitaisiin vertailla.

Jo kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneessä kirjansa toisessa painoksessa Lombroso valitteli, että hän oli voinut hankkia lisää tilastotietoja vain vähäisissä määrin, mutta hän lupasi korjata asian myöhemmin.

Sitten hän ryhtyi esittelemään uusia rikollisen tunnusmerkkejä. Yksi niistä oli käsiala.

Murhaajat, maantierosvot ja ryövärit käyttivät Lombroson mukaan pitkiä viivoja: esimerkiksi t-kirjaimen viiva oli heillä usein ylipitkä.

Lombroso esitti nyt myös mielestään päteviä todisteita siitä, että rikollisuus oli perinnöllistä. Huomattava osa rikollisten lapsista seurasi vanhempiensa jalanjäljissä, Lombroso väitti tarkasteltuaan 2 800 nuorisorikollisen virallisia tilastoja: 6,4 prosenttia tuli alkoholistiperheistä, 3 prosentilla jompikumpi vanhemmista oli vankilassa ja 26 prosenttia tuli ”huonomaineisista perheistä”.

Lombroso ei luottanut valamiehiin

Vuosina 1876–1884 Lombroso oli kysytty luennoitsija, ja hän näytti mielellään luennoillaan kuvia tuomituista rikollisista, jotta katsojat saivat kauhistella rikollisten rumaa ulkonäköä.

Hän kirjoitti myös innolla kolmatta ja huomattavasti laajennettua painosta kirjastaan.

Kun uusi painos ilmestyi vuonna 1884, siinä oli kiitokset 45 nimetylle eurooppalaiselle tutkijalle, jotka Lombroson mukaan olivat ryhtyneet soveltamaan hänen ideoitaan:

”Kuin nöyrä hyönteinen, joka levittää siitepölyä, on tämä kirja saanut siemenen itämään ja kasvamaan hedelmäksi.”

Kirjassa oli myös yhteenveto omituisesta ­kokeesta, jossa Lombroso pyrki todistamaan voivansa tunnistaa rikolliset siitä, että he eivät punastuneet.

© Alessandro Albert/Getty Images

Otsa ja leuka paljastavat rikollisen

Lombroson käsitykset kyseenalaistettiin jo hänen elinaikanaan ja häntä arvosteltiin epäilyttävän tilastollisen aineiston liiallisesta yleistämisestä. Kritiikistä huolimatta Lombroson ajatukset saivat myös vastakaikua, ja monet arvostivat häntä modernin kriminaaliantropologian perustajana. Lombroson näkemys synnynnäisestä rikollisuudesta oli kuin lahja natseille ja fasisteille.

Matala otsa = rikollinen

Voimakkaat leuat = rikollinen

”Punastumisen puutetta on vuosisatojen ajan pidetty merkkinä moraalittomasta käytöksestä ja epärehellisyydestä”, Lombroso kirjoitti ottaen tyypilliseen tapaansa lähtökohdakseen ennakkoluuloja ja anekdootteja. Sitten hän esitteli koeasetelmansa.

59 nuorta rikollista, iältään 19–26 vuotta, vietiin yksi kerrallaan huoneeseen, jossa Lombroso vain istui vaiti tuijottaen heitä – hänen oletuksensa oli, että he eivät siitä huolimatta punastuisi häpeästä hänen edessään. Odotusten vastaisesti 61 prosenttia kuitenkin punastui, joten Lombroso tarttui seuraavaksi tapaan, jolla he punastuivat.

”Toisin kuin normaaleilla ihmisillä, heidän punastumisensa rajoittui poskiin ja otsaan, ja kun moitimme heitä heidän rikoksistaan, eivät he punastuneet normaalisti, vaikka tiesimme, että he punastuivat esimerkiksi riidellessään jonkun kanssa sellissään”, kirjoitti Lombroso.

Lombroso ei uskonut aikansa italialaisen lainsäädännön voivan vaikuttaa rikollisuutta ehkäisevästi, sillä jos ihminen syyllistyi laittomuuksiin siksi, että hän oli alhaisella, esihistoriallista ihmistä vastaavalla kehitystasolla, kuten Lombroso väitti, mikään rangaistus tai sen uhka ei muuttaisi häntä tai hänen toimintaansa.

Lait olivat tarpeettomia, koska ”synnynnäiset rikolliset” eivät koskaan parantuisi. Eräässä haastattelussa vuonna 1895 Lombroso sanoi:

”Jos tuomittu on syntynyt ­rikolliseksi, hänet on suljettava vankilaan koko hänen ­elin­iäkseen silloinkin, vaikka tehty rikos ei olisi vakava.”

Lombroso meni ajatuksissaan äärimmilleen esittäessään jopa, että paras tapa suojella yhteiskuntaa ja varmistaa, ettei kerran tuomituista tulisi rikoksenuusijoita, olisi ehkä kuolemanrangaistus.
Samana vuonna Lombroso myös ehdotti, että valamiehistöjen käytöstä oikeudessa luovuttaisiin, sillä hänen mukaansa valamiehet ”seurasivat sydäntään eivätkä tosiasioita”.

Sen sijaan oikeudenistunnot voitaisiin hänen mukaansa käydä seuraavaan tapaan: Tapauksen esittelyn jälkeen asiantuntijan tuli tutkia syytetyn pituus, kallon koko ja paino sekä antropologiset tunnusmerkit – esimerkiksi korkea kipukynnys oli Lombroson mukaan tyypillinen rikollisen piirre.

Kun tuomari olisi näin saanut faktat eteensä, hän voisi niiden perusteella ratkaista, oliko henkilö syyllinen vai syytön.

Teoria kelpasi fasisteille

1900-luvun alussa Lombroson kirjoista kiisteltiin edelleen ympäri Eurooppaa. Hänen oli vaikea torjua kritiikkiä asiallisin argumentein ja tilastoin, joten hän yritti sen sijaan vakuuttaa lukijat siitä, että epäilijöissä itsessään oli jotain vikaa:

”On toivotonta odottaa, että sokeat voisivat yhtäkkiä nähdä, ja vielä toivot­tomampaa on odottaa sitä niiltä, jotka ­valitsevat olla sokeita, koska he eivät halua nähdä.”

© Shutterstock

Lääkäri innoitti myöhempää tutkimusta

Vaikka Cesare Lombroson näkemykset on hylätty, hänen seuraajansa ovat olleet kiinnostuneita siitä, onko rikollisilla yhteisiä psyykkisiä ominaisuuksia.

Pohjimmiltaan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että psyykkiset, biologiset (synnynnäiset) ja sosiaaliset (köyhyys, kasvuympäristö jne.) tekijät ovat merkityksellisiä.

Lisäksi kierremäisillä syysuhteilla on oma osuutensa. Esimerkiksi kaltoinkohtelu suurentaa lapsen riskiä varttua väkivaltaiseksi aikuiseksi.

Kritiikistä huolimatta kiistanalaiset teoriat otettiin monin paikoin vakavasti. Lombroson kotimaassa Italiassa hänen vaikutuksensa näkyi esimerkiksi vankiloissa 1900-luvun alussa, sillä vankien rekisteröintilomakkeessa oli paikkansa muun muassa heidän anatomisten ­piirteidensä sekä kipukynnyksensä kuvailulle.

Lombroso oletti, että kipukynnystä testaamalla voitaisiin paljastaa, yrittikö henkilö esittää mielisairasta välttääkseen rangaistuksen.

Cesare Lombroso kuoli 19. lokakuuta 1909, mutta hänen ajatuksensa jatkoivat elämäänsä. Kun fasistit nousivat Italiassa valtaan yksitoista vuotta myöhemmin, eräs hänen myötäilijöistään, Benigno Di Tullio, sai keskeisen roolin maan rikoslain kehityksessä.

Di Tullion ehdotuksesta fasistit esimerkiksi perustivat suljettuja laitoksia ”huonoista kodeista” oleville lapsille. Laitoksissa lääkärit tutkivat lapsia arvioidakseen, olivatko lapset kasvamassa rikollisiksi.

Jos tutkimus tuli siihen tulokseen, viattomat lapset saatettiin lukita laitokseen määräämättömäksi ajaksi. Sittemmin Lombroson villit teoriat ulkoisten ominaisuuksien yhteydestä luonteenpiirteisiin on todettu paikkansapitämättömiksi.