Yksi 11:stä sairastuu syömishäiriöön

Anoreksia on edelleen hengenvaarallinen sairaus. Tilastojen mukaan se on tappavin psyykkinen sairaus. Toisin kuin Mortonin aikaan 1600-luvulla se ei ole harvinainen sairaus.

Anoreksia eli laihuushäiriö, bulimia eli ahmimishäiriö ja ahmintahäiriö koskevat lähes yhdeksää prosenttia ihmiskunnasta. Määrä on kaksinkertaistunut vain 20 vuodessa.

Hoitomenetelmät ovat kehittyneet, mutta nykyäänkin lääkärit ja potilaiden omaiset ovat usein voimattomia. Tutkimus on kuitenkin edistynyt.

Tutkijat ovat selvittäneet, millaiset ajatuskuviot syömishäiriöihin liittyvät, ja hahmotelleet uudenlaista hoitokeinoa, jossa magneettikentän avulla katkaistaan haitalliset ajatusketjut.

Korona pahensi syömishäiriöitä

Ehkä tunnetuin syömishäiriö on anoreksia, jossa potilas rajoittaa syömistään niin, että hän laihtuu jopa hengenvaarallisesti. Sitä esiintyy kuitenkin vain noin 10 prosentilla syömishäiriöisistä. Loput 90 prosenttia sairastuvat bulimiaan tai ahmintahäiriöön, joissa potilas syö eri tavoin hallitsemattomasti.

Bulimiassa ahmimista seuraa kompensoiva käyttäytyminen, jossa syödystä ruoasta pyritään mahdollisimman nopeasti eroon, esimerkiksi oksentamalla. Ahmintahäiriössä (tunnetaan myös nimellä BED eli binge eating disorder) syödystä ruoasta ei pyritä eroon, ja hallitsematon syöminen johtaa usein lihavuuteen tai suuriin painon vaihteluihin.

Vuosina 2000-2018 syömishäiriödiagnoosien määrä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa yli kaksinkertaistui. Kasvun takana voi olla lisääntynyt tietoisuus syömishäiriöistä, mutta se ei selitä kaikkea. Joidenkuiden tutkijoiden mukaan muun muassa sosiaaliset mediat voivat luoda epärealistisen kehonkuvan ja siten altistaa syömishäiriöille.

Osaltaan syömishäiriöiden yleistymiseen on vaikuttanut myös koronapandemia. Sairaus ja siitä seurannut yhteiskunnan sulkeminen on aiheuttanut monilla ahdistusta ja eristäytyneisyyttä, jotka ovat laukaisseet syömishäiriöitä. Yhden tutkimuksen mukaan ensimmäisenä koronavuonna syömishäiriöitä diagnosoitiin Yhdysvalloissa 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Riski sairastua syömishäiriöihin jakautuu epätasaisesti. Sairastuneista noin 90 prosenttia on naisia. Miesten osuus on kuitenkin viime aikoina kasvanut.

Sairastumisriski liittyy myös luonteenpiirteisiin. Erityisesti yksi piirre korostuu sairastuneilla. Tämä käy ilmi ruotsalaispsykologien Emma Forsén Mantillan ja Andreas Birgegårdin johtaman tutkimushankkeen tuloksista.

Tutkijat ovat tienneet jo kauan, että syömishäiriöiden ja psyykkisten ongelmien, kuten huonon itsetunnon, välillä on yhteys. Epäselvää on ollut, ovatko syömishäiriöt ongelmien syy vai seuraus.

Ruotsalaispsykologit päättelivät kolmen vuosina 2015-2021 tehdyn laajan tutkimuksen perusteella, että syömishäiriön kehitys on yhteydessä potilaan minäkuvaan. Tutkijat tarkastelivat tuhansien syömishäiriöistä kärsivien naisten fyysistä ja psyykkistä terveyttä yhdeksän vuoden ajalta.

Ruotsalaistutkijoiden merkittävin huomio oli se, että sairauden kulku näytti olevan ennakoitavissa sen mukaan, millä tasolla naisten itsetunto oli silloin, kun syömishäiriö diagnosoitiin. Mitä enemmän itsesyytöksiä potilailla esiintyi diagnosoinnin aikoihin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä syömishäiriö jatkui vielä yhdeksän vuotta myöhemmin.

Tulos viittaa siihen, että huono itsetunto ja itsesyytökset ovat altistava tekijä eivätkä vain osa syömishäiriöiden oireita. Sen sijaan muilla minäkuvan tekijöillä, kuten itsekontrollilla, itsevarmuudella tai itsesuojelulla, ei ollut ratkaisevaa merkitystä sairauden kulkuun.

Peilikuva ei vakuuta

Ruotsalaistutkimus vahvisti myös vanhan käsityksen, jonka mukaan anoreksia on syömishäiriöistä vaarallisin. Anoreksiaan liittyy sairaalloinen lihomisen pelko, ja anorektikot kokevat olevansa ylipainoisia, vaikka peili ja vaaka näyttäisivät, että todellisuus on aivan muuta. Sairaalloinen laihduttaminen romuttaa potilaan terveyden. Anorektikkojen elinajanodote on 10-20 vuotta lyhyempi kuin ihmisillä keskimäärin.

Monissa tutkimuksissa on yritetty selvittää, luulevatko anorektikot oikeasti olevansa lihavampia kuin he oikeasti ovat. Tulokset eivät ole yksiselitteisiä.

Saksalaisen psykologin Ida Wessingin johdolla vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin 38 nuoren naisen kehonkuvaa. Heistä puolet sairasti anoreksiaa, puolet oli terveitä. Koehenkilöitä pyydettiin tunnustelemaan olkavarttaan, reisiään ja vyötäröään ja muodostamaan sitten narulla ympyrä, joka heistä vastasi eri ruumiinosien ympärysmittaa. Tämän jälkeen anorektiset koehenkilöt läpäisivät usean viikon mittaisen hoito-ohjelman, jonka jälkeen koe uusittiin.

Tuloksista ilmeni, että kaikki naiset pitivät itseään lihavampana kuin he olivat. Terveiden naisten oletukset olivat kuitenkin suhteellisen lähellä totuutta: he arvioivat olkavartensa, reitensä ja vyötärönsä ympärysmitan 12 prosenttia todellista suuremmaksi. Anorektikkojen arviot ylittivät totuuden 33 prosentilla. Hoidon aikana ero todellisuuteen pieneni 25 prosenttiin.

Toisenlaisiakin tuloksia on kuitenkin saatu. Vuonna 2020 tehdyssä italialaisessa tutkimuksessa anoreksiapotilaat olivat suhteellisen hyvin perillä kehonsa todellisista mitoista, mutta he kokivat silti tunnetasolla olevansa lihavia.

Parantua voi vain syömällä

Syömishäiriön hoidossa keskeistä on ravitsemuskuntoutus, jotta paino saadaan normaaliksi. Toinen osa hoitoa on niin sanottu psykoedukaatio. Sillä tarkoitetaan tiedollista ohjausta, jossa potilaalle kerrotaan sairaudesta ja siitä parantumisesta. Lisäksi potilas tarvitsee terapiaa, jossa käsitellään sairauden taustalla olevia tunteita ja ongelmia.

Anoreksiassa on ensisijaisen tärkeätä saada potilaan paino nousemaan. Se voi kuitenkin olla hyvin vaikea prosessi. Pahimmassa tapauksessa anoreksiapotilas vastustaa syömistä kaikin keinoin ja esimerkiksi vanhempien painostus ei aina auta asiaa. Vaikka potilas saataisiinkin syömään, hän voi jälkikäteen oksentaa ruoan ulos tai polttaa ruoasta saamansa kalorit rankalla liikunnalla.

Usein anoreksiapotilas tarvitseekin lähes tauotonta valvontaa. Pahimmissa tapauksissa tarvitaan sairaalahoitoa, johon liittyy tahdonvastaista ruokintaa letkun avulla, jotta nälkiintyminen saadaan estettyä. Vaikka paino ja psyykkinenkin olo saataisiin tasapainoon, usein oireet palaavat.

Vuonna 2017 yhdysvaltalainen psykiatri Sahib Khalsa analysoi 27 aikaisempaa tutkimusta anorektikkojen hoidosta ja sairauden kulusta. Hänen analyysinsa mukaan useampi kuin joka neljäs hoidon aikana kokonaan tai osittain parantunut anorektikko sairastuu myöhemmin uudestaan.

Riski sairastua uudestaan on suurin kolme kuukautta hoidon päättymisen jälkeen. Usein potilaat tarvitsevat hoitoa toistuvasti vuosien ajan. Ei ole epätavallista, että anoreksiapotilaiden hoitosuhde jatkuu jopa 10-30 vuotta.

Uudet, tehokkaammat hoitokeinot olisivat siis tervetulleita. Perinteisilläkin hoitomenetelmillä on viime aikoina saatu entistä parempia tuloksia, mutta samanaikaisesti osa tutkijoista on lähtenyt etsimään apua uudesta suunnasta. Esimerkiksi magneettihoidosta on saatu lupaavia tuloksia.

Magneettihoito on nimeltään TMS eli transkraniaalinen magneettistimulaatio. Se perustuu uuteen tutkimustietoon syömishäiriöiden synnystä aivoissa, ja siinä vaikutetaan tiettyjen aivojen osien toimintaan magneettikentän avulla.

Brittiläiset tutkijat kokeilivat vuonna 2018 magneettihoitoa anoreksiapotilaisiin. Magneettikentällä stimuloitiin otsalohkon alueita, joiden kyky käsitellä tunteita on anorektikoilla heikentynyt. Hoito tuotti hyviä tuloksia: potilaiden mieliala ja elämänlaatu paranivat.

Magneettihoidon tutkimus on vielä kesken, mutta monet tutkijat ovat sen suhteen toiveikkaita. Itse hoitotoimenpide olisi yksinkertainen. Magneettikenttä tuotetaan kevyellä, kädessä pidettävällä laitteella ja koko toimenpide kestää vain muutaman minuutin.