Kysymys kuuluukin: Onko Venäjän aikataulu ylipäänsä tieteellisen kehitystyön kannalta mahdollinen?
Rokotteen periaate tunnetaan
Venäläistutkijoiden vektorirokotteessa on vaarattomaksi tehty virus. Siihen liitetään geeni, joka elimistön puolustusjärjestelmän pitäisi oppia tunnistamaan, jotta se voi hyökätä virusta vastaan.
Yli 25 muuta tutkimusryhmää eri puolilla maailmaa tekee myös kokeita vektorirokotteella.
Venäläistutkijoiden rokote voi siis hyvinkin toimia, mutta rokotteen kehitystyötä on vaikeaa arvioida, sillä tutkijat eivät ole julkistaneet tuloksiaan.
Testit turbovauhdilla
Rokotteen kehitys alkaa yleensä laboratoriossa koe-eläintesteillä. Tämän vaiheen on koronavirusrokotetta kehittävä yhdysvaltalainen Moderna jättänyt väliin.
Jotta rokote tai lääke voidaan hyväksyä käyttöön, sitä pitää testata ihmisillä kolmessa eri vaiheessa.
- Vaihe 1: Sivuvaikutusten testaus
- Vaihe 2: Tehon testaus
- Vaihe 3: Tehon laajamittainen testaus
Venäläisrokote on uutistoimisto TASSin mukaan jo läpäissyt nämä kolme vaihetta ja viranomaiset ovat hyväksyneet sen.
Muista noin 140:stä koronavirusta vastaan kehitteillä olevasta rokotteesta vain kolme on juuri päässyt 3-vaiheen kokeisiin, jotka normaalioloissa vievät aikaa noin vuoden.
Harvinainen sivuvaikutus voi vaikuttaa 100 000 ihmiseen
Venäläisten rokote on siksi todennäköisesti käyttänyt kehitysprosessissa oikoteitä ja huhujen mukaan tutkijat ovat kokeilleet rokotetta itseensä.
Vastaava nopeutettu prosessi olisi luultavasti aiheuttanut rokotteen hylkäämisen muissa maissa, koska valmisteen sivuvaikutuksia ja sen tarjoamaa suojaa ei ole testattu sovittujen käytänteiden mukaisesti. Lisäksi on olemassa riski, että rokote voi pahentaa itse tartuntaa, kuten SARS-rokotteen kehitysvaiheessa tapahtui hiirillä vuonna 2008.
Jos vain yksi 10 000:sta saa rokotteesta vakavia haittavaikutuksia, se tarkoittaa sitä, että kun miljardi ihmistä rokotetaan, 100 000 heistä voi saada samoja haittoja. Siksi 3-vaiheen testit ovat tärkeitä – ja ne vievät aikaa.
Venäläisrokotetta on suunnitelmien mukaan määrä myydä Lähi-itään.