Shutterstock/Ken Ikeda Madsen
Telefon emojis billede

Teinitytöille tic-oireita TikTokista

Lukemattomat teinitytöt eri puolilla maailmaa kärsivät oudoista tic-oireista. Ei tiedetä varmasti, onko kyse Touretten oireyhtymästä vai uudesta sellaisten verkkoviestintäympäristöjen kuin YouTuben ja TikTokin aiheuttamasta häiriöstä. Tutkijat vääntävät kättä.

Touretten oireyhtymä on valloittanut sosiaaliset mediat rynnäköllä.

Videoita henkilöistä, joilla on nopeita, tahattomia liikkeitä ja äännähdyksiä aiheuttava neurologinen häiriö, on katsottu yli 5,6 miljardia kertaa TikTok-palvelussa. Ja myös YouTubessa oireyhtymää sairastavat ovat suuria tähtiä.

Kuuluisuuksiin kuuluu 23-vuotias saksalainen Jan Zimmermann. Hänen Gewitter im Kopf- eli Päässä ukkostaa -kanavansa videoita on toistettu jo yli 300 miljoonaa kertaa 2019 tapahtuneen avaamisen jälkeen.

Video: Tourette-potilas eläintarhassa

Touretten oireyhtymää sairastava Jan Zimmermann (oik.) paljastaa, miltä hänen arkensa näyttää, suositulla YouTube-kanavalla yhdessä ystävänsä Tim Lehmanin (vas.) kanssa. Suosituimpia videoita on yhteinen retki eläintarhaan, jossa Zimmermannin tic-oireet tulevat esiin eksoottisten eläinten parissa.

Video

Viime aikoina terveydenhuollossa on pantu merkille esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Tanskassa, että Touretten oireyhtymälle ominaisista tic-oireista kärsivien teinityttöjen yhteydenotot ovat yleistyneet.

Onko YouTube- ja TikTok-tähtien tic-oireilla ylipäätään mitään tekemistä Touretten oireyhtymän kanssa vai onko niissä tosiasiassa kyse psyykkisestä häiriöstä, joka saattaa ”tarttua”, kun heidän videoitaan katsotaan?

Monet tutkijat ovat jo alkaneet selvittää syitä ja seurauksia.

Ongelmia aivojen valvomossa

Touretten oireyhtymään sairastuu arviolta 0,5–1 prosenttia lapsista. Tic-oireet ovat kuitenkin melko tavallisia lapsilla. Ilmeisesti niitä esiintyy jossain vaiheessa joka viidennellä ennen aikuisikää.

Useimmiten tahattomat liikkeet ja äännähdykset häviävät itsestään jo muutamassa kuukaudessa, mutta kuten saksalaisen Jan Zimmermannin tapaus osoittaa, tic-oireet voivat jäädä pysyviksi ja kuulua varsinaiseen Touretten oireyhtymään, joka on pitkäaikainen tai jopa elinikäinen häiriö.

Dopamiini saa nykimään

Tic-oireisten on mahdoton hallita äkilliseen nykäykseen tai äännähdykseen johtavia liikkeitä, sillä välittäjäaine dopamiinin vuoksi aivot eivät pysty valvomaan kaikkien lihasten toimintaa.

Dopamin i hjernen
© Shutterstock/Ken Ikeda Madsen

1. Dopamiini aktivoi herkät hermot

Isoaivojen tyvitumakkeet osallistuvat mm. liikkeiden säätelyyn ja reagoivat Tourette-potilailla erityisen herkästi välittäjäaine dopamiiniin. Siksi ensisijaiselle liikeaivokuorelle pääsee enemmän hermoimpulsseja.

Bevægelsescenteret i hjernen
© Shutterstock/Ken Ikeda Madsen

2. Liikkeiden valvonta pettää

Ensisijainen liikeaivokuori aktivoi lihakset ja pitää normaalisti huolta siitä, ettei tahattomia liikkeitä juuri synny. Tyvitumakkeiden hermoimpulssit häiritsevät säätelyä, ja lihaksiin voi lähteä tarpeettomia hermoimpulsseja.

Hyperaktive nerver
© Shutterstock/Ken Ikeda Madsen

3. Sähkötys aiheuttaa tic-oireita

Hallitsemattomat hermoimpulssit päätyvät helposti hermoston kautta aina samaan osoitteeseen. Lihaksen tai lihasryhmän toiminta ilmenee toistuvina tic-oireina, kuten silmien räpyttelynä.

Aivokuvausten ja aivojen tietokonemallien ansiosta tiedetään, että joskus hyvinkin rajuja ja hankalia tic-oireita voi syntyä, kun etuaivot toimivat normaalia huonommin.

Aivojen etuosat, otsalohkot, säätelevät tahdonalaisia liikkeitä. Jos etuaivojen toiminnassa on puutteita, dopamiinia ei tarvitse olla paljonkaan tavallista enemmän, kun valvonta voi pettää. Silloin liikkeiden säätely ei ole enää välttämättä tarkoituksenmukaista ja saattaa esiintyä tic-oireita.

Teinit matkivat näkemiään tic-oireita

Vuoden 2019 alussa kerrottiin, että monissa maissa lääkärit olivat saaneet runsaasti uusia asiakkaita tic-oireisista henkilöistä, joilla oli syytä epäillä Touretten oireyhtymää. Koska tapauksia oli yhtäkkiä paljon, asia herätti terveydenhuollossa hämmästystä ja huolta.

Merkillisenä pidettiin myös sitä, että suurin osa avuntarvitsijoista oli tyttöjä. Touretten oireyhtymä on nimittäin selvästi yleisempi miehillä kuin naisilla.

Outoa oli sekin, että uudet potilaat olivat teinejä eivätkä 5–10-vuotiaita lapsia, vaikka Touretten oireyhtymä alkaa tavallisesti antaa merkkejä itsestään siinä iässä.

Kolmas erikoisuus koski tic-oireita. Niillä oli paljon yhteistä niiden nykimisliikkeiden ja äännähdysten kanssa, joita tunnetut Touretten oireyhtymää sairastavat miehet ja naiset ovat esitelleet omissa videoissaan.

Kööpenhaminan Tourette-vastaanotolla kävi viisi kertaa niin paljon potilaita vuoden 2021 alkupuolella kuin edellisvuonna.

© Ken Ikeda Madsen

Esimerkiksi Kööpenhaminan yliopistosairaalan Tourette-vastaanotolla kävi vuonna 2021 viisinkertainen määrä potilaita tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana.

Valtaosa uusista asiakkaista oli teinityttöjä. Ja 28 potilaasta 27 myönsi katsoneensa ennen lääkärissä käyntiä tic-oireisten videoita.

Tanskan pääkaupungin Tourette-vastaanoton neurologit tulivat siihen tulokseen, että heidän uudet potilaansa kärsivät toiminnallisista tic-oireista.

Touretten oireyhtymä on neurologinen nykimishäiriö. Toiminnalliset tic-oireet ovat sen sijaan stressiperäinen kuormitusreaktio. Sitä esiintyy eniten tytöillä, jotka kärsivät henkisestä paineesta, jännityksestä, ahdistuksesta tai jostain muusta mielenterveysongelmasta.

Mand holder sig for munden
© Shutterstock

Kolmenlaisia tic-oireita

Psykiatri Kirsten Müller-Vahl saksalaisen Hannoverin yliopiston lääketieteen tiedekunnasta ei kutsu uusien epätyypillisten potilaiden tic-oireita toiminnallisiksi. Hän käyttää mieluummin ilmausta sosiaalisen median aikaansaama sairaus (mass social media-induced illness, MSMI).

Kirsten Müller-Vahlin mukaan on selvää, että muun muassa TikTokin ja YouTuben Tourette-videoilla on ollut ratkaiseva osuus etenkin teinityttöjen erikoisten tic-oireiden runsastumisessa viime vuosina Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tähän päätelmään tultiin tutkimuksessa, jonka Kirsten Müller-Vahl julkaisi työtovereidensa kanssa Brain Communications -tiedelehdessä elokuussa 2021.

”Touretten oireyhtymää muistuttavan häiriön yleistyminen useissa maissa nuorten keskuudessa liittyy sosiaalisen median käyttöön.” Psykiatri Kirsten Müller-Vahl, Hannoverin yliopisto, Saksa

Saksalaispsykiatrin mukaan selitys piilee siinä, että tic-oireiset teinitytöt ovat katsottuaan Touretten oireyhtymää sairastavien videoita alkaneet matkia näkemiään oireita.

Sosiaalinen media toisin sanoen aiheuttaa jatkuvasti uusia tartuntoja – vakavin seurauksin. Müller-Vahl toteaa:

”Touretten oireyhtymää muistuttavan häiriön yleistyminen useissa maissa nuorten keskuudessa liittyy sosiaalisen median käyttöön. Sillä on terveydenhoitojärjestelmään ja koko yhteiskuntaan ulottuvia vaikutuksia.”

25 prosentilla lapsista on arvioitu esiintyvän jonkinlaisia tic-oireita ennen murrosiän alkamista.

Pian sen jälkeen, kun paljon kiinnostusta herättänyt saksalaistutkimus oli julkaistu, useat erimaalaiset tutkijat, lääkärit ja potilaat ilmoittivat olevansa asiasta toista mieltä.

Syksyllä 2021 julkaistussa vastineessa Saksassa tehty päätelmä tyrmättiin. Müller-Vahlin katsottiin muun muassa vähättelevän teinityttöjen tic-oireita pitämällä niitä ”huomionkipeänä käyttäytymisenä” ilman väitettä tukevia tieteellisiä todisteita.

Arvostelijoiden mukaan saksalaistutkijat eivät ottaneet teinityttöjen ongelmia vakavasti ja suhtautuivat ymmärtämättömästi sosiaaliseen mediaan ja siellä suosittuihin Tourette-videoihin.

Vastineen laatijat uskovat, että Touretten oireyhtymä on alidiagnosoitu häiriö ja että sosiaalisesta mediasta löytyvät videot itse asiassa auttavat tyttöjä tajuamaan ongelmiaan ja oireitaan.

Sähköiskut hillitsevät tic-oireita

Touretten oireyhtymään ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireisiin voi saada lievitystä terapiasta ja lääkkeistä. Koska lääkityksellä on usein haittavaikutuksia, kaivataan uusia hoitomenetelmiä. Niitä onkin jo näköpiirissä.

Vuonna 2020 brittiläisen Nottinghamin yliopiston neuropsykologian tutkijat osoittivat, että Touretten oireyhtymään kuuluvia tic-oireita on mahdollista lievittää vaikuttamalla aivoviestintään heikoilla sähköiskuilla.

Hoidossa käytetään laitetta, joka ärsyttää ranteeseen kiinnitettyjen elektrodien kautta tiettyä hermoa. Sähköpulssit vähentävät aivojen liikealueiden herkkyyttä.

Uutta menetelmää on kokeiltu hyvin tuloksin Britanniassa Touretten oireyhtymää sairastavilla. Vaikutus on niin pieni, ettei se haittaa tahdonalaisten liikkeiden suorittamista, mutta teho riittää siihen, että tic-oireet vähenevät tai häviävät.

To billeder af dreng

Kokeiden mukaan tic-oireita voidaan lievittää ärsyttämällä aivoja heikolla sähkövirralla, joka annetaan ranteeseen kiinnitettävillä elektrodeilla.

© University of Nottingham

YouTube-tähti Jan Zimmermann ei ole tiettävästi ollut kiinnostunut saamaan uudenlaista hoitoa Touretten oireyhtymään.

Zimmermann lienee päässyt voitolle tic-oireidensa mahdollisesti aiheuttamista ongelmista ainakin taloudellisessa mielessä. Hänen kanavansa seuraajille markkinoidaan muun muassa T-paitoja ja lippalakkeja, joihin on painettu hänen ”kuuluisimmat murjaisunsa”.

Jan Zimmermann on vakuuttanut, että hän pyrkii vain levittämään Touretten oireyhtymää yleiseen tietoisuuteen. Hän totesi saksalaisen BUNTE.de-sivuston haastattelussa vuonna 2021:

”Videomme ovat saaneet entistä useamman kiinnostumaan Touretten oireyhtymästä ja antaneet siitä asiatietoa hauskalla tavalla. Netissä minua haukutaan, mutta siitä, että saan kertoa elämästäni muille, on niin paljon enemmän iloa, etten välitä.”

VIDEO: Sähköisku tyrmää rajut tic-oireet

Videon nuori mies sairastaa Touretten oireyhtymää. Hänellä esiintyy jatkuvasti paljon liike- ja äänioireita. Kaikki muuttuu, kun ranteen kautta johdetaan aivoihin heikko sähkövirta. Videon alussa ja lopussa hoitoa ei anneta. Kahden ja kolmen minuutin välillä aivoihin syötetään sähköpulsseja.

Video