Oxfordin yliopistossa on kehitetty yksinkertainen ja edullinen verikoe, joka löytää varhaisvaiheen syövät. Testissä on uutta se, että se pystyy havaitsemaan myös mahdolliset etäpesäkkeet eli sen, onko syöpä levinnyt alkuperäisestä kasvaimesta muualle kehoon.
Testin kehittäjien mukaan kyse on ensimmäisestä kerrasta, jolloin verikoe voi osoittaa sekä syövän että sen mahdollisen leviämisen.
Testi havaitsee 19 syöpää 20:stä
Uutta verikoetta testattiin 300 ihmisestä koostuneella ryhmällä, johon kuului sekä terveitä että syöpää sairastavia henkilöitä. Yhteistä osallistujille oli se, että heillä kaikilla oli epämääräisiä syövän oireita, kuten väsymystä tai selittämätöntä laihtumista.
Testi havaitsi syövän 19 tapauksessa 20:stä, ja se osoitti leviämisen 94 prosentin tarkkuudella.
Näin hyvän tuloksen saavuttamiseksi tutkijat olivat turvautuneet poikkeukselliseen lähestymistapaan.