Pikkubussi otti kyytiin 31-vuotiaan miehen 27. elokuuta 2017 ja jatkoi matkaansa kohti Madagaskarin keskiosia. Miehellä oli ollut kuumetta ja vilunväristyksiä jo neljän päivän ajan.
Miehen vointi huononi yhtäkkiä. Hän alkoi yskiä, ja hänen oli vaikea hengittää. Kun pikkubussi saapui perille, mies oli kuollut.
Surevat omaiset veivät miehen ruumiin lähimmälle terveysasemalle. Siellä järjestettiin siunaustilaisuus. Jo muutaman päivän kuluttua 31 siihen osallistunutta alkoi oireilla. Tartunnan saaneista neljä menetti henkensä.
Kaksi muuta pikkubussin matkustajaa sairastui ja sai surmansa. Kun vielä kolmaskin kuolemantapaus paljastui, oli selvää, että Madagaskarissa oli puhjennut ruttoepidemia. Kolmen kuukauden aikana todettiin 2 417 tartuntaa ja 209 kuolemantapausta.
Epidemia osoitti, että keskiajalla mustan surman aiheuttanut bakteeri on yhä voimissaan. Lisäksi useissa tutkimuksissa on saatu todisteita siitä, että se uhkaa muuttua vastustuskykyiseksi lääkkeitä vastaan. Jos näin tapahtuu, koko ihmiskunta on vaarassa.
Tutkijat yrittävät kuitenkin löytää keinoja ruton taltuttamiseen. Niitä voivat olla muuntogeeniset tomaatit ja flunssavirusnenäsumutteet.
Rutto ei ole hävinnyt
Joka vuosi todetaan jopa 2 000 ruttotartuntaa. Eniten ruttoa esiintyy Madagaskarissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Perussa. Hoitamattomana tartunta johtaa kuolemaan kymmenessä vuorokaudessa ainakin yli kolmasosassa tapauksista.
Rutto leviää vaivihkaa eri maanosissa, ja noin kymmenen vuoden välein jossain päin maailmaa puhkeaa epidemia, joka voi vaatia tuhansia kuolonuhreja.
Ruton aiheuttaa Yersinia pestis -bakteeri, ja taudilla on kolme eri ilmenemismuotoa.
Ruttobakteeri voi aiheuttaa kuolion. Kuolleen kudoksen mustumisen vuoksi ruttoa alettiin keskiajalla kutsua mustaksi surmaksi.
Tavallisin muoto on paiserutto, joka alkaa siitä, että bakteeri läpäisee ihon ja kulkeutuu imunesteen mukana imusolmukkeisiin. Kun bakteeri lisääntyy, imusolmukkeet turpoavat ja syntyy paiseita, joissa kudos tuhoutuu.
Paiseiden lisäksi taudin yleisiin oireisiin kuuluvat sormien, varpaiden, huulten ja nenän kuoliot. Paiserutto johtaa hoitamattomana kuolemaan 40–60 prosentin todennäköisyydellä. Muut ruttomuodot ovat vielä vaarallisempia.
75:stä 200 miljoonaan ihmistä kuoli 1300-luvulla raivonneeseen ruttoon.
Ruttobakteeri pääsee harvemmin verenkiertoon ja sitä kautta aiheuttamaan verenmyrkytyksen lisäksi verenpurkauksia ja verenvuotoja nenästä, suusta ja peräaukosta. Koska sisäelimet vaurioituvat ja lakkaavat toimimasta, veriruton saanut kuolee jo noin vuorokauden kuluessa ilman hoitoa.
Kolmannessa muodossa bakteeri päätyy keuhkoihin pisaratartuntana ja tulehduttaa ne. Keuhkoruttoon kuuluvat verinen yskä ja hengitysvaikeudet. Hoitamattomana tauti johtaa kuolemaan muutamassa päivässä.
Epidemiat ovat usein sekoituksia
Ihmisten saamat tartunnat ovat peräisin niiltä yli 50 nisäkkäältä, jotka voivat kantaa bakteeria. Ruttoa esiintyy etenkin jyrsijöillä, kuten hiirillä, myyrillä ja rotilla.
Myös ihmisten väliset tartunnat tapahtuvat usein eläimen välityksellä. Kirput levittävät tautia, kun ne purtuaan tartunnan saanutta henkilöä purevat vielä tervettä henkilöä.
Kun ruttobakteeria kantava kirppu puree ihmistä, on olemassa vaara, että hän saa tartunnan, joka johtaa oireiseen tautiin.
Rutto vaihtaa isäntää
Ruttobakteeria esiintyy eniten eri jyrsijöillä. Isäntälajit voidaan jakaa ruton ylläpitäjiin ja levittäjiin. Ihmisten ruttotartuntojen takana ovat useimmiten rottien kirput.
Yleensä kirput aiheuttavat paiseruton, mutta joskus bakteeri pääsee kehon nesteiden kuljettamana keuhkoihin. Keuhkorutto leviää useimmiten ilmateitse, kun potilas yskii ja aivastaa.
Epidemiat ovat tyypillisesti kahden eri ilmenemismuodon yhdistelmiä: liikkeellä on sekä paise- että keuhkoruttoa.
Madagaskarissa vuonna 2017 ruttoon sairastuneista 83 prosentilla oli keuhkorutto ja 17 prosentilla paiserutto. Vain yhdellä ainoalla potilaalla todettiin erittäin vaarallinen verirutto.
Vieläkään ei tiedetä, kuinka yleisiä ruton eri ilmenemismuodot olivat keskiajalla mustan surman riehuessa. Tutkijat ovat kuitenkin esittäneet valistuneen arvauksen.
Musta surma uhkaa taas
Mustan surman oletetaan saapuneen Keski-Aasiasta Eurooppaan italialaisissa kauppalaivoissa piileskelleiden rottien ja niiden kirppujen mukana. Rotat viihtyivät hyvin keskiajan kaupungeissa, joiden puutteellinen sanitaatio sopi niille erinomaisesti. Kirpuilla oli vähintään yhtä hyvät oltavat. Siksi paiserutto pääsi valloilleen.
Kaikki tutkijat eivät ole hyväksyneet ajatusta kulovalkean tavoin levinneestä paiserutosta. Kun ruton saapumisesta Italiaan oli kulunut kolme vuotta, tuhansia kilometrejä pohjoisempana sijaitsevan Norjan asukkaista yli puolet oli kuollut siihen.
Näin nopea eteneminen vihjaakin, että rutto tarttui henkilöstä toiseen pisaroiden välityksellä. Toisin sanoen musta surma vaikuttaa olleen ennen kaikkea keuhkorutto.
Mustaan surmaan kuolleiden luista on löydetty Yersinia pestis -bakteerin perintöainesta. Siksi voidaan olla varsin varmoja siitä, että juuri se aiheutti ruttoepidemian.
Nykyään rutto on pienempi terveysuhka, sillä antibiootit tuhoavat bakteereja tehokkaasti. Ikävä kyllä tulevaisuus näyttää kuitenkin synkemmältä.
Jo vuonna 1995 havaittiin ruttobakteereja, jotka sietivät erilaisia mikrobilääkkeitä. Lisäksi vuonna 2007 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että antibiootteja vastaan vastustuskykyiset ruttobakteerit voivat omia salmonellabakteerien perintötekijöitä.
Koska moniresistentit salmonellakannat ovat melko yleisiä, on olemassa vaara, että yhtäkkiä ilmestyy ruttobakteeri, johon nykyiset antibiootit eivät enää tehoa.
Nenäsumute estää epidemian
Koska epidemioita on syytä pelätä, kehitetään uudenlaisia ruttorokotteita. Ruttoa vastaan on voitu rokottaa vuodesta 1897 asti, mutta EU:ssa ja USA:ssa ei ole tätä nykyä käytössä ainoatakaan ruttorokotetta.
Klassinen ruttorokote perustuu joko heikennettyihin bakteereihin tai bakteerin osiin, joiden tehtävänä on tutustuttaa immuunijärjestelmä taudinaiheuttajaan ja saada aikaan vastustuskyky. Nyt tutkitaan muita ratkaisuja.
Esimerkiksi vuonna 2021 venäläinen tutkimusryhmä loi geenitekniikan keinoin aitoa taudinaiheuttajaa ulkoisesti muistuttavan haamubakteerin. Se koostui pelkästä kuoresta, joten se ei voinut toimia biologisesti.
Avuksi tomaatit ja haamut
Ensimmäiset ruttorokotteet eivät olleet järin tehokkaita, ja niillä oli paljon haittoja. Nykyään niille kehitetään parempia vaihtoehtoja.
Haamubakteerit antoivat osittaisen suojan ruttoa vastaan hiirikokeissa, mutta menetelmää pitää parantaa, ennen kuin sitä voidaan soveltaa ihmisiin.
Paremman tuloksen saavuttivat mikrobiologi Jian Sha ja hänen kollegansa yhdysvaltalaisessa Texasin yliopistossa, kun he kehittivät muuntogeeniseen flunssavirukseen perustuvaa nenäsumutetta. Harmittomaksi muunnettu virus sisälsi ruttobakteerin perintötekijöitä, jotka tutustuttivat immuunijärjestelmän taudinaiheuttajaan.
Rokotetta testattiin hiirillä ja apinoilla. Koe-eläimet altistettiin joko paise- tai keuhkoruttotartunnalle.
Kaikki rokottamattomat eläimet kuolivat neljän vuorokauden kuluessa. Rokotetut eläimet sen sijaan säästyivät sairastumiselta ja pysyivät oireettomina kuukauden pituisen tutkimusjakson loppuun asti.
Rokotuksia luonnossa
Kolmas rokote on syötävä tomaatti. Tomaattikasvin perimään voidaan lisätä geenejä, jotka ohjaavat ruttobakteerin proteiinien tuotantoa. Koska proteiineja esiintyy kasvin syötävässä osassa, rokottaminen ei vaadi erikoisjärjestelyjä ja mittava rokotuskampanja voidaan toteuttaa helposti.
Hiirikokeissa muuntogeeniset tomaatit ovat toimineet odotuksenmukaisesti. Niitä ei ole vielä testattu ihmisillä – eikä ihmiskokeita ehkä tarvitakaan. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan voi olla fiksumpaa syöttää tomaatit luonnossa eläville eläimille.
Vuonna 2017 epidemiologi Tonie Rocke luonnonvaraisten eläinten tauteihin erikoistuneesta NWHC-tutkimuskeskuksesta (National Wildlife Health Center) selvitti mahdollisuuksia rokottaa jyrsijöihin kuuluvia preerikkoja eli preeriakoiria ruttoa vastaan syöttien avulla. Rokote palvelee kahta päämäärää.
Pohjois-Amerikan preerikot eli preeriakoirat ovat rutosta kärsiviä jyrsijöitä. Ruttotartunta tarkoittaa niillekin usein kuolemantuomiota.
Ensinnäkin rokote antaa eläimille suojaa ruttoa vastaan. Kun preerikko sairastuu, sen selviytymismahdollisuudet ovat melko huonot. Rokotetut yksilöt jäävät todennäköisemmin eloon. Preerikot ovat kasvinsyöjinä ekologisen pyramidin toisella tasolla ja siten monien ruohoaroilla elävien petojen tärkeimpiä saaliseläimiä.
Toiseksi rokote ehkäisee ihmisten ruttotartuntoja. Kun ruttoa esiintyy vähemmän luonnonvaraisten eläinten keskuudessa, myös ihmisillä on pienempi riski altistua bakteerille.
Tonie Rocken tutkimuksessa syöttirokotteet lunastivat kaikki odotukset. Palat kelpasivat hyvin eläimille, ja näiden immuunijärjestelmä tuotti osittaisen vastustuskyvyn ruttobakteeria vastaan. Siellä, missä maastoon oli levitetty syöttejä, eloon jäi noin kaksi kertaa niin paljon ruttotartunnan saaneita yksilöitä kuin muualla.
Uudenlaisista ruttorokotteista voidaan odottaa apua, kun rutto uhkaa päästä valloilleen. Luultavasti niitä tarvitaan esimerkiksi Madagaskarissa puhjenneen paikallisepidemian kaltaisten vaaratilanteiden ehkäisemiseen. Vaikka mustan surman pelätään tekevän comebackin, peliä ei ole vielä menetetty.
