95 prosentilla on ollut EBV
Epstein-Barrin virus eli EBV on yksi yleisimmistä ihmisen viruksista. Se siirtyy pääasiassa syljen kautta, ja jopa 95 prosenttia kaikista aikuisista on saanut tartunnan jossain vaiheessa.
Tutkimus käsitti kymmenen miljoonaa ihmistä. 99 prosentilla oli ollut EBV-tartunta, kun taas vain 0,00995 prosentille oli kehittynyt MS-tauti.
EBV-tartunta ei siis suoraan merkitse MS-tautia. Ei kuitenkaan juuri tunneta ihmisiä, joille MS-tauti olisi kehittynyt ilman sitä edeltävää EBV-tartuntaa.
Tästä syystä tutkijat edelleen toteavat vain arvelevansa EBV:tä MS-taudin syyksi, eikä syy-yhteyttä ei ole todistettu pitävästi. Tutkijat toteavat vain varovaisesti, että EBV-rokote voisi ehkäistä MS-tautia.
Verinäytteet saatiin armeijalta
Maailmassa MS-taudista kärsii noin 2,8 miljoonaa ihmistä, ja lääketieteessä tauti on kuvattu jo yli 150 vuotta sitten. Toistaiseksi tautiin ei silti ole onnistuttu kehittämään parantavaa hoitoa eikä selvittämään, mikä saa taudin puhkeamaan.
Harvardin yliopiston tutkijat toivovat, että heidän tekemänsä laaja tutkimus voisi toimia perusteena EBV-rokotteen kehittämiselle.
Rokote voisi ehkäistä sekä mononukleoosia että MS-tautia.
Suuri määrä verinäytteitä, jotka olivat edellytys tutkimuksen onnistumiselle, kerättiin Yhdysvaltojen armeijan palveluksessa olevilta henkilöiltä. Verinäytteiden lisäksi tutkijat saivat armeijalta käyttöönsä myös tutkittujen 20 vuoden terveystiedot.