Shutterstock
Koronatartunnan vuoksi vanupuikko nenään

Kotikoronatesti: Näin toimit – ja näin luotettava se on

Koronatestaus on siirtynyt koteihin. Kotitesti voi olla tärkeä keino suitsia tartuntakäyrien uhkaavaa nousua. Tässä on kaikki, mikä kotitesteistä pitää tietää.

Kotitestipakkausten ohjeissa käsketään ottamaan näyte puikolla nenästä. Yhä useampi tutkija kehottaa kuitenkin nykyisin tekemään kotitestin nielusta.

Näytteenottopaikan vaihtamista on alettu kannattaa, koska yksityishenkilöt ovat ilmoittaneet saaneensa nielusta tehdyistä kotitesteistä positiivisia tuloksia, vaikka nenästä otettu näyte on antanut negatiivisen tuloksen.

Tieteellistä tukea nielunäytteille antaa vielä vertaisarvioimaton tutkimus, joka osoittaa, että omikroninfektio ilmenee ensin nielussa ja vasta sitten nenässä. Toinen tutkimus viittaa siihen, että sylki osoittaa omikronmuunnoksen olemassaolon paremmin kuin esimerkiksi nenän erite.

Toistaiseksi kotitestien valmistaja pitävät silti kiinni siitä, että näyte otetaan nenästä, koska testejä ei ole suunniteltu nielunäytteelle. Lisäksi tutkimus osoittaa, että oikein tehty kotitesti on lähes yhtä varma kuin PCR-testit.

Yhdysvalloissa terveysviranomaiset tutkivat parhaillaan mahdollisuutta muuttaa ohjeistusta, ja Britanniassa viranomaiset suosittelevat näytteenottoa kotona sekä nenästä että nielusta.

Moni seikka viittaa siihen, että koronapandemia on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Rokotekattavuus ja immuniteetti lisääntyvät, ja omikronmuunnos vaikuttaa vähemmän vaaralliselta.

Yksi osoitus siitä, että pandemia on siirtymässä helpommin hallittavaan suuntaan, on kotitestauksen yleistyminen.

Kasvattaako kotitesti valheellista turvallisuudentunnetta? Tässä on kaikki se, mitä tiede tietää puikoista ja testausohjeista.

Miten kotitesti toimii?

Koronatestillä etsitään – olipa testityyppi mikä hyvänsä – tuoreita tai vanhoja merkkejä virushiukkasista.

Koronaa jäljitetään kolmella keinolla:

  • PCR-testit, nenänielusta otettu limanäyte
  • Vasta-ainetestit, verestä etsitään merkkejä aiemmasta COVID-19-tartunnasta
  • Antigeenitestit, otetaan puikolla nenästä ja osoittaa parhaillaan kytevän tartunnan

Kotitesti on antigeenitesti. Se toimii kuin pikatestit, joita myös viranomaiset käyttävät tietyissä tilanteissa. Ainoa ero on se, että kotitestin tulosta ei voida rekisteröidä terveystietoihin esimerkiksi koronapassin saamiseksi.

VIDEO: Näin kotitesti toimii

Näytteen mahdolliset antigeenit – viruksen pinnan piikkiproteiinit – sitoutuvat testilevyn molekyyleihin, jotka neste kuljettaa edemmäs.

Molekyylit voivat värjätä testilevyn toisen pään viivat – merkkiviiva T:n ja kontrolliviiva C:n.

Näin luet kotitestin tuloksen:

  • Kaksi viivaa, yksi T:ssä ja yksi C:ssä on positiivinen tulos, joka kannattaa varmistaa PCR-testillä mahdollisimman nopeasti. Pysy sillä aikaa eristyksessä.
  • Yksi viiva C:ssä on negatiivinen testitulos.
  • Yksi viiva T:ssä tai ei yhtään viivaa merkitsee epäonnistunutta testiä.

Milloin kotitesti kannattaa tehdä?

Eri maissa annetaan erilaisia ohjeita kotitestauksesta, mutta kotitesti voi olla hyvä idea silloin, jos haluat tietää tartuntatilanteeesi mutta

  • sinulla ei ole koronavirustaudin oireita.
  • sinua ei ole määrätty eristykseen.
  • et pääse viralliseen testiin.

Suomessa ei ole annettu määräyksiä esimerkiksi säännnöllisestä kotitestauksesta, mutta siitä voi olla hyötyä oman tilanteen selvittämisessä esimerkiksi silloin, jos omassa taloudessa on testattuja tartunnan saaneita. Tammikuun 7. päivänä hallitus antoi suosituksen, jonka mukaan ensimmäisen ja toisen asteen oppilaille tulisi tarjota kahta kotitestiä viikossa.

Kuinka luotettava kotitesti on?

Kotitestejä on kritisoitu, sillä niillä ei saada kiinni kaikkia koronatartuntoja.

Tutkijoiden arvion mukaan kotitestit osoittavat noin 60 prosenttia tartunnoista. Tulos riippuu pitkälti testin laadusta.

Tutkimus osoittaa, että jopa 15 prosenttia kotitestin tuloksista on vääriä negatiivisia – eli testi ei paljasta tartuntaa, vaikka testattu oikeasti olisi infektoitunut. Käytännössä prosenttiosuus on varmasti korkeampi.

Huolimatta kehnoista tuloksista kotitestien hyötyä voidaan perustella sillä, että ne paljastavat juuri eniten virushiukkasia tuottavat ja tartuttavat henkilöt.

Lisäksi tutkimus osoittaa, että väärät negatiiviset voivat vähentyä, kun testaamista jatketaan. Kun viikossa tehtiin kolme testiä, väärät negatiiviset jäivät viiteen prosenttiin eli PCR-testien tasolle.

Kun koronapandemia jossain vaiheessa hiipuu ja suurin osa testipaikoista sulkeutuu, kotitestejä voidaan myös käyttää tartuntojen torjuntaan.

Varmistaudu kuitenkin, että kotitestissä on CE-merkintä, jota seuraa nelinumeroinen koodi, jolloin se on EU-säädösten mukainen. Merkinnän ja käyttöohjeen pitää lisäksi olla suomeksi ja ruotsiksi.

Miten kotitesti pitää tehdä?

Kotitestin tuloksen luotettavuuden ratkaiseen ensisijaisesti se, tehdäänkö testi käyttöohjeiden mukaan.

Näin teet kotitestin

Kotitesti on yleensä niin sanottu sivuvirtaustesti, joka kertoo testaushetken tartuntatilanteen eli sen, onko koronatartuntaa vai ei.

Kotitesti muistuttaa ulkonäöltään ja periaatteeltaan raskaustestiä.

Uuttonestettä annostellaan uuttoputkeen
© Shutterstock

Koeputki ja uuttoneste valmiiksi

Testaus alkaa sillä, että uuttoputki ja -neste asetetaan pystyasentoon puhtaalle ja tasaiselle pinnalle.

Uuttoputkesta poistetaan suojakorkki. Neste tekee näytteestä juoksevaa ja pitää sen pH-arvon tasaisena.

Limanäyte otetaan vanupuikolla koronapotilaan nenästä
© Shutterstock

Nenäonteloa hierotaan puikolla

Aloita niistämällä nenä ja pesemällä kädet ja aseta pää kallelleen takaviistoon.

Työnnä vanupuikko sieraimeen noin 2,5 sentin matkalta. Puikkoa hierotaan kummassakin sieraimessa sieraimen sisäpintaa vasten viitisen kertaa noin 15 sekunnin ajan.

Jos testattavalla on tartunta, puikon kärkeen jää koronaviruksia sisältävää limaa.

Koronanäyte siirretään uuttoputkeen, joka suljetaan
© Shutterstock

Lima leviää koeputkeen

Pujota vanupuikko uuttoputkeen ja kierrä sitä nesteessä vähintään kuudesti.

Jätä puikko nesteeseen vähintään minuutiksi. Kun poistat puikon putkesta, purista putkea niin, että vanusta irtoaa nestettä putkeen. Sulje putki annostelukorkilla.

Näytettä tiputetaan testilevylle
© Shutterstock

Näytteen testaus

Tiputa uuttoputkesta neljä pisaraa nestettä testikasetin syvennykseen, mistä neste lähtee leviämään testilevyn mikroskooppisia uurteita pitkin.

Lue tulos neljännestunnin päästä.