Tappava ebolavirus uhkaa jälleen Kongon demokraattisen tasavallan väestöä.
Lokakuun alun jälkeen virustartunnan on saanut viisi, ja heistä kolme on kuollut.
Asiantuntijat arvelevat, että uudet tartunnat johtuvat vuosien 2018–2020 epidemian aikana ebolatartunnan saaneiden ja toipuneiden miesten siemennesteessä säilyneistä viruksista.
Ebola piileskelee spermassa
Ebola on raivonnut etenkin Länsi-Afrikassa useita kertoja.
Vuonna 2014 lähes 29 000 ihmistä sai ebolatartunnan, ja heistä yli 11 000 menetti henkensä. Vuosina 2018–2020 virus alkoi jälleen levitä, jolloin lähes 2 300 kuoli ja noin tuhat selvisi taudista hengissä.
Aina vuoden 2014 laajasta epidemiasta asti tutkijat ovat pitäneet ebolavirusta tarkasti silmällä.
Ebolaviruksesta on erittäin vaikea päästä kokonaan eroon, ja kuolemaa kylväviä epidemoita ilmaantuu säännöllisin väliajoin.