Ebolaviruksen kanssa pitää olla varovainen

Ebolavirus sai aikaan historian pahimman ebolaepidemian viime vuonna Länsi-Afrikassa. Ebolaan kuolee 40 prosenttia tartunnan saaneista. Tutustu taudin taustoihin.

Ebola in Africa

Mikä ebola on?

Ebola on nauhamainen virus, joka leviää elimistöön immuunijärjestelmän kautta ja aiheuttaa kuolemaan johtavan verenvuodon.

Kuinka vaarallinen ebola on?

Tauti on erittäin tappava – 37 prosenttia tartunnan saaneista kuolee – ja elimistön on vaikea taistella sitä vastaan, sillä ebolavirus hyökkää immuunijärjestelmän valkosolujen eli monosyyttien, makrofagien ja dendriittisolujen, kimppuun.

Monissa Länsi-Afrikan maissa ebolavirus levisi helposti, sillä maiden terveydenhoitojärjestelmät toimivat huonosti. Virusta ei pidetä niin tarttuvana maissa, joissa hygieniaolot ovat paremmat ja terveydenhoito toimii tehokkaasti. Siksi taudin ei uskota tarttuvan kovin moneen Afrikan ulkopuolella.

Miten ebola tarttuu?

Ebola tarttuu vain sairaan henkilön verestä, oksennuksesta, ripuliulosteesta tai muusta ruumiinnesteestä. Toisin kuin esimerkiksi influenssavirukset, ebola ei tartu ilman välityksellä. Tartuntariski on suurin lääkäreillä ja sairaanhoitajilla, jotka pesevät potilaita ja joutuvat kosketuksiin näiden ruumiinnesteiden kanssa.

Mistä ebola on peräisin?

Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ebolavirusta kantavat afrikkalaiset lepakot, vaikka niillä itsellään ei olisikaan mitään oireita.

Ihminen saa ebolatartunnan luultavasti metsästäessään lepakoita ja joutuessaan kosketuksiin niiden veren kanssa. Länsi-Afrikan ensimmäisen ebolauhrin, pienen pojan vanhemmat olivat juuri lepakonmetsästäjiä, jotka todennäköisesti toivat virusta kantavan eläimen kotikyläänsä.

Monet afrikkalaiset lepakot kantavat ja levittävät ebolavirusta. Vaikka nykyinen epidemia saataisinkin taltutettua, uusi epidemia voi puhjeta milloin hyvänsä.

Milloin ebola havaittiin?

Ebolaepidemioita esiintyi jo 1970-luvulla, mutta tähän asti pahin epidemia puhkesi vuonna 2014.

? Ensimmäiset ebolaepidemiat (1976):

Ensimmäinen laajempi epidemia puhkesi vuonna 1976 Kongon demokraattisessa tasavallassa. Silloin kuoleita oli 80. Sen jälkeen tautia tavattiin ajoittain pienillä alueilla Keski-Afrikassa, mutta kuolleita oli aina vähemmän kuin vuonna 1976.

? Toinen suuri epidemia (2013):

Joulukuussa 2013 ebolaa esiintyi Guineassa, eli ensimmäistä kertaa Länsi-Afrikassa. Koska sitä ei ollut aiemmin tavattu alueella, tautiin sairastuneita ei tajuttu eristää ja monet heistä ehtivät tartuttaa perheensä.

Missä maissa ebolaa esiintyy?

Guineasta ebolavirus on levinnyt rajojen yli naapurimaihin Liberiaan, Maliin ja Sierra Leoneen. Vasta maaliskuussa 2014 Guinean terveysministeri kertoi, että maan 23 outoa kuolemantapausta saattavat johtua ebolasta. Silloin ensimmäisestä tapauksesta oli kulunut jo neljä kuukautta.

Ebola: Mitkä ovat oireet?

Itämisaika eli aika tartunnan ja oireiden ilmaantumisen välillä on 4–21 päivään. Sen jälkeen taudin etenemisessä on kolme vaihetta:

  • 1.–3. päivä: Potilaalla on influenssaa muistuttavia oireita, kuten kuumetta, lihaskipuja, kurkkukipua ja päänsärkyä, ja hän tuntee itsensä hyvin uupuneeksi.

  • 4.–6. päivä: Potilas ripuloi ja oksentelee, hänen verenpaineensa laskee, ja päänsärky voimistuu. Infektoituneet solut vapauttavat kehossa runsaita määriä viestiaineita, ja syntyy itseään pahentava kierre. Koko keho ajautuu tulehdustilaan.

  • 7.–10. päivä: Sairaus alkaa vaikuttaa aivoihin ja tekee potilaasta sekavan. Verta alkaa vuotaa nenästä, suusta ja peräaukosta. Syntyy myös sisäisiä verenvuotoja, ja elimet lakkaavat toimimasta, jolloin potilas menee sokkiin. Lähes 40 prosenttia tartunnan saaneista kuolee.

Ebolaan kuoli viime vuonna arvioiden mukaan noin 11 000 afrikkalaista. Ruumiit ovat mahdollinen tartunnanlähde, ja hoitohenkilökunnan on käytettävä aina suojavarusteita.

Miten ebolasta voi selvitä hengissä?

Huolimatta siitä, että ebolaan sairastuneista monet kuolevat, 60 prosenttia jää kuitenkin henkiin. Taudista selviytyminen on todennäköisempää niillä, jotka hakeutuvat heti hoitoon. Nesteytys pienetää sisäisten verenvuotojen seurauksia.

Kokeelliset lääkkeet ovat näyttäneet myös auttavan, vaikka niiden tehoa ei olekaan todettu vielä tieteellisesti.

Potilaan oma ravitsemus- ja terveydentila vaikuttavat suuuresti siihen, pystyykö hänen immuunijärjestelmänsä nujertamaan ebolaviruksen.

Onko ebolaan olemassa hoitoa?

Tällä hetkellä ebolaan on vasta olemassa kokeellisia hoitomuotoja, mutta parhaillaan kehitetään rokotetta ebolaa vastaan. Tuoreimmassa versiossa poistetaan proteiini, johon ebolavirus tarttuu. Kokeissa hiiret, joiden perimää on muunnettu, on siten saatu immuuneiksi sairaudelle.

Avain ebolan nujertamiseen saattaa myös olla taudista selvinneiden veressä, sillä ebolan sairastaneet saavat vastustuskyvyn sairautta vastaan. Heidän veressään on vasta-aineita, ja tutkijat toivovat, että niistä saadaan kehitettyä lääke ebolaan.

Miksi epidemiaa ei ole saatu kuriin?

Epäluottamus viranomaisia kohtaan, taikausko ja perättömät huhut vaikeuttivat monin paikoin hoitohenkilökunnan työtä Afrikassa. Lääkäreitä ja hoitajia syytettiin sairauden levittämisestä tai jopa potilaiden murhaamisesta. Sairastuneet voivat myös hakeutua kansanparantajien luo tai piiloutua, koska ebolaa pidetään kirouksena.

Länsi-Afrikassa ei ole riittävästi koulutettua sairaanhoitohenkilökuntaa, ja sairaalat ovat riippuvaisia länsimaisten avustusjärjestöjen lääkäreiden ja sairaanhoitajien avusta.

Lisäksi kokeellisiakin hoitomuotoja on vähän, ja lääkeannoksia on vain muutamia, eikä niitäkään ole käytetty Afrikassa.

Hanki tietoa ebolasta

Tutustu laajaan ebolasta kertovaan artikkeliin, sen karttoihin ja informatiivisiin piirroksiin: