Vilppi eksytti Alzheimerin taudin tutkijat
Manipuloitujen ja harhaanjohtavien tutkimustulosten vuoksi Alzheimerin taudin lääkehoidon kehitys on laahannut 15 vuotta. Kierosti taudin aiheuttajaksi todistettu proteiini voikin itse asiassa suojella siltä!
Kaikki rikossarjoja katsovat tuntevat juonen: aluksi murhatutkimuksissa kiinnitetään liikaa huomiota yhteen syylliseksi epäiltyyn eikä seurata niitä johtolankoja, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä.
Ja joku rikostutkijoista yrittää päteä ja hävittää tai väärentää todisteita, jotka eivät tue oletusta epäilyksenalaisen syyllisyydestä.
Epärehellisyyden vuoksi syytön uhkaa saada rangaistuksen ja rikoksen tekijä päästä kuin koira veräjästä.
Ikävä kyllä monet seikat viittaavat siihen, että osa aivoja rappeuttavan muistisairauden, Alzheimerin taudin, tutkijoista on toiminut saman käsikirjoituksen mukaan – niin ikään vakavin seurauksin.
Alzheimerin tauti on voinut vaatia miljoonia kuolonuhreja, jotka ovat kärsineet siitä, että tehokkaan hoidon kehitys on laahannut harhaanjohtavien väitteiden ja väärennettyjen tutkimustulosten takia.
Proteiinista tehtiin syyllinen
Jo 1980-luvulla Alzheimerin taudin kehittyminen liitettiin beeta-amyloidiplakiksi kutsuttuihin proteiinipaakkuihin, joita muodostuu potilaan aivoihin.
Amyloidihypoteesiksi kutsutun selityksen perusta lujittui vuonna 2006, kun yhdysvaltalaisen Minnesotan yliopiston neurologi Sylvain Lesné todisti hiirikokeilla, että nuoret yksilöt sairastuvat Alzheimerin tautiin, kun niiden aivoihin lisätään beeta-amyloidia.
Manipuloidut hiirikokeet työnsivät tutkijoita samaan suuntaan.
Lesné esitti kuvia aivoihin kertyvästä proteiinista, jonka vaikutuksesta hiirien muisti ja toimintakyky huononivat vähitellen.
Havainto ohjasi tutkijoita keskittymään beeta-amyloidiin Alzheimerin taudin aiheuttajana – 15 vuoden ajan.
Jatkotutkimus oli kapea-alaista
Alzheimerin tauti ja beeta-amyloidiproteiini liitettiin toisiinsa melkein 40 vuotta sitten. Yhteyttä koskeva oletus oli tukevalla pohjalla vuonna 2006 esitettyjen hiirikokeiden tulosten ansiosta, ja siitä tuli tutkimusta yhteen suuntaan ohjaava selitys.
1907: Alois Alzheimer määritti taudin
Saksalaispsykiatri Alois Alzheimer julkaisi tutkimuksen, jonka kohteena oli 51-vuotias Auguste Deter. Potilaan muisti pätki, eikä hän selviytynyt arkiaskareista. Vanhuutta edeltävää dementiaa alettiin kutsua Alzheimerin taudiksi.
1984: Beeta-amyloidi yhdistettiin oireisiin
Patologi George Glenner huomasi, että Alzheimer-potilaiden aivoissa esiintyi plakkia, jossa oli kyse pienistä beeta-amyloidipaakuista. Sen jälkeen esitettiin amyloidihypoteesi, jonka mukaan Alzheimerin tauti johtuu niistä.
2006: Käsitellyt kuvat tukivat teoriaa
Neurotieteilijä Sylvain Lesné todisti nuorten hiirien sairastuvan Alzheimerin tautiin, kun niiden aivoihin lisättiin beeta-amyloidia. Koetulos vahvisti luottamusta plakkiselitykseen. Vasta vuosien kuluttua selvisi, että todisteina käytetyt kuvat olivat väärennettyjä.
2019: Rokote horjutti uskoa hypoteesiin
Aivotutkija Delphine Bochen kehittämän rokotteen tehtävänä oli poistaa plakkia Alzheimer-aivoista. Silti rokotettujen potilaiden oireet vain pahenivat. Alkoi näyttää siltä, että beeta-amyloidin osuus taudissa oli tulkittu väärin.
2022: Beeta-amyloidi vaikuttaa suojaavasti
Neurologi Andrea Sturchio sai selville, että Alzheimer-potilas hyötyy aivojen suuresta beeta-amyloidimäärästä, sillä aine ehkäisee dementiaa. Plakeilla ei sitä vastoin ole merkitystä henkisen suorituskyvyn huononemiselle.
Amyloidihypoteesiä pidettiin parhaana selityksenä vuoteen 2021 asti, jolloin neurologi Matthew Schrag yhdysvaltalaisesta Vanderbiltin yliopistosta huomasi, ettei kaikki ollut niin kuin luultiin.
Tieteellisen artikkelin kuvat hiirien aivoihin kertyneestä beeta-amyloidista vaikuttivat Schragista epäilyttäviltä, ja hän oli melko varma, että niitä oli kierrätetty. Sylvain Lesné olikin käyttänyt samoja kuvia myöhemmin toisen tutkimuksen todisteina – ja senkin tulokset tukivat suosittua plakkiteoriaa.
Yhdysvaltojen terveysviranomaiset tutkivat asiaa, ja kriittisen arvioinnin kohteena ovat nyt myös ne julkaisut, joissa Lesnén tieteelliset artikkelit ilmestyivät. Aikakauslehti Nature, joka julkaisi Lesnén artikkelin vuonna 2006, on jo kehottanut tutkijoita suhtautumaan varauksellisesti esitettyihin tuloksiin.
Matthew Schragin tekemät paljastukset kyseenalaistavat käsityksen, jonka mukaan beeta-amyloidin kertyminen aivoihin aiheuttaa Alzheimerin taudin. Niinpä tutkijat ovat voineet olla pahasti hakoteillä vuosikausia.
Neurologi paljasti tiedeartikkelihuijauksen
Neurologi Matthew Schrag oivalsi, että Alzheimerin taudin alkuperää todisteltiin tieteellisissä julkaisuissa kierolla tavalla: joissain tapauksissa vanhoja kuvia oli käytetty uusina todisteina.
1. Kuvat, joiden sanotaan esittävän hiirien aivojen eri proteiineja (A ja B), näyttävät epäilyttävän samanlaisilta.
2. Petos tulee selvästi esiin, kun kuvat pannaan päällekkäin ja yhtenevät osat merkitään keltaisella (C).
Miljoonat ihmiset kaipaavat lääkettä sairauteen, joka selittää kaksi kolmasosaa vanhusten muistiongelmista. Nykyään Alzheimerin tautia sairastaa noin 50 miljoonaa ihmistä, mutta vuosisadan puoliväliin ulottuvan ennusteen mukaan määrä kasvaa 150 miljoonaan, koska monissa maissa väestö vanhenee.
Oireet johtuvat aivojen rappeutumisesta. Solutuhojen takia muistin toiminta alkaa huonontua. Siitä, kun Alzheimerin tauti diagnosoidaan, kuluu keskimäärin seitsemisen vuotta kuolemaan.
Lääkkeiden hyödyllisyys puhuttaa
Alzheimerin tautiin on kehitetty lääkehoitoa yleensä yhden ja saman oletuksen pohjalta: aineen vaikutuksen pitää kohdistua beeta-amyloidiin ja siitä aivoihin muodostuviin paakkuihin.
Mikroskooppikuvan keltaiset alueet ovat plakkia eli beeta-amyloidikertymää Alzheimer-potilaan aivoissa.
Yhä useampi jo vuosikymmeniä kestäneeseen kehitystyöhön osallistuneista tutkijoista on alkanut suhtautua epäilevästi amyloidihypoteesiin, sillä tutkimustulokset ovat epäyhtenäisiä.
Englantilaisen Southamptonin yliopiston neurologi Delphine Boche osoitti vuonna 2019, että rokote, joka saa immuunijärjestelmän tuottamaan vasta-aineita beeta-amyloidia vastaan, voi puhdistaa aivoja plakista – ehkäisemättä potilaan henkisen suorituskyvyn heikkenemistä.
Samanlaisen pettymyksen koki lääkeyhtiö Biogen, jonka kehittämä adukanumabi koostuu plakkiin kohdistuvista vasta-aineista.
Potilaskokeiden perusteella voidaan sanoa, että vuoden vasta-ainehoito hävittää aivoista suurimman osan plakista mutta potilaan tila jatkaa huononemistaan. Sairaus etenee, koska aivot rappeutuvat rappeutumistaan.
Biogen aiheutti lisää hämmennystä vuonna 2022 kertomalla paremmista tuloksista. Ne oli saatu toisella vasta-aineella, lekanemabilla.
Lekanemabi hyökkää adukanumabin tavoin beeta-amyloidin kimppuun ja hävittää tehokkaasti plakkia aivoista, mutta sen lisäksi se vaikuttaa myönteisesti potilaan tilaan.
Lievästi oireilevilla Alzheimer-potilailla, joita hoidettiin puolitoista vuotta kestäneen tutkimusjakson aikana lekanemabilla, henkinen suorituskyky säilyi 27 prosenttia parempana kuin niillä, jotka saivat lumelääkettä.
Syyte raukeaa
Tutkijoiden mieltä askarruttaa nyt se, miksi lekanemabi hidastaa aivojen rappeutumista mutta adukanumabi ei, vaikka kumpikin hävittää aivoista plakkia, joka amyloidihypoteesin mukaan aiheuttaa Alzheimerin taudin.
Mahdollisen selityksen jäljille saatettiin jo päästä tutkimuksessa, jonka tulokset julkistettiin lokakuussa 2022. Ruotsin Karoliinisen instituutin neurologi Andrea Sturchio oli tarkkaillut 232 Alzheimer-potilaan oireita kolme vuotta.
Parjattu proteiini ei ole Alzheimerin taudin konna – päinvastoin!
Tutkimuksessa selvitettiin, paljonko kullakin potilaalla oli plakkia ja vapaata eli vielä paakkuuntumatonta beeta-amyloidia aivoissaan.
Kävi ilmi, että ne potilaat, joilla oli runsaasti vapaata beeta-amyloidia, säilyttivät paremmin henkisen suorituskykynsä riippumatta plakin kokonaismäärästä.
Tulos vihjaa, että beeta-amyloidi ei aiheuta Alzheimerin tautia, vaan se pikemminkin suojaa siltä. Lisäksi näyttää siltä, että plakki on mitättömässä sivuosassa: sillä ei ehkä ole mitään tekemistä dementoitumisen kanssa.
Yllättävät tulokset ovat pakottaneet tutkijat perehtymään entistä paremmin beeta-amyloidin tehtäviin kehossa.
Aineen on todettu osallistuvan esimerkiksi veren kolesterolipitoisuuden säätelyyn. Hyvin mielenkiintoisena pidetään havaintoa beeta-amyloidin mikrobeille haitallisesta vaikutuksesta. Toisin sanoen se voi tuhota bakteereja ja viruksia.
Herpesvirus valokeilaan
Nykyään jo monet tutkijat pitävät virushypoteesia amyloidihypoteesia parempana selityksenä. Virushypoteesin mukaan Alzheimerin taudin aiheuttaa aivoihin tunkeutuva ja hermosoluihin tarttuva ihmisen herpesvirus 1 (HSV-1).
Monet Alzheimerin taudin alkuperää selvittävät tutkijat pitävät todennäköisimpänä aiheuttajana ihmisen herpesvirus 1:tä, joka voi tunkeutua aivoihin ja tarttua hermosoluihin.
Saadakseen suojaa hermosolut alkavat tuottaa beeta-amyloidia, joka estää HSV-1:tä lisääntymästä. Siihen, paljonko beeta-amyloidia muodostuu aivoissa, vaikuttaa viruskuorma. Kun proteiinia on kertynyt runsaasti, siitä syntyy paakkuja. Näin plakki saa selityksensä.
Kun viruksia on yksinkertaisesti liikaa, beeta-amyloidi ei pysty torjumaan hermosolutuhoja. Beeta-amyloidipaakut jäävät kuolleiden solujen lomaan plakkina.
Virushypoteesi kannustaa kehittämään lääkkeitä, jotka estävät beeta-amyloidia paakkuuntumasta silloin, kun hermosolut tuottavat sitä ylen määrin.
Konnasta sankariksi
Beeta-amyloidia on epäilty vuosikymmeniä Alzheimerin taudin aiheuttajaksi. Nykyään osa tutkijoista uskoo, että proteiini päinvastoin antaa suojaa sairastumista vastaan vaikeuttamalla Alzheimerin taudin varsinaisen aiheuttajan, herpesviruksen, lisääntymistä aivoissa.
1. Herpesvirus pääsee aivoihin
Vaikka aivokoppa toimii suojamuurina, herpesvirus voi livahtaa aivoihin veri-aivoesteen kautta. Siellä virus tarttuu hermosoluihin. Ne erittävät turvakseen beeta-amyloidia.
2. Beeta-amyloidi tekee vastaiskun
Beeta-amyloidi suojaa hermosoluja kahdella tavalla. Ensinnäkin se sitoutuu suoraan viruksiin ja vahingoittaa niitä, toiseksi se asettuu ohueksi suojakalvoksi hermosolujen ympärille ja vaikeuttaa näin virusten tarttumista.
3. Proteiinijäännökset ovat tappion merkkejä
Kun tartuntakertoja on monta tai tulehdus pitkittyy eli muuttuu krooniseksi, aivojen beeta-amyloidisuoja pettää. Hermosoluja tuhoutuu, ja sinne, missä on syntynyt aivokudosvaurioita, jää paakkuja muistoksi hävitystä taistelusta.
Uusi hypoteesi saattaa selittää myös Biogenin testaamien kahden samankaltaisen lääkkeen erilaisen vaikutuksen.
Jos lekanemabi iskee beeta-amyloidia juuri siihen kohtaan, josta proteiinit yleensä kiinnittyvät toisiinsa, lääke voi estää sen paakkuuntumista plakiksi ja näin pitää vapaan beeta-amyloidin määrän suurena.
Adukanumabi sitoutuu sen sijaan ilmeisesti vain jo plakiksi kertyneeseen beeta-amyloidiin. Siksi vapaata beeta-amyloidia on lopulta vähemmän.
Kaikkea edellä esitettyä on vielä syytä pitää arvailuna. Biogen ei ole nimittäin julkaissut tarkkoja tietoja eri lääketutkimuksiin osallistuneiden potilaiden aivoissa esiintyvän vapaan beeta-amyloidin määrästä. Ehkä yhtiö ei ole edes määrittänyt pitoisuuksia.
Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista puhua virushypoteesin puolesta. Amyloidihypoteesiin liittyvästä vilppikohusta viisastuneina monet tutkijat katselevat avoimin silmin joka suuntaan etsiessään Alzheimerin taudin aiheuttajaa.