Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus. Sille ei ole parantavaa hoitoa, mutta USA:ssa Massachusettsin teknisessä korkeakoulussa on ehkä päästy sellaisen jäljille.
Aivokudos täyttyy plakista
Yhdysvaltalaistutkijat vertasivat eri geenimuunnelmien vaikutusta Alzheimerin tautia aiheuttavan aivosoluja tuhoavan plakin syntyyn.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että ihmiset, joilla on perimässään APOE4-geenimuunnelma, ovat alttiimpia sairastumaan Alzheimerin tautiin kuin ne, joilla on tavallisempi muunnos APOE3.
Kun tutkijat kasvattivat laboratoriossa aivosoluja, joissa oli APOE4-geenimuunnelmia, soluihin syntyi nopeasti plakkia.
CRISPR pysäyttää plakin muodostumisen
Kun APOE4 vaihdettiin APOE3:ksi niin sanotulla CRISPR-menetelmällä, jolla voidaan siirrellä dna-jaksoja solujen perimässä, plakin muodostuminen ensin lakkasi ja sitten vanhakin plakki alkoi vähentyä.
Näyttää siis siltä, että APOE3 voi paitsi pysäyttää Alzheimerin taudin etenemisen myös parantaa sen.
Tutkijat painottavat, että geenien toimintaan vaikuttavat monet tekijät, mutta löytö on lupaava ja se saattaa auttaa kehittämään menetelmän, jolla Alzheimerin tautia voidaan ehkäistä ja hoitaa.