Brittiläinen toimittaja ja kirjailija Lily Bailey on nyt 28-vuotias. Hän on kuullut niin kauan kuin hän muistaa päänsä sisällä kaksi eri ääntä. Oman sisäisen äänen lisäksi Lily kuulee ärsyttävän, käskevän äänen. Lily kutsuu kiusanhenkeä Siksi.
Lilystä ei ole kiva jakaa aivojaan Sen kanssa, sillä ääni käskyttää häntä jatkuvasti kuin itsevaltainen määrääjä.
”Laske Ellan sydämenlyönnit ja hengityskerrat, kun hän nukkuu, tai muuten siskosi kuolee!” oli tavallisimpia Lily Baileyn lapsena kuulemia käskyjä.
Kun Lily aikuistui, hänen päätään hallitseva diktaattori vain kiristi otettaan.
Lily Baileyn vuonna 2016 julkaisema omaelämäkerrallinen Because We Are Bad: OCD and a Girl Lost in Thought -kirja paljastaa hyvin intiimejä yksityiskohtia pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän arjesta.
Lily Bailey totesi brittiläisen The Guardian -lehden haastattelussa vuonna 2016:
”Aloin pelätä aivan järjettömästi, että voin aiheuttaa muille sisäisiä verenvuotoja koskettamalla heitä tai tappaa ihmisiä ainoastaan ajattelemalla heitä.”
Lily Bailey kärsii OCD:stä eli pakko-oireisesta häiriöstä, josta käytetään joskus myös nimitystä pakkoneuroosi. Se kuuluu maailman yleisimpiin mielenterveysongelmiin.
Nykyään erilaisia pakko-oireita voidaan lievittää lähinnä vain käyttäytymisterapialla ja masennuslääkkeillä, jotka vaikuttavat ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan.
On alettu kuitenkin selvittää mahdollisuuksia hillitä pakko-oireita tekoälyn ja aivostimulaation keinoin.
Pakkoajatukset pesiytyvät aivoihin
Monilla esiintyy lapsuudessa mitä merkillisimpiä päähänpinttymiä.
Suojatiellä ei saa astua viivojen päälle! Käy tarkistamassa, oletko muistanut sammuttaa valot! Laske kaikki katuvalot!
Useimmiten lapsen itsepintaiset ajatukset ja pakonomaiset toiminnot ovat harmittomia.
Aikuisikään mennessä opitaan yleensä ravistamaan tietoisuuteen tunkevat turhat ajatukset mielestä ja keskittymään olennaiseen, kuten työtehtäviin.
Suunnilleen 1–2 prosentilla häiritsevät ajatukset ja toiminnot kuitenkin jäävät pysyviksi ja ilmenevät pakko-oireisena häiriönä.
Pienillä lapsilla pakko-oireinen häiriö on harvinaisuus. Siitä kärsivien suhteellinen määrä kasvaa murrosikäisten joukossa.
Pakko-oireisesta häiriöstä käytettävä OCD-nimitys tulee englannin kielen sanoista obsessive-compulsive disorder. Obsessioilla tarkoitetaan pakkoajatuksia ja kompulsioilla pakkotoimintoja.
Häiriö ilmenee siis pakkoajatuksina ja -toimintoina, jotka koetaan haittaaviksi ja ahdistaviksi.
Tavallisia pakkoajatuksia ovat pelko tautien tarttumisesta, tarve pitää esineet järjestyksessä ja epäily laiminlyönnistä, kuten oven jättämisestä auki.
Yleisiin pakkotoimintoihin kuuluvat esimerkiksi jatkuva käsien peseminen, esineiden järjesteleminen, laskeminen ja tarkistaminen.
Pakonomaisesta käyttäytymisestä on kyse muun muassa silloin, kun henkilön pitää kerta toisensa jälkeen käydä katsomassa, onko ovi lukossa tai kahvinkeitin sammutettu.
”Aloin pelätä järjettömästi, että voin aiheuttaa muille sisäisiä verenvuotoja koskettamalla heitä tai tappaa ihmisiä ajattelemalla heitä.” Lily Bailey, Because We Are Bad: OCD and a Girl Lost in Thought -kirjan kirjoittaja
Monet mielenterveysongelmat ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla – tai päinvastoin. Pakko-oireinen häiriö ei kuulu niihin.
Miehet ja naiset kärsivät pakko-oireista nimittäin yhtä usein. Häiriö on lisäksi yhtä yleinen kaikissa sosiaaliluokissa – eikä sen esiintyvyydessä ole juuri eroa rikkaiden ja köyhien maiden välillä.
Pakko-oireinen häiriö alkaa tyypillisesti murrosiässä, ja valtaosassa tapauksista siitä tulee pitkäaikainen tai jopa elinikäinen mielenterveysongelma.
Pakonomainen käyttäytyminen haittaa elämää
Tarpeettomat pakkoajatukset ja -toiminnot aiheuttavat ahdistusta ja voivat jopa invalidisoida. Näistä neljästä pakkotoiminnosta kärsitään eniten.
1. Täsmällisyys
Epäjärjestyksen pelko pakottaa järjestämään ja lajittelemaan esineitä ja pitämään ne tarkasti paikallaan. Puhutaan pakonomaisesta symmetrian tarpeesta. Potilas lievittää usein ahdistustaan laskemalla esineitä tai toistamalla tiettyä toimintaa kerta toisensa jälkeen.
2. Puhtaus
Kontaminaatiokauhu eli pelko sairauksien tarttumisesta saa esimerkiksi pesemään käsiä tai siivoamaan jatkuvasti. Lian ja taudinaiheuttajien kammoaminen voi mennä niin pitkälle, ettei potilas poistu enää kotoaan.
3. Keräily
Pelko, että tulee hävittäneeksi tai hylänneeksi jotain hyödyllistä, panee varastoimaan ja hankkimaan kaikenlaista. Osa potilaista omistautuu hamstraamiselle. Keräilypakkoon liittyy kyvyttömyys luopua mistään.
4. Tarkistus
Pakonomainen epäily siitä, että on jättänyt jotain tekemättä, johtaa tarkistuskäyttäytymiseen. Huonosti epävarmuutta sietävä potilas käy vaikkapa jatkuvasti katsomassa, onko liesi sammutettu, eikä uskalla poistua.
On esitetty, että pakko-oireista häiriötä on esiintynyt enemmän koronapandemian alun jälkeen. Erityisesti tartuntakammoisten määrän on arveltu kasvaneen.
Pakko-oireet tuskin ovat kuitenkaan yleistyneet valtavasti. Tanskassa Kööpenhaminan yliopistossa vuonna 2022 tehty tutkimus kyseenalaistaakin kehityssuunnan.
Aihetta käsitteleviä tutkimuksia koskeva analyysi ei antanut tukea oletukselle, jonka mukaan COVID-19-tauti on kääntänyt pakko-oireisten määrän kasvuun.
Sen sijaan kävi ilmi, että peräti 40 prosenttia niistä henkilöistä, joilla oli jo OCD-diagnoosi, on kokenut oireilevansa vakavammin pandemian aikana.
OCD-taipumus periytyy
Yllättävästi alkavaan pandemiaan liittyvät stressitekijät ja terveysuhkat eivät tutkijoiden mukaan sinänsä aiheuta pakko-oireita.
Jotta häiriö kehittyy, siihen pitää olla taipumus. Altistava tekijä voi olla perimä tai aivojen epänormaali rakenne tai toiminta.
Vuodelta 2021 olevassa katsausartikkelissa muun muassa ruotsalaiset ja tanskalaiset tutkijat korostavat, että pakko-oireisen häiriön riski on 4–20-kertainen, kun siitä kärsii joku lähisukulainen.
Aivoja kuvaamalla on saatu lisäksi selville, että pakko-oireisilla esiintyy usein tunnusmerkillisiä muutoksia eri aivoalueiden välisessä vuorovaikutuksessa.
Tieto siitä, mistä aivojen osista pakko-oireet ovat peräisin, on auttanut tutkijoita kehittämään uudenlaista hoitomenetelmää.
Pakkoajatukset sekoittavat pään
Normaalisti pakkoajatukset eivät pääse pesiytymään aivoihin. Kun pakko-oireinen häiriö kehittyy, henkilö menettää kyvyn hallita epämiellyttäviä, ahdistavia ajatuksia. Tila johtaa pakonomaiseen käyttäytymiseen.
1. Terveet aivot hillitsevät pelkoa
Kun pelkää esimerkiksi jättäneensä sammuttamatta silitysraudan, aivojen ”motivointipiiri” (kelt.) saa tarkistamaan asian. Sen jälkeen aivojen ”vieroituspiiri” (pun.) aktivoituu, eikä silitysrautaan enää liity pelon tunnetta.
2. Pelosta tulee pysyvä
Pakko-oireisen häiriön alkaessa ”vieroituspiiri” (pun.) passivoituu. Aina kun silitysrauta juolahtaa mieleen, ”motivointipiiri” (kelt.) aktivoituu. Siksi pelätään kerta toisensa jälkeen, ettei silitysrautaa ole sammutettu ja että se aiheuttaa tulipalon.
3. Pakkoajatus pesiytyy aivoihin
Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivällä edellä mainitut piirit (harmaa) lakkaavat toimimasta, ja ”tapapiiri” (vihreä) aktivoituu. Henkilö tottuu tarkistamaan, onko silitysrauta sammutettu, eikä hänen käyttäytymistään ohjaa enää pelko. Kyse on pakkoajatuksesta ja -toiminnasta.
Joulukuussa 2021 yhdysvaltalaistutkijat julkaisivat tutkimuksen, johon osallistui viisi vakavista pakko-oireista kärsivää koehenkilöä. Heitä hoidettiin aivostimulaatiolla.
Aivoelektrodit oli liitetty taskutietokoneeseen, jota koehenkilö kuljetti mukanaan. Tietokoneen tehtävänä oli seurata eri aivojen osien toimintaa.
Koehenkilöiden piti puhelinsovelluksen kautta ilmoittaa, millaisia pakkoajatuksia tai -toimintoja heillä kulloinkin esiintyi.
Tutkimusaineistoa kerättiin useiden kuukausien ajan. Aivojen toiminnasta saatiin tarkkaa tietoa lopulta yli 1 000 tunnin ajalta, ja sen pohjalta oli mahdollista kartoittaa oireiden ja eri aivoalueiden aktiiviisuuden yhteyttä.
Tietokone mallinsi aivojen viestintää esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa koehenkilö tunsi pakonomaista tarvetta pestä kätensä monta kertaa peräkkäin.
Tutkimus ei ainoastaan paljastanut, miten pakkoajatukset ja -toiminnot näkyvät aivotoiminnassa, vaan se myös antoi tutkijoille välineitä oireiden hillitsemiseen.
Kun pienten elektrodien (liilat viivat) kautta annettiin heikkoja sähköiskuja tiettyihin aivojen osiin, pakko-oireet vähenivät selvästi.
Tietokone nimittäin määritti, millaisia sähköimpulsseja lähettämällä aivot saadaan lopettamaan pakko-oireita aiheuttava viestintä.
Kun aivoja alettiin ärsyttää sähköisesti, ne reagoivat stimulaatioon nopeasti ja voimakkaasti.
Koehenkilöt tunsivat selvästi vähemmän tarvetta käyttäytyä pakonomaisesti ja kokivat miellyttävän ilon ja rauhan täyttävän mielensä.
Terapia lievittää pakko-oireita
Aivostimulaatiohoito on vasta kehitteillä, ja sillä tullaan todennäköisesti hoitamaan vain hyvin vakavaa pakko-oireista häiriötä.
Lievistä pakko-oireista kärsiville on kuitenkin tarjolla apua jo nyt. Monet hyötyvät esimerkiksi kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta ja psyykenlääkkeistä.
Lääkärit eivät voi silti antaa takeita paranemisesta. Noin 25–40 prosentilla potilaista oireet palaavat, ja joka kymmenennen kohdalla hoitotulokset ovat huonoja.
40 prosenttia niistä, joilla oli jo OCD-diagnoosi, on kokenut oireilevansa vakavammin pandemian aikana.
Parhaiten tepsiväksi terapiaksi on todettu ERP (exposure and response (ritual) prevention eli altistus ja vasteen välttäminen).
Perusajatuksena on, että terapeutti altistaa potilaan ahdistusta aiheuttavalle ärsykkeelle ja samalla estää häntä käyttäytymästä pakonomaisesti.
Terapeutti voi esimerkiksi ottaa esille silitysraudan ja kieltää potilasta tarkistamasta, onko se päällä vai ei. Jos potilaalla on pakonomainen tarve siivota, hänen ei sallita siistiä huonetta, vaikka siellä on sotkuista.
Tavoitteena on opettaa potilas luottamaan siihen, ettei pakkoajatusten ja - toimintojen vastustamisella ole vakavia seurauksia ja että niihin liittyvät ahdistuksen ja pelon tunteet ovat aiheettomia.
Video: ”Tunsin itseni kummajaiseksi”
Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä englantilainen Lily Bailey kertoo, millaista sisäistä taistelua hän on käynyt suuren osan elämästään ja millaisia ongelmia pakkoajatukset ovat hänelle aiheuttaneet.
Brittiläinen toimittaja ja kirjailija Lily Bailey uskoo, että nimenomaan ERP on pitänyt hänen päänsä pinnalla pakkoajatusten uhatessa hukuttaa hänet.
Bailey piti pakko-oireensa salassa aina teinivuosiin asti, vaikka ne tekivät hänen elämästään hyvin hankalaa. Hän hakeutui psykiatriseen hoitoon 16-vuotiaana ja sai tarvitsemansa avun.
ERP:n ansiosta Bailey on oppinut vastustamaan niitä käskyjä, joita hänen pakko-oireinen toinen minänsä jatkuvasti esittää.
Pään sisällä kuuluvasta sivuäänestä on kuitenkin yhä vaikea olla välittämättä.
”Ikään kuin hyppäisi vuorelta. On inhottavaa jättää nämä ajatukset tietoisesti huomioimatta”, totesi Bailey BBC:n vuonna 2017 tekemässä haastattelussa.
”Olen kuitenkin vähitellen oppinut, että niiden mukaan toimiminen on paljon huonompi vaihtoehto”, lisäsi Bailey.