Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

3 asetta koronaviruksen toista aaltoa vastaan

Juuri nyt maailma valmistautuu koronapandemian mahdolliseen uuteen voimistumiseen. Onneksi tiede on antanut meille aseita kakkoskierrosta vastaan.

Shutterstock

Koronauhka ei ole vielä poissa, kaukana siitä, ja edessä häämöttää syksy, jolloin ihmiset pohjoisella pallonpuoliskolla yleensä siirtyvät sisätiloihin ja lähemmäksi toisiaan. Vuodenaika luo optimaaliset olot koronaviruksen paluulle – niin sanotulle toiselle aallolle.

SARS-CoV-2-pandemian aikana tutkijat ovat kuitenkin oppineet yhä enemmän viruksesta ja sen aiheuttamasta covid-19-taudista, ja viime kuukausien aikana on kertynyt tietoarsenaali, joka auttaa maailmaa varustautumaan paljon paremmin koronaviruksen toista aaltoa vastaan.

Tässä ovat kolme tärkeintä asetta:

1. Hoito – Lääkkeet parantavat henkiinjäämismahdollisuuksia

Remdesiviiri-lääkeainetta on usein käytetty covid-19-taudin hoidissa.

© Shutterstock

Kehitteillä on useita rokotteita covid-19-tautia vastaan. Oxfordin yliopisto testaa esimerkiksi rokotetta, joka esti koronaviruksen tarttumisen tehokkaasti ja turvallisesti 1 077 testatulla henkilöllä.

Ennen kuin rokotteet ovat valmiita käyttöön, paras keino on yrittää hoitaa tautiin sairastuneita.

Esimerkiksi remdesiviiri-lääkeaine lyhensi covid-19-potilaiden sairaalassaoloaikaa salpaamalla molekyylin, jonka avulla virus tuottaa kopioita itsestään.

Hiljattain eräässä tutkimuksessa esiteltiin peräti 21 hyväksyttyä lääkeainetta, jotka voivat jarruttaa viruksen kopioitumista ja täydentää remdesiviiriä.

2. Tartuntojen jäljittäminen – Mutaatiot juoruavat tartuntaketjuista

Tartuntaketjut voidaan selvittää paremmin testeillä ja viruksen perimän kartoituksella.

© Shutterstock

Aiemmin koronaviruksen mutaatioita pidettiin lähinnä mahdollisena tulevana uhkatekijänä.

Pienistä muutoksista viruspartikkeleiden geneettisessä koodissa on kuitenkin paljon hyötyä, kun epidemiologit etsivät ja pysäyttävät tartuntaketjuja.

Uusien sekvensointityökalujen avulla voidaan lukea koko viruksen perimä ja selvittää, mitkä potilaat kantavat samaa varianttia viruksesta.

Esimerkiksi Tanskassa kaikkien covid-19-tapausten geneettinen koodi kartoitetaan, jotta nähdään maan sisällä esiintyvät mutaatiot, mikä auttaa uusien tartuntalähteiden havaitsemista ja eliminoimista.

3. Suojautuminen – Kasvosuojus on hätäkeino

Tutkimuksissa on viitteitä siitä, että kasvosuojuksen käyttö vähentäisi tartuntoja merkittävästi.

© Shutterstock

Espanjalainen tutkimus on kylvänyt vakavia epäilyjä siitä, että laumaimmuniteetin saavuttaminen voisi auttaa eroon koronaviruksesta.

Selvitys osoitti, että vain noin viidellä prosentilla väestöstä oli veressään viruksen vasta-aineita huolimatta siitä, että Espanja on yksi Euroopan pahiten koronasta kärsineistä maista ja siellä on todettu yli 280 000 tartuntaa.

Tulos alleviivaa julkisten toimien tärkeyttä, kuten turvavälien pitämistä, hyvää hygieniaa ja kokoontumisrajoituksia.

Yksi tutkimus toisen perään on vahvistanut sen, että kasvosuojukset suodattavat parhaimmillaan jopa 95 prosenttia mahdollisesti haitallisista viruksista ennen kuin ne ehtivät hengitysteihin ja laadustaan huolimatta suojaavat ympäristöä kantajansa yskimiseltä ja aivastelulta.

Uusi tutkimus, joka tehtiin sairaalassa Massachusettsissa osoitti myös esimerkiksi sen, että tartuntojen määrä laski, kun sairaala siirtyi maskipakkoon, vaikka tapausten määrä osavaltiossa muuten kasvoi.

Kasvosuojukset voivat siten olla tärkeä ase taistelussa SARS-CoV-2-virusta vastaan – olipa niiden käyttö sitten mukavaa tai ei.

Lue myös:

Syöpä

Mehiläisen myrkky nitistää aggressiivisen rintasyövän

2 minuuttia
coronavirus
Sairaudet

Koronaviruspäivitys: Lue katsaus tästä

86 minuuttia
Sairaudet

Valo on uusi huuhde: ledit hävittävät koronavirukset

3 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota