Parantavatko rohdokset?

Mäkikuisma on yksi monista lääkekasveista. Nykyään tunnetaan satojatuhansia kemiallisia yhdisteitä, joilla kasvit suojelevat itseään, ja osalla aineista on lääketieteellisesti arvokkaita ominaisuuksia.

Kaikissa tapauksissa tehoa ei ole kuitenkaan todistettu pitävästi, vaan käyttö perustuu perimätietoon. Luonnonlääkintään liittyvät villit markkinat, joilla myyntipuheiden paikkansapitävyyttä voi olla melkein mahdoton arvioida.

Tutkijat eivät ole itse täysin syyttömiä tilanteen syntymiseen, sillä tutkimustulokset, jotka eivät tue rohdosten eli lääkkeeksi käytettävien kasvi- ja eläinkunnan tuotteiden vaikuttavuutta odotetulla tavalla, on voitu lakaista maton alle epäolennaisina.

Piilottaminen on kuitenkin eräänlaista itsesensuuria, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Luonnonlääkinnän tehosta voi sen takia nimittäin muodostua liian ruusuinen kuva.

Sokrates myrkytettiin kasvilla

Luonnonlääkintä nojaa tuhatvuotiseen perinteeseen. Jo paljon ennen nykyaikaista lääketiedettä ihmiset osasivat kokemusperäisen tiedon varassa vaikuttaa elimistön toimintaan ja terveydentilaan luonnontuotteiden avulla. Muun muassa osa kasveista on tiedetty vanhastaan myrkyllisiksi. Esimerkiksi intiaanit ovat hyödyntäneet nimellä kurare tunnettua strykniinipähkinöiden kuoriuutetta nuolimyrkkynä.

Ja kun antiikin kreikkalaisen filosofin Sokrateen kuolemantuomio pantiin noin 2 400 vuotta sitten täytäntöön, hänet pakotettiin juomaan myrkkykatkosta valmistettua mehua.

Luonnossa on paljon myrkyllisiä kasveja. Jotkin niistä ovat hengenvaarallisia. Lue lisää myrkyllisistä kasveista.

Joidenkin kasvien vaikutus osoittautui hyödylliseksi tai muuten miellyttäväksi. Jo ennen ajanlaskun alkua lääkärit hoksasivat lievittää kipua, laskea kuumetta ja helpottaa tulehdusta pajunkuorijuomalla.

Vasta 1800-luvun lopulla saksalainen kemisti sai selville, että juomasta oli apua pajunkuoren sisältämän salisyylihapon ansiosta. Tekemällä siihen pienen kemiallisen muutoksen lääketehdas Bayer loi asetyylisalisyylihapon, joka tunnetaan Suomessa kauppanimen mukaan aspiriinina.

Samaan tapaan sormustinkukan kuivatuilla lehdillä oli hoidettu sydänvaivoja kauan ennen kuin paljastui, että kasvin sisältämä digoksiini hidastaa sykettä ja tehostaa sydämen pumppausta. Koko joukolla nykyisiä lääkkeitä onkin juuret luonnossa, eikä aina ole täysin selvää, mistä kasvin aineista hyödyllinen vaikutus johtuu.

Mäkikuisma on hyvä esimerkki. Pitkään luultiin, että vaikutus selittyy yksinomaan hyperisiinistä.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan kuitenkin myös muilla aineilla, kuten hyperforiinilla, on tärkeä osuus aivojen välittäjäaineiden määrän säätelyssä ja sitä kautta ahdistusta ja masennusta lievittävän vaikutuksen synnyssä.

Vuonna 2009 kokoomatutkimus eli aikaisempien tutkimusten kokoava analyysi päätyi kolmeen päätelmään mäkikuisman vaikutuksesta masennukseen.

Ensinnäkin mäkikuisma on masennuksen hoidossa selvästi lumelääkettä tehokkaampi. Toiseksi mäkikuisman teho on yhtä hyvä kuin tavallisen masennuslääkkeen. Ja kolmanneksi mäkikuismalla on vähemmän sivuvaikutuksia. Analyysin teki saksalainen lääkäri Klaus Linde Münchenin teknisestä yliopistosta. Siinä käytiin läpi kaikkiaan 29 tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä yli 5 000 henkilöä.

Vuonna 2016 vastaavassa – tosin peräti 7 000 osallistujan – kokoomatutkimuksessa tulivat esiin samat kolme ominaisuutta. Siten mäkikuisma varmisti paikkansa todistettavasti vakaviin sairauksiin vaikuttavien rohdosten luettelossa.

Siihen ovat päässeet myös sellaiset tutut kasvit kuin piparminttu ärtyvän suolen hoidossa ja pelargoni hengitystietulehdusten hoidossa.

Juuri voi vaikuttaa muistiin

Terveyskaupat, supermarketit ja apteekit myyvät luonnonlääkkeitä ilman vahvaa tieteellistä tukea. Esimerkiksi flunssaoireiden hoitoon ja ehkäisyyn käytettävän punahattu-uutteen suosio perustuu johonkin muuhun kuin todistettuun tehoon. Vuoden 2014 kokoomatutkimuksessaan Marlies Karsch-Völk Münchenin teknisestä yliopistosta kävi läpi 24 koetta, joihin oli osallistunut 4 631 henkilöä.

Analyysin mukaan punahattu pienensi kuivattuina kasvinosina, mehuna tai juuriuutteena flunssaan sairastumisen riskiä vain kymmenen prosenttia, ja kun tilastollinen epävarmuus otettiin huomioon, vaikuttavuus osoittautui kyseenalaiseksi.

Myöskään ginsengjuuren paljon puhutut ominaisuudet, kuten henkistä suorituskykyä parantava eli aivojen tiedonkäsittelyprosesseja tehostava vaikutus, eivät lepää kovin vahvalla tieteellisellä pohjalla.

Vuodelta 2010 oleva yhdeksän tutkimuksen analyysi, jonka teki Jian-Cheng Dong kiinalaisesta Nantongin yliopistosta, osoittaa, että päivittäisellä 200–400 milligramman ginsenguuteannoksella on tilastollisesti varma pieni työmuistia ja reaktiokykyä parantava vaikutus. Sen sijaan näyttö keskittymiskyvyn ja aivojen suorituskyvyn paranemisesta puuttuu.

Jian-Cheng Dong teki sen päätelmän, että ginseng voi ilmeisesti tehostaa joitakin aivotoimintoja, mutta sitä, mitä ne tarkalleen ovat ja miten vaikutus aivoissa ilmenee, pitää tutkia lisää, ennen kuin lopullinen varmuus asiasta saadaan.

Täytyy olla luottamusta ja halua

On ongelmallista, että kaikkia luonnonlääkkeitä ei ole tutkittu pätevästi. Kemisti Giancarlo Cravotto italialaisesta Torinon yliopistosta sai vuonna 2010 selville, että 12 prosenttia länsimaissa suosituimmista rohdoksista on tieteellisesti testaamattomia.

Ei siis tiedetä, mistä aineista valmisteet koostuvat, onko niitä turvallista käyttää tai vaikuttavatko ne ylimalkaan terveyteen.

Viidesosa yleisesti käytettävistä luonnonlääkkeistä on analysoitu niin, että ei ole epäselvyyttä siitä, sisältävätkö ne vaikuttaviksi todettuja tai oletettuja aineita. Puolet tuotteista on testattu eläimillä myrkyllisyyden tai vakavien sivuvaikutusten varalta. Potilaskokeita on tehty sen sijaan vain 16 prosentilla luonnonlääkkeistä.

Puuttuvan tai puutteellisen dokumentaation ongelma on tuttu muun muassa Yhdysvaltojen terveysviranomaisille. Maassa toimii sikäläisen terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen Kansallinen täydentävän ja integratiivisen terveyden keskus NCCIH, jonka erikoisalaa ovat vaihtoehtoiset hoidot.

Verkkosivuillaan NCCIH esittelee 52 yleisesti hoitoon käytettävää kasvia. Niistä 44 on NCCIH:n mukaan joko täysin tutkimattomia tai niin huonosti tutkittuja, että vaikuttavuudesta ei ole varmaa tietoa. Monesti käyttäjät siis luottavat käytännössä sokeasti siihen, että he hyötyvät luonnonlääkkeestä.

Se, että valmistetta on testattu potilailla, ei tarkoita automaattisesti virallista hyväksyntää tai taattua laatua ja tehoa. Esimerkiksi suosittuihin luonnonlääkkeisiin kuuluvan karpalomehun on esitetty ehkäisevän virtsatietulehduksia.

Vuonna 2013 tehdyn kokoomatutkimuksen mukaan punaisen juoman vaikuttavuus on kuitenkin paljolti uskon asia.

Kun Ruth Jepson Skotlannin kansanterveyslaitoksesta kävi läpi 24 tutkimusta, joihin oli osallistunut 4 473 henkilöä, hän totesi näytön karpalomehun ehkäisevästä vaikutuksesta niin vähäiseksi, että se ei ole tilastollisesti merkitsevä. Lisäksi hän huomasi, että monet osallistujat olivat keskeyttäneet. Eräässä tutkimuksessa pudokkaiden osuus oli peräti 55 prosenttia. Syyksi paljastui se, että he eivät pystyneet juomaan joka päivä isoa lasillista mehua.

Hoito vaatii potilaalta sitoutumista, joka taas perustuu luottamukseen ja haluun. Niinpä hoito ei sovi niille, jotka odottavat helppoja ja nopeita ratkaisuja. Asia konkretisoituu useissa luonnonlääkinnän toteutusmuodoissa. Potilaan voi olla vaikea pakottaa itsensä valmistamaan joka päivä inkiväärishotti tai syömään valkosipulia, joka aiheuttaa hajuhaittoja.

Keskeyttäjien suuri määrä on kuitenkin puhtaasti tieteellinen ongelma, jos sitä ei huomioida tutkimuksen tuloksissa ja niiden analysoinnissa. Jos esimerkiksi sairaimmat koehenkilöt vaihtavat karpalot antibiootteihin nopean paranemisen toivossa, osallistujajoukko muuttuu: tutkimukseen jäävät ovat terveempiä.

Ja heillä on luonnollisesti paremmat mahdollisuudet parantua – myös itsestään. Tässä puolestaan piilee se vaara, että karpalomehun teho näyttäytyy todellista suurempana.

Yksittäistapaukset ovat tapetilla

Luonnonlääkkeiden vaikuttavuuden luotettavaa arviointia vaikeuttaa myös se, että satunnaiset menestystarinat saavat osakseen paljon huomiota. Kyse ei ole ainoastaan jatkuvasti liikkeellä olevista huhuista tai tiedotusvälineiden sensaatiojutuista, vaan myös tieteellisten julkaisujen tarkoitushakuisuudesta ja tutkijoiden – joskus tahattomasta – valikoivasta raportoinnista.

Tiedeyhteisöllä on tutkitusti taipumus julkistaa herkemmin myönteisiä ja odotuksenmukaisia kuin kielteisiä ja odottamattomia tuloksia. Selityksenä pidetään sitä, että tutkimus tulkitaan helposti epäonnistuneeksi, jos sen tulokset eivät vastaa oletusta. Lisäksi julkaisukynnys koetaan monesti niin korkeaksi, että tutkija jättää tulokset paljastamatta merkityksettöminä. Ilmiöstä käytetään nimitystä julkaisuharha.

Siitä on haittaa sekä lääketiedettä että luonnonlääkintää koskevan tiedon hankinnalle.

Vääristymä ilmenee usein niin sanotuissa meta-analyyseissä, joissa karsitaan pois huonoimmat tutkimukset ja tehdään lopuista päätelmä hoidon tehosta.

Biologi Ken Naumann kanadalaisesta Langara Collegesta julkaisi vuonna 2018 perusteellisen selvityksen luonnonlääkintää koskevien tieteellisten tutkimusten luotettavuudesta.

Hän kävi läpi 160 vuosien 2010 ja 2014 välillä tehtyä meta-analyysiä ja osoitti, että peräti 90 prosentissa niistä päätelmät lepäsivät pettävällä perustalla, koska niille tutkimuksille, joissa luonnonlääkinnällä oli todettu olevan myönteinen vaikutus, oli pantu suhteellisesti enemmän painoa. Näyttää siltä, että vääristymä on yksi luonnonlääkinnän uskottavuusongelmien syistä.

Toisin sanoen tiede ei anna täyttä tukea rohdosten käytölle viranomaisten hyväksymien, tutkitusti vaikuttavien lääkkeiden sijasta tai lisäksi, vaikka ne olisivat sinänsä turvallisia.

Monet tutkijat ovat asettuneet sille kannalle, että luonnonlääkintä aiheuttaa vähemmän vakavia sivuvaikutuksia kuin tavallinen lääkitys, koska kasvit sisältävät yleensä vähemmän ja useampia vaikuttavia aineita kuin tietyn sairauden hoitoon käytettävät lääkevalmisteet.

Niinpä luontaistuote voi olla hyvä valinta, jos se on todistettu tepsiväksi ja turvalliseksi.