Shutterstock
overvægt, injektion

Laihdutuslääke pitää painon kurissa pysyvästi

Euroopassa yksi kuudesta on liikapainoinen. Uusi lääkeaine voi saada painon normalisoitua ja siten vähentää liikapainon liitännäissairauksia.

Lääkeyhtiö Novo Nordisk on juuri saanut hyväksyttyä uuden lääkeaineen, joka voi aloittaa aivan uuden aikakauden liikapainon torjunnassa.

Viikoittainen ruiske Wegovy-valmistetta alentaa ruokahalua, ja tulokset ovat hyviä:

Kokeeseen osallistuneiden paino aleni 17-18 prosenttia, ja paino pysyi alhaalla koko 68 viikon koejakson ajan.

Wegovy on nyt hyväksytty käyttöön Yhdysvalloissa liikapainoisilla henkilöillä, joilla on myös muita sairauksia, kuten tyypin 2 diabetes tai kohonnut verenpaine.

Ja Yhdysvaltojen hyväksynnän ansiosta lääkettä aletaan tarjota myös muihin maihin, joissa liikapaino on iso terveysongelma.

650 miljoonaa ihmistä on vaikeasti liikapainoisia. Maailmassa useampi kärsii liikapainosta kuin aliravitsemuksesta.

Yhdysvalloissa yli joka kolmannen painoindeksi on yli 30, mikä tarkoittaa merkittävää tai vaikeaa lihavuutta. Euroopassa "vain" noin 15 prosenttia väestöstä kuuluu tähän luokkaan, mutta osuus on kasvussa.

Jos liikapainoisten ja vaikeasti liikapainoisten painosta alenisi 5-10 prosenttia, heidän sydän- ja verisuonitautien riskinsä alenisi merkittävästi, ja tässä uusi lääkeaine voi olla tehokas.

Wegovy tehoaa jäljittelemällä GLP-1-hormonia, joka vaikuttaa ruokahalua aivoissa sääteleviin alueisiin. Verrattuna muihin myynnissä oleviin valmisteisiin Wegovyn tuottama painonpudotus on 2–3-kertainen, ja paino vaikuttaa myös pysyvän kurissa niin kauan kuin hoito jatkuu.

Verenpainelääkityksen tavoin Wegovya on tarkoitus käyttää jatkuvasti.

Lääkeaine ei ole aivan uusi, vaikka valmistaja antaakin sellaisen kuvan. Sen vaikuttava aine on semaglutidi, joka hvyäksyttiin vuonna 2017 tyypin 2 -diabeteksen hoitoon. Lisäksi sen tehoa aiotaan nyt testata myös muistisairaus Alzheimerin taudin hoitoon.