Pingottunut iho tai vääristyneet piirteet ovat menneen talven lumia. Nykyisin plastiikkakirurgit pyrkivät siihen, että leikkaustulos näyttää mahdollisimman luonnolliselta.
Plastiikkakirurgian suosio on kasvanut kovasti ja robottien, lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden sekä muiden uusien tekniikoiden sekä ammattitaidon ja asiantuntijuuden kasvamisen ansiosta useimmat operaatioista täyttävät odotukset.
Vaikka plastiikkakirurgian ala on kehittynyt merkittävästi, taitavinkin plastiikkakirurgi jättää jälkiä.
1. Rintojen suurennus
Näin havaitset operaation
Rintojen suurennus on maailman yleisin kauneuskirurginen operaatio.
Rintaleikkauksista jää yhä arpia, mutta uudet menetelmät ovat tehneet niistä pienempiä, vain 2–5 sentin mittaisia, ja ne jäävät yleensä piiloon kainaloon tai rinnan alle.
Selkeimmät merkit suurennusleikkauksesta asiantuntijoiden mukaan:
- Rinnat ovat silmiinpistävän lähellä toisiaan.
- Profiili on pyöreä tai ulos pullistuva nännin yläpuolella eikä laske kohti nänniä.
- Rinnat eivät heilahtele.
- Iho kiristää oudosti esimerkiksi eteenpäin kumarruttaessa.

Rintojen etäisyys toisistaan ja muoto paljastavat usein silikonirinnat.
Näin kirurgi toimii
Rintojen suurennusleikkauksessa tehdään yksi tai usea viilto rinnan ympärille ja kasvatetaan sen kokoa ujuttamalla sisään implantti tai kudosta.
Rintojen suurennukseen on kolme eri hyväksyttyä tapaa:
- Silikoni-implantti sisältää pehmeää geeliä.
- Suolavesi-implantti käsittää silikonikuoressa olevaa suolavettä.
- Rasvansiirto rintaan muista kehon osista.
VIDEO: Katso miten rintojen suurennus tapahtuu
Kauhuskenaario
Silikoni-implanttien tiedetään vuotaneen, kovettuneen tai hajonneen, ja seurauksena on voinut olla kipuja ja rintojen ulkonäön muuttuminen.
Nykyisin kirurgit käyttävät kahdeksannen sukupolven silikoni-implantteja, jotka koostuvat yhtenäisestä geelipallosta, eikä niissä ole nestemäistä ydintä. Uudet implantit jäljittelevät rintakudosta paremmin kuin aiemmin.
Niissäkin on silti riski, että keho alkaa hylkiä niitä ja ne kapseloituvat kovan arpikudoksen sisään.

Vuotavan silikoni-implantin kanssa on poistetty pala rintakudosta.
2. Nenäleikkaus
Näin huomaat operaation
Kun kirurgi kuorii nenältä ihon ja muokkaa rusto- tai luukudosta sen alla muuttaakseen nenän ulkonäköä, arvet jäävät usein sieraimiin lähes näkymättömiin.
Ne voidaan kuitenkin havaita valkoisina viiruina nenän väliseinän alaosassa.

Nenäleikkauksen jäljet ovat lähes näkymättömiä.
Näin kirurgi toimii
Nenän muotoilu eli rinoplastia kuuluu vaativimpiin kosmeettisiin operaatioihin.
Leikkaus tapahtuu niin, että nenää peittävään ihoon ja pehmytkudokseen tehdään viilto. Sen jälkeen ihoa vedetään ylöspäin niin, että kirurgi pääsee käsiksi nenän luihin ja rustoihin, joita voidaan muokata poistamalla patteja, leventämällä sieraimia tai suoristamalla vinoa nenänselkää.
VIDEO: Seuraa laajaa nenäleikkausta
Leikkauksen jälkeen nenän kudosten on annettava kasvaa rauhassa yhteen, ja siksi nenä suojataan yleensä tuella ja sieraimet tuetaan auki muoviputkilla, jotka minimoivat liikkeet.
Kauhuskenaario
Kosmeettisesta nenäleikkauksesta juoruaa usein kapea nenänselkä – nenän yläosassa silmien välissä ja juuri niiden alla oleva alue – ja kapea tai terävä nenänpää.
Tavallinen nenäleikkauksen haitta on papukaijan nokkaa muistuttava muoto eli niin sanottu pollybeak-deformiteetti. Se syntyy noin vuosi leikkauksen jälkeen, jos nenästä on poistettu liikaa luu- tai rustokudosta.
Tällöin nenän iho saattaa liukua alaspäin ja nenänpää alkaa roikkua.
Riskeinä ovat myös satulanenä, joka syntyy, jos alla oleva kudos romahtaa ja nenään muodostuu kyhmy, tai nenän lyheneminen, jolloin nenänpää osoittaa niin paljon ylöspäin, että sieraimet näkyvät.

LaToya Jacksonin nenä on jäänyt leikkauksen seurauksena virheasentoon ja kaartuu liikaa ylöspäin.
3. Silmäluomien korjausleikkaus
Näin huomaat operaation
Silmäluomien korjausleikkaus on kolmanneksi yleisin kosmeettinen operaatio maailmassa.
Koska arvet jäävät luomivakoon, ne ovat useimmilla lähes näkymättämissä silmien ollessa auki, mutta ne saattavat erottua ohuina valkoisina viiruina silmien ollessa kiinni.
Arvet ovat sitä selkeämpiä mitä tummempi ihon väri on.

Yläluomileikkauksen arvet ovat piilossa, kun silmät ovat auki.
Näin kirurgi toimii
Silmäluomien korjausleikkauksella voidaan häivyttää esimerkiksi silmäpussit ja korjata raskaat yläluomet poistamalla ihoa ja rasvaa kulmakarvojen ja silmäaukon väliltä.
Silmäluomiin tehdään pitkä viilto ja leikataan ihoa irti, minkä jälkeen viilto ommellaan umpeen.
VIDEO: Tutustu luomien korjausleikkauksen periaatteeseen
Uusilla menetelmillä voidaan poistaa rasvaa silmien alta leikkaamatta ihoa. Kun ihoa venytetään alaspäin, kudoksiin päästään käsiksi sisältä.
Kauhuskenaario
Korjausleikkauksen huomaa yleensä vasta, jos kirurgi poistaa liikaa kudosta.
- Kissansilmät – Leikkauksessa voidaan venyttää luomien ihoa liikaa niin, että silmästä tulee liian kapea ja vaikutelma on kissamainen.
- Koiran silmät – Jos silmistä poistetaan liikaa ihoa ja lihaksia, alaluomi venyy alaspäin ja näkyviin jää tavallista enemmän silmänvalkuaista kuten basseteilla.
- Ikääntynyt vaikutelma – Jos poistetaan liikaa rasvakudosta, silmät näyttävät vajoavan liian syvälle.
4. Vatsan kiristäminen
Näin havaitset operaation
Vatsan kiristäminen on viiden yleisimmän kosmeettisen operaation joukossa, ja se tehdään usein yhtä aikaa rasvaimun kanssa.
Arvet sijoitetaan yleensä alushousujen reunan alle, mutta operaatiossa iho usein venyy niin, että napa muuttuu soikeaksi tai pyöreämmäksi kuin aiemmin.
Vatsa voi myös näyttää epäluonnollisen litteältä verrattuna muuhun ruumiinrakenteeseen.

Kiristyksen jälkeen vasta näyttää yleensä hyvin litteältä, mutta esimerkiksi navan seutua voidaan vielä muokata rasvansiirrolla.
Näin kirurgi toimii
Voimakkaan laihtumisen tai raskauksien jälkeen vatsanahka voi tuntua löysältä ja roikkua. Liika iho voidaan poistaa plastiikkakirurgisella operaatiolla.
Operaatio tehdään viiltämällä skalpellilla pitkä viilto häpyluun yläpuolelle ja irrottamalla napa pyöreällä viillolla. Sen jälkeen avaaan vatsanahka, ommellaan toistaan eronneet lihakset yhteen ja tehdään mahdollisesti rasvaimu.
Liika iho poistetaan ja viilto ommellaan kiinni.
VIDEO: Katso, miten kirurgi kiristää vatsaa
Kauhuskenaario
Vaikka vatsan kiristysoperaatio on yleensä hyvin turvallinen, itse leikkaus on melko iso ja haava voi alkaa vuotaa tai parantua hitaasti. Haava-alueelle voi myös kerääntyä nestettä tai kudoksia joutua kuolioon.
Nesteen kerääntyminen on yleisin haittavaikutus, jonka kokee jopa 36 prosenttia potilaista. Nestettä voidaan poistaa kanyylilla.

Nesteen kerääntyminen vatsan alueelle on yleisin kiristysleikkauksen haittavaikutus.
5. Kasvojenkohotus
Näin havaitset operaation
Iän myötä painovoima alkaa vaikuttaa kasvojen piirteisiin ja antaa syyn tehdä kasvojen kohotus, joka on kymmenenneksi yleisin kauneuskirurginen operaatio.
Toimenpiteen arvet voivat erottua korvien vieressä tai olla piilossa hiusrajassa. Toisinaan operaatio korostaa nenästä suupieleen kulkevaa linjaa.

Nykyisin kasvojenkohotukset ovat hienovaraisia, ja niissä poistetaan vain pieni määrä ihoa.
Näin kirurgi toimii
Yksinkertaisesti selitettynä kasvojen kohotuksessa poistetaan kaista ihoa hiusrajasta ja korvan vierestä ja kiristetään jäljelle jäänyt iho haavan päälle. Kiristäminen saa esimerkiksi kaulan lihakset, poskipäät ja silmien ympäristön näyttämään nuoremmalta.
Nykymenetelmissä myös ihon alla olevia lihaksia kohotetaan ompelemalla niitä.
VIDEO: Katso kasvojenkohotus vaihe vaiheella
Nykyisin kevyt kasvojenkohotus voidaan tehdä myös kiristyslangoilla, jotka pujotetaan pienestä reiästä poskiiin, jolloin ei tarvita isompaa leikkausta.
Kauhuskenaario
Aiemmin kasvojen kohotuksessa kiristettiin ihoa enemmän, jolloin kasvojen näyttivät pingotetulta. Nykyisin operaatio on hienovaraisempi ja osa rypyistä jätetään korjaamatta.
Jos poskien ihoa ei voida kiinnittää korvan rustoon vaan se joudutaan kiinnittämään korvien ihoon, lopputulos voi olla epämuodostunut tai saada korvalehdet venymään.
Kasvojenkohotus voi saada korvat venymään jopa senttimetrin alaspäin ja kallistumaan kymmenen astetta ulospäin edestä katsottuna.

Kasvojenkohotus voi saada kasvojen ihon näyttämään pingottuneelta, kuten on käynyt 80-vuotiaalle Joan Riversille.