Vuonna 1951 yhdysvaltalainen lääkäri Clarence Dennis Minnesotan yliopistosta alkoi kehittää laitetta, joka ohjasi veren potilaan sydämen ohi, hapetti sen ja pumppasi sitten takaisin potilaan elimistöön.
Dennis kutsui laitettaan rautasydämeksi (iron heart).
Rautasydän mullisti sydänkirurgian
Laite hoiti sydämen ja keuhkojen tehtäviä niin, että kirurgit saattoivat pysäyttää sydämen ja suorittaa leikkauksen.
Rautasydäntä kokeiltiin ensin kahden pienen tytön leikkauksissa, mutta kumpikin heistä menehtyi. Menetyksistä huolimatta kollegat olivat sitä mieltä, että Dennis oli oikealla tiellä, ja muutkin tekivät vastaavia kokeiluja.
Verta koetettiin hapettaa monilla erilaisilla laitteilla sekä koirien ja apinoiden keuhkoilla. Yritykset eivät aluksi sujuneet kovin hyvin, ja monet potilaista kuolivat.
Vuosi 1953: Sydän-keuhkokone
Sykkivää sydäntä ei voida leikata. Ennen 1950-lukua lääkäreillä ei käytännössä juurikaan ollut keinoja auttaa sydänpotilaita leikkauksella.
Käänne tapahtui, kun yhdysvaltalainen John Gibbon, joka toimi kirurgina Philadelphiassa, kehitti yhteistyössä IBM-tietokoneyrityksen kanssa uuden laitteen sydänleikkauksia varten.
Toukokuun 6. päivänä 1953 laitteen oli määrä huolehtia 18-vuotiaan Cecelia Bavolekin sydämen ja keuhkojen toiminnoista sen aikaa, että Gibbon ehtisi korjata Bavolekin synnynnäisen sydänvian.
Monet potilaista kuolivat
Bavolekin sydämessä oli rakennevika, jonka vuoksi veri pääsi vapaasti virtaamaan oikean ja vasemman eteisen välillä.
Tällöin hapekas ja vähähappinen veri pääsivät sekoittumaan. Koneen ansiosta Gibbon sai riittävästi aikaa Bavolekin sydämen eteisten välisen seinämän korjaamiseen.
Onnistunut leikkaus vauhditti uusien sydän-keuhkokoneiden kehitystyötä. Tehtävä osoittautui kuitenkin erittäin hankalaksi, sillä esimerkiksi veren hapettamisessa ilmeni paljon ongelmia. Hapetuksessa verisolut vaurioituivat helposti, mikä puolestaan lisäsi tulehdusriskiä.
Siksi monet sydänpotilaat kuolivat yhä joko leikkauspöydälle tai leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.
Konetta ei enää tarvita
Sydänkirurgia on kehittynyt nyky-aikaisten sydän-keuhkokoneiden ansiosta. Nyt kuitenkin kehitetään jo menetelmiä, joissa sydäntä ei tarvitse pysäyttää leikkauksen ajaksi. Niissä sitä sydämen osaa, jota leikataan, pidetään paikoillaan, kun sydän muuten jatkaa toimintaansa. Veri jatkaa kiertämistä elimistössä normaaliin tapaan.
Esimerkiksi Kanadassa Torontossa toiminut varsin arvostettu sydänkirurgi William Mustard teki vuosina 1951–1955 kaikkiaan 22 kokeellista sydänleikkausta.
Niissä verta hapetettiin apinan keuhkojen avulla. Potilaista selvisi hengissä ainoastaan yksi. Myöhemmin Mustard kehitti menetelmän, jolla korjattiin vauvojen synnynnäisiä sydänvikoja.
Vähitellen sydän-keuhkokoneeseen liittyneet ongelmat saatiin ratkaisua. Dennis onnistui kehittämään rautasydämestään parannetun version vuonna 1955. Vuonna 1960 sydän-keuhkokone otettiin yleisesti käyttöön.
Pisimmän aikaa sydän-keuhkokoneen varassa on elänyt taiwanilainen Chen Chi-chung.
Lääkärit päättivät poistaa helmikuun 12. päivänä 2008 tuolloin 60-vuotiaan Chen Chi-chungin sydämen vakavan bakteeritulehduksen vuoksi.
Potilas odotti siirrettä sydän-keuhkokoneen varassa 16 vuorokautta, kunnes hän 29. helmikuuta sai uuden sydämen.