Suosikkihoito suoneniskentä

Washington oli ollut edellisenä päivänä tuntikausia ratsastamassa sateessa ja jäätävässä tuulessa, ja lääkäriryhmä oli yhtä mieltä siitä, että presidentti oli vakavasti sairas ja nyt tarvittiin nopeita ja tehokkaita toimenpiteitä.

Punnittuaan eri vaihtoehtoja he päätyivät menetelmään, jota lääkärit olivat käyttäneet jo tuhansia vuosia mitä moninaisimpien vaivojen hoitoon: suoneniskentään.

Washingtonilta avattiin useita laskimoita, joista hänen vertaan vuodatettiin lattialla olleisiin kulhoihin.

Koska kyseessä oli ilmeisen paha nielutulehdus, lääkärit päättivät, että oli tarpeen laskea tavallista runsaammin verta.

Potilaan tila ei kuitenkaan kohentunut, joten verta päätettiin laskea lisää. Parissa tunnissa lääkärit olivat valuttaneet Washingtonista ainakin 3,75 litraa verta, mikä vastaa 80:tä prosenttia elimistön kokonais­verimäärästä.

Illan tullen potilas oli niin voimaton, että pyysi lääkäreitään lopettamaan suoneniskennän.

Pyyntö tuli kuitenkin liian myöhään, ja Washington kuoli muutaman tunnin päästä.

Nesteiden piti olla tasapainossa

Lääketieteen historiassa on aikojen alusta asti kokeiltu monenlaisia tehottomia tai suorastaan hengenvaarallisia hoitokeinoja.

Tuskin mikään on kuitenkaan ollut niin väärinkäytetty ja tappanut niin monia ihmisiä kuin suoneniskentä.

Menetelmä perustui vuosituhansia eri puolilla maailmaa ja eri kulttuureissa vallinneisiin lääketieteellisiin uskomuksiin.

Antiikin egyptiläiset ja kreikkalaiset käyttivät suoneniskentää, ja se tunnettiin myös mayojen, asteekkien ja intialaisten keskuudessa.

Lisäksi niin kristityt ja muslimit kuin juutalaisetkin uskoivat suonen­iskennän parantaviin vaikutuksiin.

Suoneniskentä tunnettiin ainakin jo 500-luvulla eaa., mutta todennäköisesti menetelmä on paljon vanhempi.

Se oli hoitokeinona myös harvinaisen pitkäikäinen, sillä jo 400-luvulla eaa. kreikkalainen lääkäri Hippokrates kuvaili suoneniskentää ensimmäisen kerran, ja ainakin vielä vuonna 1923 hoitoa suositeltiin maineikkaassa brittiläisessä lääketieteellisessä julkaisussa.

Suoneniskennän perusteet vaihtelivat kulttuureittain. Euroopassa tausta oli antiikin käsityksessä, jonka mukaan terveys perustui kehon neljän perusnesteen – veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen – väliseen suhteeseen.

Sairastuneella näiden nesteiden välinen tasapaino oli jollain tavalla järkkynyt, ja suoneniskennällä ne saatiin taas tasapainoon.

Koska antiikin uskomuksen mukaan kaikki sairaudet johtuivat kehon nesteiden suhteen häiriintymisestä, suonen-iskentä oli erittäin yleistä. Mitä vaikeampi sairaus oli, sitä enemmän verta laskettiin.

Vaikka teoria kehon neljästä nesteestä vähitellen hylättiin, lääkärien usko suo­nen­iskentään ei vähentynyt, vaan kävi pikemminkin päinvastoin.

Englantilaisessa 1600-luvun lääketieteen käsikirjassa lueteltiin koko joukko sairauksia, joita voitiin hoitaa suoneniskennällä.

Näitä olivat muun muassa syöpä, kolera, astma, herpes ja mielenvikaisuus.

Lääkärit tappoivat kuninkaan

Suoneniskentää oli harjoitettu kaksi-tuhatta vuotta ennen kuin riittävän arvovaltainen taho esitti ensimmäistä kertaa kritiikkiä sitä kohtaan.

Englantilainen lääkäri William Harvey perehtyi verenkiertoon ja sydämen toimintaan, ja havaintojensa perusteella hän osoitti vuonna 1628, ettei suoneniskennästä ollut hyötyä sai­rauk­sien hoidossa.

Harveyn kollegat suhtautuivat hänen huomioihinsa epäuskoisesti tai jättivät ne täysin huomiotta.

Harvey oli kuitenkin tunnustettu alallaan ja toimi myös hovin lääkärinä. Hän kuoli vuonna 1657, eikä hänen asiantuntemuksestaan ikävä kyllä ollut hyötyä Kaarle II:lle, joka nousi valtaistuimelle kolmisen vuotta myöhemmin.

Kaarle II sai 2. helmikuuta 1685 kohtauksen, joka vaati nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa.

Hänestä laskettiin verta jopa 14 lääkärin voimin. Lääkärit olivat selvillä siitä, miten suuri vastuu heillä oli, ja esittivät toinen toistaan suurempia arvioita siitä, paljonko verta piti vuodattaa.

Jo ensimmäisenä päivänä Kaarle menetti liikaa verta. Hän palasi kuitenkin tajuihinsa seuraavana päivänä, mikä viittaa siihen, että hän olisi ehkä toipunut sairauskohtauksesta itsekseenkin.

Lääkärit kuitenkin tuumivat kuninkaan virkoamisen tarkoittavan sitä, että heidän hoitonsa oli tehonnut, joten he päättivät laskea lisää verta.

Seuraavien viiden päivän aikana Kaarlelle tehtiin useita suoneniskuja, jotka kuivattivat hänen uupuneen kehonsa.

Lisäksi kuningas sai lukuisia peräruiskeita ja myrkyllisiä määriä kiniiniä, kunnes hän kovia tuskia kärsittyään lopulta pääsi lääkärien piinapenkistä ja kuoli.

Köyhillä ei ollut varaa hoitoihin

Varteenotettavien hoitovaihtoehtojen vähäisyys oli yksi syy siihen, että Euroopassa käytettiin suoneniskentää vielä verrattain myöhään.

Vaikka lääkärien anatomiantuntemus ja kyky diagnosoida tauteja sekä kirurgia edistyivät merkittävästi 1600-luvulla, tuon ajan taidoilla ja tiedoilla ei sairauksia pystytty hoitamaan tehokkaasti.

Kuningas Kaarle II:n sairasvuoteen luo kokoontuneiden lääkärien mielestä oli parempi hoitaa korkea-arvoista potilasta edes jotenkin kuin jättää hänet kokonaan hoitamatta.

Siinä kuninkaan lääkärit olivat kuitenkin väärässä.

Monesti potilaan paranemisen ja hengissä selviytymisen kannalta olisi ollut parempi olla hoitamatta häntä lainkaan.

Tavallinen rahvas oli, tosin tietämättään, tässä suhteessa paljon onnekkaampi kuin rikkaat ja ylhäiset.

Köyhällä kansalla ei ollut varaa lääkäriin, joten he säästyivät ainakin turhalta verenhukalta ja heillä oli jonkinlainen mahdollisuus toipua taudeista ja vammoista itsekseen.

Suoneniskentää käytettiin yleisesti jopa silloin, kun terveellä järjellä ajatellen potilaalle ei todellakaan olisi ollut hyväksi menettää verta.

Lääketieteellisissä vuosikirjoissa kerrotaan esimerkiksi ranskalaisesta kersantista, joka tuotiin sairaalaan 13. heinäkuuta 1824.

Hän oli joutunut tappeluun toisen sotilaan kanssa ja saanut vakavan pistohaavan rintaansa. Verenvuoto haavasta oli niin voimakasta, että kersantti menetti tajuntansa jo muutamassa minuutissa.

Lääkärit reagoivat nopeasti vakavaan verenhukkaan: kersantti tarvitsisi välittömästi suoneniskentää.

Potilaalta laskettiin heti puolisen litraa verta, jotta haava ei tulehtuisi, ja myöhemmin samana päivänä hänestä juoksutettiin useita kertoja pienempiä määriä verta.

Lääkärien hämmästykseksi hoito ei tehonnut vaan haava tulehtui.

Lisäksi kersantin kunto heikkeni nopeasti, sillä hän oli menettänyt yli puolet verestään.

Tulehdus oli saatava jotenkin kuriin, joten lääkärit turvautuivat toiseen tuolloin käytettyyn menetelmään: verijuotikkaisiin.

Verijuotikkaiden käyttö lisääntyi

Jo suoneniskennän varhaisina vuosina hoitokeinoina käytettiin myös verijuotikkaita eli iilimatoja.

Ne asetettiin imemään verta suoraan sairastuneelle alueelle tai sen lähelle.

Ranskalaisen kersantin tapauksessa se tarkoitti sitä, että yli 40 verijuotikasta pääsi tulehtuneen haavan ympärille herkuttelemaan hänen verellään.

Verijuotikkaat pitivät huolen siitä, että haavoittunut ranskalaiskersantti menetti kolmen kuukauden sairaalassaoloaikanaan kaikkiaan kuusi litraa verta, mikä ei tuohon aikaan ollut mitenkään erityisen ennenkuulumaton tai huomiotaherättävä määrä.

Sen sijaan hämmästyttävää oli se, että kersantti jäi siitä huolimatta henkiin.Verijuotikkaat pystyvät imemään jopa 10 millilitraa verta eli noin viisi kertaa niiden oman painon verran.

Verijuotikashoidon yleistyminen kuvasti ajan henkeä, sillä 1800-luvulla verijuotikkaiden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti Euroopassa.

Esimerkiksi Ranskaan tuotiin 1830-luvulla noin 40 miljoonaa verijuotikasta, mikä oli pitkälti pariisilaisen sotilaslääkärin François Brossaisin ansiota.

Hän oli sitä mieltä, että sairaudet johtuivat elimistössä olevasta tulehdus­tilasta ja että paras tapa hoitaa niitä olivat verijuotikkaat ja tehokas suoneniskentä.

1800-luvun loppua kohti niin verijuotikkaiden kuin suoneniskennänkin suosio alkoi vähitellen laskea.

Merkittävät lääketieteelliset läpimurrot, kuten bakteerien löytäminen, mullistivat lääkärien käytännöt.

Vaikka jotkut lääkärit pitivätkin suoneniskentää hyödyllisenä ja harjoittivat sitä aina 1900-luvun alkuun asti, 2 500 vuotta kestänyt verinen väärinkäsitys vaipui vähitellen unholaan.