Soluviljelmästä veritehtaaksi
Brittitutkijat ovat keksineet keinon tuottaa soluviljelmissä verisoluja niin paljon, että tehdasverta riittää verensiirtoihin.

Brittitutkijat ovat kehittäneet keinon, jolla kantasoluista voidaan tuottaa keinoverta tehdasmaisesti.
Bristolin yliopiston tutkijat ovat onnistuneet kehittämään keinon, jolla kantasoluista kasvaa punasoluja niin runsaasti, että keinoveren massatuotanto on mahdollista.
Viljeltyä verta voitaisiin käyttää sota- ja katastrofialueiden loukkaantuneiden hoitoon. Myös tuotettujen verisolujen veriryhmä voidaan valita.
Verisolut jakaantuvat loputtomasti
Jo aiemmin on osattu kasvattaa kantasoluista punaisia verisoluja, mutta yhdestä kantasolusta ei ole voitu tuottaa enempää kuin 50 000 verisolua.
Yhteen pussilliseen verta tarvitaan biljoona punasolua. Brittitutkijat ratkaisivat ongelman pysäyttämällä kantasolujen kehittymisen varhaisessa vaiheessa niin, että ne jatkavat jakautumistaan vaikka loputtomiin.
Kun tutkijat olivat saaneet kokoon kylliksi kantasoluja, niiden annettiin kehittyä edelleen verisoluiksi.
Verta tuotetaan massoittain
Kantasolujen normaali jakautumiskertojen määrä on rajallinen. Brittitutkijat ovat saaneet ne jakautumaan lähes loputtomiin.