7 myrkyllistä kasvia ja eläintä Pohjois-Euroopan kesässä

Pohjoisen Euroopan leveysasteita ei juuri tunneta myrkyllisistä lajeista, kuten tropiikkia. Siitä huolimatta täällä elää eläimiä, joita ei kannata taputtaa, ja kasveja, joita ei pidä syödä.

Tienpientareilla, merenpohjassa ja puutarhoissa piilee myrkyllisiä tuttavuuksia, jotka voivat aiheuttaa niin kovaa kipua kuin halvauksenkin muutamassa minuutissa.

#1 Louhikala - pistää lohikäärmeenmyrkyllä

Louhikala on Pohjois-Euroopan myrkyllisin kala, ja se on melko yleinen Pohjanmerellä ja Tanskan, Ruotsin ja Norjan välisellä merialueella. Se on arka pohjakala, joka tuntiessaan itsensä uhatuksi kohottaa pystyyn selkäevänsä ja kiduskansiensa myrkylliset piikit.

Jos louhikalan päälle astuu, saa jalkaansa annoksen dracotoksiinia eli ”lohikäärmeenmyrkkyä”. Myrkky hajottaa punasoluja ja heikentää valkosoluja, mikä vaikeuttaa hapen pääsyä kudoksiin ja ehkäisee immuunijärjestelmän toimintaa. Pistoksesta voi seurata kovaa kipua, päänsärkyä, turvotusta, tulehdus ja huimausta.

Vaikka louhikala on myrkyllinen, se on syömiskelpoinen – Etelä-Euroopassa louhikalaa pidetään jopa suurena herkkuna.

#2 Myrkkykatko – haisee kissanpissalta ja tappoi Sokrateksen

Myrkkykatko on myrkyllinen kasvi, joka kasvaa yli 2 metriä korkeaksi ja jolla on pienet valkoiset sarjakukat. Se kasvaa tienpientareilla, puistossa ja puutarhhoissa ja kukkii myöhäisestä keväästä aikaiseen kesään. Tuore myrkkykatko haisee kissanpissalle. Haju ja myrkyllisyys tekevät siitä luontaantyöntävän tuttavuuden.

Sekä haju että myrkyllisyys ovat peräisin koniini-hermomyrkystä, joka katkaisee hermoimpulssien kulun lihaksiin ja estää niitä supistumasta. Myrkky aiheuttaa siten halvauksen, joka alkaa jaloista ja käsistä ja leviää hengityslihaksiin.

Myrkkykatkon myrkkyä käytettiin aiemmin teloittamiseen, ja esimerkiksi Sokrates kuoli, kun hänet määrättiin nauttimaan pikarillinen myrkkykatkosta uutettua juomaa. On toisaalta myös pohdittu, voisiko Sokrateksen juoma ollut tehty myrkkykatkon sukulaisesta, myrkkykeisosta, sillä sen myrkky on vielä voimakkaampaa. Myrkkykeisosta on lisätietoja edempänä listalla.

#3 Ukonhattu – myrkkynuolien ainesosa

Ukonhattu eli aitoukonhattu on violettikukkainen perenna. Sillä on myös villi sukulaislaji, jota voidaan tavata Etelä-Suomessa metsissä. Koko kasvi on myrkyllinen, mutta eniten myrkkyä on sen siemenissä ja juurissa.

Ukonhatun myrkky on nimeltään akonitiini, ja se vaikuttaa sekä hermoihin että sydämeen. Se ehkäisee hermostossa lihaksille kulkevia impulsseja ja vaikuttaa myös verenkiertojärjestelmään ja siinä etenkin sydänlihakseen. Haukkaus ukonhattua voi siksi aiheuttaa oirekoktailin, johon kuuluu sormien ja jalkojen pistelyä, näköhäiriöitä, halvaantumista, oksentelua, rytmihäiriöitä ja hengityslama.

Ukonhatun myrkky on tunnettu pitkään, ja siitä on myös valmistettu esihistoriallisena aikana myrkkynuolia.

#4 Herhiläinen – 3 x voimakkaampi kuin tavallinen ampiainen

Herhiläinen on ampiaislaji, jolla on noin 4 senttimetrin mittainen ruumis, keltainen peräpää ja muutama musta poikkiviiva. Sitä tavataan usein loppukesästä niityillä, metsissä ja puutarhoissa valtaosassa Eurooppaa.

Herhiläinen voi - toisin kuin mehiläiset - pistää useita kertoja, ja sen myrkky on kolme kertaa niin voimakasta kuin tavallisen ampiaisen. Myrkky sisältää nimittäin suuria määriä asetyylikoliinia, joka voimistaa piston aiheuttamaa kipua.

Lisäksi myrkky sisältää fosfolipaasi A -entsyymiä, joka hajottaa soluseiniä ja on allergisoivaa. Pistos voi siksi aiheuttaa kipua, turvotusta ja punoitusta. Myrkylle allergiset voivat myös kärsiä voimakkaasta kutinasta, pahoinvoinnista ja hengitysteiden turvotuksesta.

Toisin kuin mehiläisiä herhiläisiä vetävät puoleensa keinovalo ja liha, joten ne voivat surista vierailulle, kun syöt terassilla lyhtyjen valossa pihviä.

#5 Myrkkykeiso – kuolema minuuteissa

Myrkkykeiso on myrkkykatkon ilkeä pikkuveli. Se muistuttaa ulkonäöltään myrkkykatkoa mutta on pienempi, 50–100 senttimetrin korkuinen. Se kasvaa rannoilla, soilla ja jokien ja purojen varsilla ja kukkii loppukesästä.

Myrkkykeiso on nimensä mukaisesti erittäin myrkyllinen. Se sisältää runsaasti voimakasta hermomyrkkyä nimeltä kikutoksiini, joka myrkkykatkon koniinin tavoin vaikuttaa hermoimpulssien kulkuun lihaksiin ja estää niitä supistumasta. Se vain vaikuttaa koniinia nopeammin. Ennen kuin myrkyn vaikutus leviää hengityslihaksiin, se aiheuttaa myös oksentelua, kouristuksia, muistihäiriöitä ja kooman.

Myrkkykeiso muistuttaa syötäviä putkikasveja, kuten vuohenputkea, joten villiyrttejä kerätesssä on oltava varovainen.

#6 Kyykäärme – iskee verimyrkyllä, häviää minkille

Kyykäärmeellä on selässään tunnusomainen sahalaitakuvio, joka sukupuolesta riippuen voi olla ruskea tai lähes musta. Kyy voi myös olla yksivärinen. Kyitä tavataan kangasmailla ja muissa metsissä, pelloilla ja soilla, ja sen voi nähdä milloin tahansa kesällä etsimässä ruokaa ja lihottamassa itseään talvihorrosta varten.

Kyyn myrkky sisältää monenlaisia toksiineja. Eniten siinä on verimyrkkyjä, jotka estävät veren hyytymistä, hajottavat punasoluja ja aiheuttavat kudostuhoa. Purema aiheuttaa mm. turvotusta ja pistelyä.

Vaikka kyy on myrkyllinen, sillä on luonnossa luontaisia vihollisia. Yksi niistä on minkki, joka voi popsia kyyn suuhunsa, jos sattuu sellaiseen törmäämään.

#7 Kielo – kaunis mutta vaarallinen

Kielo on hyvin yleinen kasvi sekä metsissä että puutarhoissa. Sillä on leveät vihreät lehdet ja valkoiset kellomaiset kukat, joista kehittyy myöhemmin kesällä punaisia marjoja. Se kukkii touko-kesäkuussa. Kielon tuoksu on voimakas ja makea. Kauniin ulkokuoren ja hyvän tuoksun ei kannata antaa hämätä, sillä koko kasvi on myrkyllinen ja sisältää saponiineja ja muita glykosideja.

Glykosidit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka kooostuvat yhdestä tai useasta sokerimolekyylistä ja runko-osasta. Niitä on olemassa hyvin monentyyppisiä, kuten kielon myrkyt.

Sydämeen vaikuttavat glykosidit kiihdyttävät sydämen pumppaustehoa, mikä voi aiheuttaa rytmihäiriöitä ja sydänpysähdyksen. Saponiineilla on liuottava vaikutus, ja ne voivat aiheuttaa hemolyysin eli hajottaa punasoluja.

Kielo on sekoitettu toisinaan syötävään karhunlaukkaan. Karhunlaukan lehdet tuoksuvat valkosipulilta, ja Suomessa sitä esiintyy vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa. Kielon marjat voivat houkutella etenkin pieniä lapsia ja aiheuttaa myrkytyksen.