1. 1930-luku: Sähkösokkihoito kehitettiin

Sähkösokkihoidon keksi kaksi italialaista lääkäriä vuonna 1938. Tuolloin tiedettiin jo, että osa psyykkisesti sairaista alkoi voida paremmin, jos heille aiheutettiin epileptisiä kohtauksia.
Sairaaloissa potilaille annettiin siksi kardiatsolia, joka aiheutti kouristuksia. Sillä oli kuitenkin pahoja sivuvaikutuksia ja se muun muassa aiheutti potilaille ennen kouristuksia vaikeaa ahdistusta ja pelkoa.
Sähkösokkien käyttö yleistyikin 1940-luvulla, sillä niitä pidettiin turvallisempana ja inhimillisempänä tapana aiheuttaa kohtauksia.
2. 1950-luvu: Hoitoa käytettiin väärin

Yksi lensi yli käenpesän -elokuvassa kuvataan sitä, millaisia kammottavia muotoja sähkösokkihoito sai 1950-luvulla. Sähkösokeista oli useille psyykkisesti sairaille apua, mutta monissa sairaaloissa niitä käytettiin pelotteena ja tapana pitää hankalat potilaat kurissa.
1950-luvun alkupuolella sähkösokkeja käytettiin vieläkin puhtaassa muodosaan eli ilman lihaksia rentouttavia lääkkeitä tai anestesiaa. Monet potilaista saivatkin vakavia traumoja, kun he heräsivät kesken hoidon. Jotkut kärsivät niin kovista kouristuksista, että heiltä murtui luita.
3. 1960-luku: Hoito sai huonon maineen

Sähkösokki lievittää masennusta. Näin osoitti tieteellinen dokumentaatio, jota oli kertynyt runsaasti vuodesta 1938. Monet potilaat pelkäsivät kuitenkin hoitoa.
1960-luvuilla autoritaarisuutta ja psykiatriaa alettiin vastustaa: antipsykiatrisen liikkeen äärikannattajat hylkäsivät ajatuksen psyykkisistä sairauksista ja vastustivat jyrkästi etenkin sähkösokkeja.
Antipsykiatria, sähkösokkien huono maine ja mielialalääkkeiden käytön yleistyminen merkitsivät sähkösokkien käytön vähenemistä 1960- ja 1970-luvuilla.
4. 1980-luku: Uusi tuleminen
Tiedotusvälineissä alkoi esiintyä potilaita, jotka kertoivat olonsa kohentuneen sähkösokeilla. Menetelmältä alkoi karista huono maine, ja useat suuret lääketieteelliset organisaatiot alkoivat kannattaa sähkösokkien käyttöä masennukseen.
Sairaaloissa sähkösokkien käyttö alkoi jälleen yleistyä.
5. Nyt: Sähkösokki valaisee mieltä
Nykyisin sähkösokki on osoitettu useissa tutkimuksissa parhaaksi tavaksi hoitaa vaikeaa masennusta. Tutkimusten mukaan lähes 80 prosenttia vaikeasti masentuneista pääsee sillä oireista eroon. Hoidon vaikutus ilmenee jo viikon kuluttua, kun taas mielialalääkkeet vaikuttavat yleensä vasta kuukausien kuluessa.
Sähkösokkeja annetaan nykyisin tarkkaan valvotuissa oloissa. Potilaat nukutetaan ja heille annetaan lihaksia rentouttavia aineita, jotta elimistö ei vaurioidu kouristellessaan.
Hiljattain on saatu selville myös se, miksi sähkösokit tehoavat: masentuneilla aivoturso ja mantelitumakkeet ovat pieniä, ja sähkösokit saavat niiden koon kasvamaan.