Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

poliopotilaat, rautakeuhkot, 1950-luku

Rokotevirhe johti tehokkaan valvontajärjestelmän kehittämiseen

Yhdysvalloissa rokotteiden kehittämisen valvonta on maailman tiukimpia, ja hyvästä syystä. Vuonna 1955 laboratoriossa tehty virhe johti maan suurimpaan rokoteskandaaliin, jonka seuraukset uhreille olivat elinikäiset.

Bettmann/Getty Images

Kokenut virologi Bernice E. Eddy tiesi toki hyvin, että laboratoriotesteissä ei aina saada niitä tuloksia, joita tutkijat odottavat.

Silti hän järkyttyi tutkiessaan lähemmin mikroskoopilla erästä näytettä 30. elokuuta 1954.

Eddyn työhön Yhdysvaltain terveysviranomaisen edustajana kuului tutkia vastakehitetyn poliorokotteen laatua Berkeleyssä Kaliforniassa sijaitsevassa Cutterin laboratoriossa, jossa rokotetta valmistettiin.

Muutama päivä aiemmin hän oli antanut rokotetta joukolle koeapinoita, mutta koe ei ollut sujunut odotetusti.

Osa apinoista nimittäin halvaantui pian saatuaan rokotteen.

Selvittääkseen syyn siihen Eddy tutki rokotettujen apinoiden selkärangasta otettua näytettä elektronimikroskoopilla.

Hän jäykistyi nähdessään mikroskoopin linssin läpi pieniä pallonmuotoisia partikkeleita lasilevyn alla.

Eddy tiesi liiankin hyvin, mitä tiukasti käärittyjä lankarullia muistuttavat partikkelit olivat: ne olivat eläviä polioviruksia.

”Tämä päättyy huonosti – tiedän sen.”
Virologi Bernice Eddy havaittuaan eläviä polioviruksia rokote-erässä

Eddy raportoi havainnostaan William Workmanille, joka johti rokotteiden tuotantoa valvovaa Yhdysvaltain terveysviranomaisen alaista laitosta Laboratory of Biologics Controlia.

Workmanilla oli kuitenkin kova kiire, sillä julkinen painostus rokotteen hyväksymiselle oli suuri – polion uhrien määrä kasvoi koko ajan.

Niinpä Workman ei kertonut Eddyn huolestuttavasta löydöstä asiantuntijakomitealle, jonka tehtävä oli hyväksyä eri laboratorioiden rokotteet.

Muutaman tunnin pohdinnan jälkeen komitea hyväksyi kaikkien valmistajien rokotteet.

Bernice Eddy ei kuullut enää löydöstään. Hän uskoi, että kyse saattoi olla yksittäistapauksesta, mutta hänellä oli silti pahoja aavistuksia.

”Tämä ei pääty hyvin – tiedän sen”, hän uskoutui ystävälleen.

Muutaman viikon päästä Yhdysvalloissa koettiin sen historian suurin rokoteskandaali.

Historioitsijoiden arvion mukaan noin 120 000 lapseen tartutettiin elävä poliovirus Cutter-laboratorion rokotteella.

10 ihmistä kuoli ja tuhannet halvaantuivat rokotekatastrofissa, jota kutsuttiin nimellä The Cutter Incident eli Cutter-tapaus.

Skandaalilla oli yksi myönteinen vaikutus.

Sen johdosta Yhdysvalloissa otettiin käyttöön rokotteiden hyväksymisessä maailman tiukin valvontajärjestelmä, jonka myös COVID-19 -rokotteet ovat läpikäyneet.

Jonas Salk

Jonas Salk kehitti maailman ensimmäisen poliorokotteen, joka pelasti tuhansien lasten hengen etenkin Yhdysvalloissa.

© PhotoQuest/Getty Images

Lapsihalvausta pelättiin

Poliorokotteen kehittämisestä oli jo näyttänyt tulevan menestystarina.

Polio oli vaatinut 1900-luvun alusta lähtien tuhansia uhreja Yhdysvalloissa ja Euroopassa, ja tauti oli vaarallinen etenkin pienille lapsille.

Sairastuneet saivat kuumetta ja kurkkukipua, ja oireisiin kuului myös oksentelua ja ripulia.

Joiltakin halvaantuivat kädet tai jalat, ja osa kuoli halvauksen levitessä hengityselimiin.

Erittäin pahassa epidemiassa New Yorkissa vuonna 1916 kuoli 2 400 ihmistä ja 9 000 halvaantui pysyvästi. Useimmat uhrit olivat alla 10-vuotiaita.

Siksi sairautta alettiin kutsua kansan suussa lapsihalvaukseksi.

Tuolloin tiedettiin jo, mikä taudin aiheutti.

Vuosisadan alussa lääkärit olivat havainneet, että polion aiheutti virus ja että se tarttui suun ja ulosteen kautta tai pisaratartuntana sairaan yskiessä tai aivastaessa.

Tutkijat olivat kuitenkin voimattomia taudin hoidon ja ehkäisyn suhteen. Vanhemmat kielsivät varotoimena lapsiaan menemästä esimerkiksi uimahalliin tai kauppaan.

Jotkut turvautuivat uskomushoitoihin: esimerkiksi sammakonveren ja kastemadoista uutetun öljyn uskottiin suojaavan poliolta.

Mistään ei kuitenkaan ollut apua, ja seuraavina vuosikymmeninä poliota esiintyi vaihtelevasti.

Vuonna 1952 Yhdysvalloissa tartuntoja oli noin 57 000, mikä oli siihen asti suurin rekisteröity määrä.

Lähes jokainen yhdysvaltalainen tunsi jonkun tai oli ainakin kuullut jostakusta, joka oli sairastunut.

Polion pelko oli niin suuri, että mielipidetiedustelussa vuonna 1952 yhdysvaltalaiset ilmoittivat pitävänsä poliota ajan suurimpana uhkana heti ydinpommin jälkeen.

poliokampanja, 1950-luku

Yhdysvalloissa kerättiin maanlaajuisella kampanjalla riittävästi rahaa poliorokotteen kehittämistä varten.

© New York Post Archives/Getty Images

Viranomaiset eivät hankkineet rokotetta

1950-luvulla kansanterveys Yhdysvalloissa oli pitkälti yksityisten toimijoiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen harteilla, ja se koski myös poliorokotteen kehittämistä.

Sitä rahoitti Kansallinen lapsihalvauksen tutkimussäätiö, joka sai lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä.

Kun Jonas Salk vuonna 1955 ilmoitti rokotteensa toimivan, moni uskoi, että viranomaisilla olisi rokotetta varastossa jo valmiina suuria määriä.

Hallitus jätti kuitenkin rokotteen valmistuksen ja levityksen kokonaan yksityissektorin vastuulle.

Kansallisella lapsihalvauksen tutkimussäätiöllä oli varastossa yhdeksän miljoonaa annosta, jotka se lähetti eri puolille maata. Se ei riittänyt laumaimmuniteetin syntymiseen mutta suojasi kuitenkin pienimpiä ja taudille altteimpia lapsia.

Onneksi rokotetutkimus edistyi noihin aikoihin vauhdilla.

Tutkimuksen oli mahdollistanut yksi polion tunnetuimmista uhreista, jo edesmennyt presidentti Franklin D. Roosevelt.

Vuonna 1938 Roosevelt, jonka polio oli halvaannuttanut 39-vuotiaana, oli perustanut National Foundation for Infantile Paralysis -järjestön eli Kansallisen lapsihalvaustutkimuksen säätiön.

Vaikka säätiö oli presidentin perustama, se ei saanut rahoitusta valtiolta vaan sen toiminta oli täysin yksityisten lahjoittajien varassa.

Säätiön yhteys presidenttiin toki veti puoleensa filmitähtiä ja muita kuuluisuuksia, jotka halusivat tukea säätiön hyvää tarkoitusta.

Kuuluisa laulaja, tanssija ja näyttelijä Eddie Cantor ehdotti keräystä nimellä ”March of Dimes” (”dime” tarkoittaa 10 sentin kolikkoa), joka oli sanaleikki elokuvateattereiden viikon uutiskatsauksesta nimeltä ”The March of Time”.

Keräys, joka toimeenpantiin tammikuussa 1938 presidentti Rooseveltin 56-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, tuotti järjestölle 85 000 dollaria.

Salk rikkoi rokotteen koodin

Ensimmäisestä ja myöhemmistä keräyksistä saadut varat ”March of Dimes” käytti maan eturivin tutkijoiden tukemiseen. Yksi heistä oli Jonas Salk.

Venäläiseen maahanmuuttajaperheeseen vuonna 1914 syntynyt Salk oli kunnianhimoinen perfektionisti – oivia ominaisuuksia virologian tutkijalle.

Salk aloitti rokotteen kehittämisen lähes tyhjästä, sillä lukuisista yrityksistä huolimatta yksikään tutkija ei ollut onnistunut kehittämään lähellekään toimivaa poliorokotetta.

Salkin sinnikkyys kuitenkin palkittiin. Hän viljeli kuukausia elävää poliovirusta apinoiden munuaissolukossa.

Eristettyään viruksen orgaanisesta kasvualustasta eli munuaissolukosta hän käsitteli sitä formaliinilla, jota käytetään muun muassa säilöntäaineena.

Salk oletti, että käsittely inaktivoisi viruksen niin, että se ei enää lisääntyisi mutta käynnistäisi silti vasta-aineiden tuotannon.

”Lapsemme jonottivat saadakseen rokotteen. Luotan Jonakseen täysin.”
Donna Salk kommentoi lastensa rokottamista miehensä kehittämällä uudella poliorokotteella.

Salk testasi lääkettään ensin rokottamalla lapsia D. T. Watsonin lastenkodissa Pittsburghin lähellä ja myöhemmin kehitysvammaisilla pojilla ja miehillä Polk State Schoolissa Philadelphian lähellä.

Lääketieteellisten kokeiden tekemistä laitoslapsilla pidetään nykyään epäeettisenä, mutta 1950-luvulla sitä ei paheksuttu.

Yksikään lapsista ei saanut sivuvaikutuksia eikä sairastunut polioon.

”Se oli elämäni jännittävin hetki. Kaikki, mitä siitä seurasi, oli antikliimaksia”, Salk kirjoitti myöhemmin vuoden 1952 hermojaraastavista päivistä, jolloin hän tutki mikroskoopilla rokotettujen lasten verta.

Suureksi riemukseen hän havaitsi, että lapset tuottivat vasta-aineita, kuten hän oli olettanutkin.

”Onnistuin!” hän ilmoitti iloa säteillen vaimolleen Donnalle.

Vuonna 1953 Salk rokotti vaimonsa Donnan ja heidän kolme lastaan, 9-vuotiaan Peterin, 6-vuotiaan Darrellin ja 3-vuotiaan Jonathanin.

”Lapsemme jonottivat saadakseen rokotteen”, Donna Salk kertoi myöhemmin.

”Luotan Jonakseen täysin.”

Kirkkokin juhli rokotetta

Vaimo ei ollut ainoa, joka uskoi Jonas Salkiin. Toimittajat olivat kuulleet Salkin aiemmin salassa pidetyistä kokeista ja olivat innoissaan.

”Hyviä uutisia poliorintamalta”, kirjoitti Time-lehti.

Luottamus vain lisääntyi, kun Salk seuraavana keväänä testasi rokotetta mittavassa kokeessa.

420 000 lasta sai oikeaa ja 200 000 lasta lumerokotetta. Lisäksi tutkimukseen osallistui 1,2 miljoonaa lasta, jotka eivät saaneet kumpaakaan.

rautakeuhko, kone, poliovirus, 1950-luku

Monet polion uhrit joutuivat niin sanottuun rautakeuhkoon. Koneen sisällä syntyvä alipaine sai potilaan keuhkot vetämään ilmaa sisään. Peilin avulla potilas saattoi tarkkailla, mitä hänen ympärillään tapahtui.

© CDC

Tutkimus osoitti, että lapsilla, jotka eivät saaneet rokotetta, oli kolminkertainen riski sairastua polioon rokotettuihin verrattuna.

Tulokset julkaistiin 12. huhtikuuta 1955 täpötäydelle salille Michiganin yliopistossa.

Salissa oli 500 hengen yleisö, joista 150 oli toimittajia ja valokuvaajia, ja ympäri maata elokuvateattereihin oli kokoontunut 54 000 lääkäriä seuraamaan television erikoislähetystä erityiskanavalta.

Ennen esitystä tutkimustulokset sisältävät asiakirjat kärrättiin vaunuilla lehdistön eteen tutkittavaksi.

”Se toimii! Se toimii!” toimittajat huusivat toistensa suuhun selailtuaan paksun paperinivaskan pääkohdat.

”Se oli yhtä kaaosta. Yhdellä lääkärillä oli kyyneleet silmissään”, kertoi eräs toimittaja myöhemmin.

”Tämä on ihmeen päivä koko maailmalle. Teemme historiaa!”
Yhdysvaltojen terveysministeri kuultuaan, että Salkin poliorokote todella toimi.

Kirkonkellot soivat kaikkialla maassa. Tehtaissa pidettiin minuutin hiljaisuus, ja kirkoissa, synagogissa ja moskeijoissa seurakunnat rukoilivat kiitokseksi.

Erään kaupan ikkunaan kiinnitetyssä lapussa luki ”Kiitos, tohtori Salk!”

”Tuntuu siltä kuin sota olisi päättynyt”, joku kuvaili.

Yhdysvaltain terveysviranomaisen edustajat kokoontuivat välittömästi, ja käytyään nopeasti läpi tutkimusraportin he hyväksyivät rokotteen.

”Tämä on suuri päivä. Tämä on ihmeellinen päivä koko maailmalle. Me teemme historiaa”, terveysministeri Oveta Culp Hobby julisti allekirjoituksen jälkeen.

Rokotteen valmistus aloitettiin heti. 38 000 lasta, joista useimmat olivat ensimmäisen tai toisen luokan oppilaita eri puolilta Yhdysvaltoja, rokotettiin ensimmäisinä.

Rokotteen jakelu käynnistyi nopeasti, ja jo samana iltana lääkäriasemat eri puolilla maata saivat pahvilaatikoita, joissa luki ”POLIOROKOTETTA. KIIREELLINEN”.

Seitsemänvuotias tyttö kuoli

  1. huhtikuuta 1955 eli muutama viikko ensimmäisten rokotusten jälkeen, eräs idaholainen lääkäri ilmoitti kuitenkin ikäviä uutisia.

Yhdelle hänen potilaalleen, 7-vuotiaalle Susan Piercelle, oli noussut kuume, ja tytön käsi oli halvaantunut – se käsivarsi, johon häntä oli rokotettu.

Seuraavana päivänä William Workmanin puhelin soi. Juuri hänelle virologi Bernice Eddy oli 9 kuukautta aiemmin kertonut löytäneensä näytteestä elävää poliovirusta.

Chicagon terveysviraston johtaja kertoi, että vuoden vanhan lapsen jalat olivat halvaantuneet kahdeksan päivää sen jälkeen, kun hänet oli rokotettu.

Tuhansia lapsia oli rokotettu, ennen kuin viranomaisille selvisi, että Cutterin laboratorion poliorokotteessa oli jotain vikaa.

© Bettmann/Getty Images

Se oli vasta alkua. Seuraavana päivänä Workman sai jälleen puhelun.

Tällä kertaa se tuli Kalifornian terveysministeriöstä. Kahden seitsemänvuotiaan San Diegossa asuvan pojan vasen käsi oli halvaantunut seitsemän päivää sen jälkeen, kun he olivat saaneet poliorokotteen.

Päivän mittaan saatiin vielä ilmoitus kolmesta vastaavanlaisesta tapauksesta. Seuraavana päivänä raportoitiin, että ensimmäinen komplikaatioita saanut lapsi, Susan Pierce, oli kuollut.

Moni eri lääkefirma valmisti Salkin rokotetta, mutta rokotteet, joita oli käytetty nyt raportoiduissa tapauksissa, olivat kaikki Cutterin valmistamia. Se oli melko tuntematon laboratorio Berkeleyssä Kaliforniassa.

Workman oli hämmentynyt. Sairastuneet lapset olivat saaneet vasta yhden annoksen Salkin rokotetta eivätkä kahta, mikä oli vaadittu vähimmäismäärä.

Lisäksi lapset olivat voineet saada tartunnan jo ennen rokottamistaan. Epäilyttävää oli se, että jokainen lapsista oli sairastunut muutama päivä sen jälkeen, kun he olivat saaneet rokotteen.

Lisäksi halvaus näytti tulleen juuri siihen osaan kehoa, johon rokotus oli pistetty.

Lääkärien mukaan lasten asuinalueilla ei edes juurikaan esiintynyt poliota.

pyöreitä hiukkasia, mikroskooppi, poliovirus

Elektronimikroskoopissa näkyy pyöreitä, aktiivisia polioviruspartikkeleita, joita oli tuhansien lasten saamassa rokotteessa.

© CDC

Lääkärit joutuivat paniikkiin

Yhdysvaltojen ylin lääkintäviranomainen Leonard Scheele ei ottanut riskejä. 27. huhtikuuta eli kaksi päivää ensimmäisen tapauksen raportoinnista, hän käski keskeyttää Cutterin rokotteiden jakelun.

Scheele kiirehti rauhoittelemaan kansaa.

”Haluan ensimmäiseksi vakuuttaa tänä keväänä poliorokotteen saaneiden lasten vanhemmille, että heillä ei terveysviranomaisten parhaan tiedon mukaan ei ole syytä huoleen”, Scheele ilmoitti.

Hän oli väärässä.

Uusia ilmoituksia rokotusten jälkeisistä sairastumisista tuli nopeaan tahtiin. 24 tunnin sisällä rokotteen takaisinvedosta raportoitiin 11 tapauksesta, joissa rokotuksen saaneilla oli polio-oireita.

Siitä 24 tunnin kuluttua 25 lasta oli saanut halvausoireita tai kuollut. Paniikki levisi, eikä vähiten lääkärien keskuudessa.

Koululaiset saivat rokotuksen ilmaiseksi, mutta lääkeyritykset myös myivät rokotetta suoraan lääkäreille, joista moni oli rokottanut omia perheenjäseniään.

”Puhuin puhelimessa yhtä päätä 24 tuntia. Vaikka lääkäreiden oli pitänyt rokottaa vain pikkulapsia, 90 prosenttia saamistani puheluista tuli lääkäreiltä, jotka olivat rokottaneet lapsiaan, äitejään, setiään ja naapureitaan ja olivat nyt huolissaan seurauksista”, kertoi Salkin työtovereihin kuulunut Tom Coleman.

Myös monet lääkefirmojen työntekijät olivat ottaneet rokotuksen.

”Menimme paniikkiin. Olivathan omat lapsemme saaneet rokotteen”, kertoi Frank Deromedi Cutterin laboratoriosta.

Salk oli tehnyt virhearvion

Viranomaiset yrittivät kiireesti selvittää, mikä oli mennyt vikaan, ja kaikki sairastumis- ja kuolintapaukset tutkittiin tarkasti.

Epäilykset kohdistuivat nopeasti kahteen Cutterin tuotantoerään, sarjoihin 19468 ja 19764.

Niiden rokotteet olivat tappaneet viisi ja halvaannuttaneet 51 lasta.

Huhtikuun lopulta alkaen kaksi William Workmanin työntekijää, Karl Habel ja William Tripp, tutkivat Cutter-laboratoriota, ja he tekivät järkyttävän löydön.

Ilmeni, että kaikkiaan viisi seitsemästä tuotantosarjasta sisälsi elävää virusta, mikä oli selvä merkki siitä, että laboratoriossa ei ollut kaikki kunnossa.

Syytä kohtalokkaalle virheelle ei kuitenkaan onnistuttu heti selvittämään.

Virhe tappoi

Jonas Salk tiesi kaiken tappavan polioviruksen muuntamisesta hyödylliseksi rokotteeksi kemiallisesti – tai niin hän luuli. Hänen itsevarmuutensa ja viranomaisten heikko valvonta maksoivat ihmishenkiä.

Useimmat tutkijat uskoivat, että tehokas rokote vaati eläviä mutta heikennettyjä viruksia. Salk oli eri mieltä.

Hän kehitti sen sijaan poliorokotteensa ”inaktivoimalla” viruksen. Silloin virus ei voisi lisääntyä mutta se saisi immuunipuolustuksen edelleen tuottamaan vasta-aineita.

Inaktivointi tehtiin formaliinilla. Salk testasi menetelmää kuitenkin vain pienissä erissä ja uskoi, että se toimi myös suuremmassa mittakaavassa.

Suurten poliovirusmäärien käsittely vaati kuitenkin paljon enemmän aikaa kuin Salk tajusi. Virheen vuoksi rokote saattoi sisältää elävää virusta.

Seitsemän asiaa meni pieleen ja aiheutti katastrofin:

  • poliovirus, kuvake, grafiikka
    © Shutterstock

    Rokote valmistettiin erityisen vaarallisesta viruksesta

    Poliota on kolmea tyyppiä, jotka esiintyvät useina kantoina. Salk käytti rokotteeseensa kaikkia kolmea tyyppiä. Yhdellä niistä on aggressiivinen Mahoney-kanta, jota on erittäin vaikea inaktivoida.

  • suodatin, piirros
    © Shutterstock

    Suodatin oli tehoton

    Tärkeä vaihe Salkin rokotteen valmistuksessa oli suodattaa kaikki apinan munuaissolut pois, jottei virus voisi aktivoitua. Cutterin laboratoriossa käytettiin kiireen vuoksi lasisuodattimia, jotka eivät aina suodattaneet kaikkia soluja.

  • rokote, kuvake, grafiikka
    © Shutterstock

    Testit koeapinoilla olivat riittämättömät

    Cutterin laboratoriossa rokotetta testattiin ruiskuttamalla sitä apinoiden lihaksiin ja aivoihin, eikä ongelmia ilmennyt. Jos sitä olisi ruiskutettu selkärankaan, mahdollisuus havaita aktiivinen virus olisi ollut suurempi.

  • ei kulkua, symboli
    © Shutterstock

    Cutterin laboratoriolla ei ollut kokemusta

    Toisin kuin muut rokotteen valmistajat, Cutterin laboratorio ei ollut aiemmin valmistanut juurikaan lääkkeitä ihmisille. Siksi sillä ei ollut samanlaista kokemusta kaikista menetelmistä.

  • lämpötila, kuvake, grafiikka
    © Shutterstock

    Virusta säilytettiin liian pitkään

    Cutterin laboratoriossa säilytettiin suodatettua virusta viikkokausia ennen kuin se inaktivoitiin formaliinilla. Se ei ollut turvallista, ja Cutter olikin ainoa laboratorio, joka toimi niin.

  • aika, kuvake, grafiikka
    © Shutterstock

    Laskelmat olivat puutteelliset

    Salk ei koskaan laskenut, kuinka pitkään virusta piti käsitellä, jottei se varmasti olisi enää aktiivinen. Cutterin laboratoriossa ei myöskään tehty koskaan kunnon laskelmia, mikä oli vakava virhe.

  • väsynyt ihminen, grafiikka
    © Shutterstock

    Viranomainen sulki silmänsä

    Tutkija Bernice Eddy huomasi marraskuussa 1954, että osa Cutterin laboratorion rokotteista sisälsi elävää virusta. Hän kertoi tietonsa terveysviranomaiselle, mutta siihen ei reagoitu.

Tutkimukset ja keskustelut työntekijöiden kanssa osoittivat, että yhtiössä oli noudatettu sääntöjä ja testattu lääkeainetta asianmukaisesti.

Habel ja Tripp kutsuivat koolle kaikki Salkin rokotetta valmistavat lääkeyritykset selvittääkseen asiaa.

He odottivat saavansa vahvistuksen sille, että Cutterin toimintatavat poikkesivat muiden toimintatavoista, mutta yllättyivät.

Muiden yritysten edustajat nimittäin kertoivat, että myös heillä oli ollut ongelmia viruksen inaktivoinnissa.

Salkin laskelmat siitä, miten kauan virusta piti käsitellä formaliinilla, eivät yksinkertaisesti päteneet.

Laskelmat perustuivat formaliinin tehoon pieneen määrään virusta, mutta suurempia annoksia koskevat laskelmat perustuivat siihen oletukseen, että virus inaktivoituisi samalla nopeudella määrästä riippumatta.

Se ei pitänyt paikkaansa.

Vaikka poliovirus saatiin inaktivoitua helposti suhteellisen pienissä määrissä, kuten tuhannessa annoksessa, inaktivoitumisvauhti hidastui sitä mukaa suurempi määrä viruksia oli.

Toisin sanoen käsittelyaikaa ei voinut, toisin kuin Salk kuvitteli, vain kaksinkertaistaa virusmäärän kaksinkertaistuessa.

Habel ja Tripp tajusivat, että kukaan ei tiennyt, kuinka kauan suuria virusmääriä piti käsitellä formaliinilla, jotta virukset muuttuisivat vaarattomiksi.

kontrolli, laboratorio, rokotteet

Kohtalokas poliorokotevirhe sai Yhdysvaltojen viranomaiset aloittamaan rokotteiden tiukan valvonnan.

© Bettmann/Getty Images

Yhdysvaltoihin tuli maailman tiukin rokotevalvonta

Cutter-laboratorion katastrofaalisen virheen ansiosta Yhdysvaltojen viranomaiset asettivat vuonna 1955 äärimmäisen tiukat vaatimukset rokotteiden kehittämiselle. Hyväksymisvaatimukset ovat siellä nykyään maailman tiukimmat.

Kun Salkin rokotetta alettiin valmistaa vuonna 1955, ala oli lähes täysin vailla valvontaa.

Hölliä vähimmäisvaatimuksia lukuun ottamatta laboratoriot saattoivat valmistaa ja testata rokotteita omien käytäntöjensä ja sääntöjensä mukaan.

Tämä muuttui Cutterin laboratoriossa valmistetun rokotteen traagisten seurausten jälkeen.

Kesäkuussa 1955 valvonta siirrettiin pieneltä terveysministeriön alaosastolta Division of Biologics Standards (DBS) -nimellä kutsutulle uudelle laitokselle, joka oli suoraan kansallisen terveysviranomaisen alainen.

DBS laati uudet ja paljon entistä tiukemmat säännöt valvonnan tehostamiseksi.

Esimerkiksi säädettiin määräys, että tietty määrä valmistettuja tuotantoeriä tuli todeta virheettömiksi, jotta rokote voitaisiin ottaa käyttöön – ja vaatimus on voimassa edelleen.

Cutter-tapauksen seurauksena Yhdysvaltojen rokotetuotanto kuuluu maailman valvotuimpiin ja säännellyimpiin.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto Food and Drug Administration eli FDA valvoo nykyään rokotteiden testausta, tuotantoa ja mahdollisia sivuvaikutuksia.

Kaksi vuotta myöhemmin lisätutkimuksissa selvisi vielä, että Cutterin laboratoriossa käytettiin tavallista tehottomampia suodattimia apinoiden munuaissolukon jäännösten poistamiseksi rokotteesta.

Jos kaikkia jäännöksiä ei poistettu, ne saattoivat suojata elävää poliovirusta sen inaktivoimiseen käytetyltä formaliinilta.

Ajan säästämiseksi Cutterin laboratoriossa käytettiin suodatinta, joka nopeutti toimenpidettä mutta joka ei välttämättä poistanut tehokkaasti kaikkia jäännöksiä.

Valvonta horjui

William Workmanin väki huomasi, että Salkin virhelaskelmat ja Cutterin laboratorion huonot suodattimet eivät kuitenkaan yksinään johtaneet katastrofiin.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset suhtautuivat rokotetuotannon valvontaan usein lievästi sanoen hieman leväperäisesti.

Esimerkiksi Bernice Eddyn varoitus elävästä viruksesta ei koskaan päässyt Workmania pidemmälle, vaan tämä kaikessa kiireessä joko unohti koko jutun tai päätti painaa sen villaisella.

Cutterin tuotantoprotokollatkin olivat yhtä tyhjän kanssa, sillä laboratoriolla ei ollut velvollisuutta ilmoittaa valvonnassa hylätyistä tuotteista.

Lainsäädäntöä siitä, miten kauan eristettyä virusta voitiin säilyttää ennen formaliinikäsittelyä, ei myöskään ollut.

Katastrofin ainekset olivat kasassa.

käyrä poliotapauksista
© Shutterstock

Rokotteen voittokulku alkoi

Cutterin tapauksesta syntynyt tragedia sai Yhdysvaltain viranomaiset välittömästi keskeyttämään rokotukset Jonas Salkin poliorokotteella.

Se tapahtui 6. toukokuuta 1955, mutta jo muutama viikko myöhemmin, 15. toukokuuta, ohjelma käynnistettiin uudelleen.

Tällä kertaa Yhdysvaltain terveysministeriön alainen erityiskomitea valvoi rokotetta tarkasti.

Rokote oli nyt turvallinen, ja sen voittokulku saattoi alkaa. Jo vuonna 1957 poliotapausten määrä, joka viisi vuotta aiemmin oli ollut ennätykselliset 57 000, oli laskenut 5 600:aan.

Tapaus oli kuitenkin tahrannut Salkin poliorokotteen mainetta niin pahoin, että tie oli auki puolalais-amerikkalaisen lääkärin Albert Sabinin kehittämälle uudelle poliorokotteelle.

Se voitiin nauttia suun kautta, ja se levisi nopeasti muualle maailmaan. Vuonna 1961 siitä tuli myös Yhdysvaltojen käytetyin poliorokote.

Nykyään polio on käytännössä hävitetty länsimaista, ja se on muuallakin harvinainen.

Maailman terveysjärjestön WHO:n erikoiskampanjan avulla poliotapausten määrä laski noin 350 000:sta vuonna 1988 vain 175:een todennettuun tapaukseen vuonna 2019.

Historioitsijat eivät tunne tragedian kulkua tarkasti, mutta on todennäköistä, että noin 120 000 ihmistä sai tartunnan Cutterin laboratorion rokotteen elävästä viruksesta.

Jos heidän tartuttamansa ihmiset lasketaan mukaan, Cutterin laboratorion rokotteen johdosta mahdollisesti noin 200 000 ihmistä sai poliotartunnan.

Näistä 70 000:lla ilmeni lihasheikkoutta, ja 164 sai vakavamman halvauksen. 10 kuoli.

Vaikka yritys oli periaatteessa noudattanut kaikkia sääntöjä ja määräyksiä, se joutui maksamaan suuria korvauksia ”implied warranty” -nimisen säännöksen mukaan.

Se on yhdysvaltalainen sopimusoikeudellinen käsite, joka tarkoittaa, että tuotteen tulee automaattisesti vastata tiettyjä perusvaatimuksia.

Suurimmat korvaukset maksettiin Brian Maylle, joka sai tartunnan neljävuotiaana Cutterin rokotteesta.

May oli 16 kuukautta rautakeuhkoissa, ja hänen jalkansa ja käsivartensa halvaantuivat pysyvästi.

Hänen saamansa 600 000 dollaria oli tuolloin suurin koskaan maksettu vahingonkorvaus.

Mikään ei kuitenkaan palauttanut ihmisten luottamusta poliorokotteeseen.

Rokotukset keskeytettiin 6. toukokuuta 1955 ja aloitettiin uudelleen 15. toukokuuta, kun oli varmistettu, että rokote oli varmasti turvallinen ja että sen laatua tarkkailtaisiin jatkossa jatkuvasti.

Monet vanhemmat kuitenkin epäröivät antaa rokottaa lapsiaan, ja ohjelma pääsi taas kunnolla vauhtiin vasta kuukausien päästä.

Uusia ongelmia ei ilmennyt.

Cutterin laboratorion tapauksen johdosta poliorokotteen – ja kaikkien rokotteiden – valmistus tapahtui vastaisuudessa tiukimpia mahdollisia turvallisuusmääräyksiä noudattaen.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota