Egyptiske læger

Palsamointi opetti lääkäreille anatomiaa

Palovammat, vatsavaivat ja luunmurtumat. Faraoiden Egyptissä lääkärit osasivat parantaa melkein vaivan kuin vaivan. Lääkäreiden taitoja myös arvostettiin. Heidän menestyksensä perustui muumioihin, kirjakieleen – ja taikuuteen.

Palovammat, vatsavaivat ja luunmurtumat. Faraoiden Egyptissä lääkärit osasivat parantaa melkein vaivan kuin vaivan. Lääkäreiden taitoja myös arvostettiin. Heidän menestyksensä perustui muumioihin, kirjakieleen – ja taikuuteen.

Parke, Davis and Company/NIH/Polfoto/Corbis/

”Sekoitetaan siansilmä, antimonia, punaokraa ja hieman hunajaa ja kaadetaan seos potilaan korvaan, niin hän paranee.”

Näin hoidettiin sokeutta faraoiden ajan Egyptissä.

Nykylääkäreistä noin 3  500 vuotta vanha hoito-ohje saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta omana aikanaan egyptiläiset lääkärit olivat tunnettuja taidoistaan. Egyptiläisten lääkärien maine levisi niin laajalle, että naapurivaltioiden kuninkaat kutsuivat usein Egyptistä lääkärin apuun, kun he itse tai joku heidän perheestään sairastui.

Kreikkalainen historioitsija Herodotos vieraili Egyptissä 400-luvulla eaa. ja kirjoitti matkansa jälkeen, että Persian kuningas Kyyros oli pyytänyt farao Amasista lähettämään hänelle parhaan silmälääkärinsä.

Jo vuoden 700 eaa. tienoilla kreikkalainen runoilija Homeros kuvaili Egyptiä maaksi, ”jossa hedelmällinen maaperä tuottaa hoitavia kasveja, monenlaisia lääkeyrttejä ja lukemattomia myrkyllisiä kasveja”, ja jossa ”kaikki tietävät lääketieteestä enemmän kuin ihmiset muissa maissa”.

Kuolleet auttoivat eläviä

Egyptiläisten etumatka muunmaalaisiin lääkäreihin nähden perustui pitkälti egyptiläisten tapaan palsamoida vainajat.

Vainajan aivot poistettiin työntämällä sieraimen kautta kalloon pitkä koukku, jolla aivot kaavittiin nenän kautta ulos.

Muissa kulttuureissa ruumiiden leikkelyä pidettiin tabuna, ja kuolleet joko haudattiin tai poltettiin, kun taas Egyptissä ruumiit avattiin ja sisäelimet poistettiin ennen palsamointia.

Palsamointiprosessi antoi egyptiläisille ainutlaatuisen tarkan kuvan ihmiskehon anatomiasta. Kuolleista saatu tietämys koitui elävien eduksi, sillä lääkärit hyödynsivät palsamaoinnin tuottamaa mittavaa anatomiantuntemusta sairauksien diagnosoimiseen ja parantamiseen.

Palsamointiprosessin kuluessa egyptiläiset perehtyivät yksityiskohtaisesti ihmiskehon rakenteeseen. Vainajan aivot poistettiin työntämällä sieraimen kautta kalloon pitkä koukku, jolla aivot kaavittiin nenän kautta ulos.

Toimenpide edellytti vankkaa kallon rakenteen tuntemusta, ja nykyajan neurokirurgit käyttävät samaa reittiä suorittaessaan aivojen tähystysleikkauksia.

Suolet ja sisäelimet sydäntä lukuun ottamatta poistettiin nivusiin tehdyn pienen viillon kautta, minkä jälkeen ne säilöttiin ruukkuihin. Sydän jätettiin paikoilleen, sillä egyptiläiset uskoivat ihmisen sielun asuvan siellä.

Skalpellejä rivissä

Egyptiläiset käyttivät monia kirurgisia instrumentteja, joilla he palsamoivat vainajia ja joilla lääkärit suorittivat potilaille vaativiakin toimenpiteitä.

© Science Museum/SSPL

Palsamoijat tunsivat kaikesta päätellen tarkoin sisäelinten sijainnin vatsa- ja rintaontelossa, ja luultavasti he myös tiesivät, mikä kunkin elimen tehtävä oli.

1600-luvulta eaa. peräisin olevasta Smithin papyruksesta käy ilmi, että muinaiset egyptiläiset tunsivat myös pulssin ja tiesivät sen yhteyden sydämeen. Verenkierrosta egyptiläiset eivät sitä vastoin eivät ilmeisesti olleet perillä, eikä kirjoituksissa tehdä eroa verisuonten, jänteiden ja hermojen välille.

Lääkärit erikoistuivat eri vaivoihin

Egyptiläisten lääketieteellistä osaamista vahvisti entisestään lääkärien erikoistuminen tiettyihin sairauksiin sen sijaan, että kaikki lääkärit olisivat hoitaneet kaikkia vaivoja.

”Kukin lääkäri hoitaa vain yhtä vaivaa. Maa on täynnä lääkäreitä, joista osa hoitaa silmiä, osa hampaita, osa vatsan elimiä ja loput muita sairauksia”, Herodotos kirjoitti.

Säilyneissä muinaisissa lähteissä mainitaan noin sadan egyptiläisen lääkärin nimi ja arvonimi.

Yksi varhaisimmista ”erikoislääkäreistä” oli Ir-en-akhty, joka mainitaan Gizasta löytyneessä kaiverroksessa. Hän eli 2100-luvulla eaa. ja oli erikoistunut silmäsairauksiin mutta hoiti myös maha- ja suolistovaivoja ja mahdollisesti myös virtsatievaivoja.

Ir-en-akhty oli peräsuolen vaivojen asiantuntija, ja hän saikin arvonimen neru pehuyt, joka tarkoittaa kirjaimellisesti suomennettuna ”peräaukon paimenta”.

Egyptiläinen reliefi, korkokuva

Vanhoista korkokuvista on löydetty maininta noin sadasta lääkäristä, jotka työskentelivät usein faraoiden hovissa.

© Polfoto/Corbis

Muut erikoislääkärit saivat niin ikään kuvaavia arvonimiä, kuten ”se, joka tuntee sisäiset nesteet” ja ”se, joka tuntee silmiltä kätketyt elimet”.

Sotilaat saivat ilmaista hoitoa

Vaikka lääkärit olivat erikoistuneita ammattilaisia, he hoitivat muitakin kuin kuninkaallisia ja rikkaita. Köyhät saivat hoitoa paikallisilta lääkäreiltä, jotka tosin olivat yleensä ”yleislääkäreitä”.

Sotilaat ja työläiset saivat hoitoa maksutta, ja suurilla rakennustyömailla oli usein oma lääkärinsä, joka vastasi työläisten hoidosta.

Esimerkiksi Siinain erämaan kivilouhoksesta löytyneessä savitaulussa mainitaan lääkärit Renef-seneb ja Akmu, jotka oli palkattu hoitamaan loukkaantuneita työntekijöitä.

Kreikkalainen historioitsija Diodorus Siculus, joka matkusteli Egyptissä kirjaten muistiin paikallisia tapoja, kertoo, että sairaat ja haavoittuneet sotilaat ”saivat hoitoa maksutta, koska valtio maksoi lääkärien palkan”.

Kaikesta päätelleen työläiset ja sotilaat olivat hyvissä käsissä.

Säilyneistä lääketieteellisistä papyruksista voi päätellä, että egyptiläiset hallitsivat tautien lisäksi monenlaisten vammojen ja murtumien hoidon.

Arkeologit ovat löytäneet pyramidien läheisyydestä lukemattomia luurankoja, joilla on havaittu murtumia erityisesti kyynärvarsissa ja jalkojen luissa. Monissa tapauksissa luista näkee myös, että niiden päät on asetettu taiten kohdakkain – luultavasti lastojen mutta kenties myös vetositeen avulla – ja murtumat ovat parantuneet täysin.

Egyptiläiset lääkärit suorittivat myös vaativia leikkauksia. Arkeologit ovat löytäneet kaivauksissa lukuisia kirurgisia instrumentteja, ja korkokuvissa on kuvattuna lääkäreitä työkalujen, kuten luusahojen ja skalpellien, ympäröimänä.

Myös luurankolöydökset todistavat, että egyptiläiset suorittivat leikkauksia ja amputaatioita ja että ainakin osa potilaista ­jopa selvisi toimenpiteistä hengissä.

Lääkärinoppia Elämän taloissa

Egyptiläisten lääketieteellinen osaaminen tallennettiin niin sanottuihin Elämän taloihin, jotka olivat eräänlaisia temppelien yhteydessä sijaitsevia lääketieteellisiä kirjastoja.

Elämän taloissa oppineet kirjurit kopioivat vanhoja lääketieteellisiä tekstejä ja tallensivat siten sairauksia ja niiden hoitoja koskevaa tietoa tuleville sukupolville.

Elämän talot olivat myös lääketieteellisiä oppilaitoksia, joissa kuusi-seitsemänvuotiaat pojat opettelivat ensiksi lukemaan ja kirjoittamaan sekä kopioimaan papyruksia. Noin kymmenvuotiaina pojat lähetettiin ammatissa toimivien lääkäreiden oppipojiksi oppimaan lääkärinammattia käytännön potilastyössä.

Elämän talojen sijainti temppelien yhteydessä ei ollut sattumaa, sillä uskonnolla ja taikuudella oli merkittävä rooli muinaisen Egyptin yhteiskunnassa ja siten myös lääketieteessä. Egyptiläiset eivät tienneet bakteereista ja viruksista tai genetiikasta ja olettivat, että sairaudet olivat vihastuneiden jumalten tai pahojen henkien aikaansaannosta.

Niinpä monet lääkärit olivat myös pappeja ja yhdistivät normaaliin potilaan tutkimukseen usein uskonnollisia riittejä, kuten avunpyyntörukouksia jumalille.

Noin 3  500-vuotiaat Smithin ja Ebersin papyrukset ovat vanhimpia tunnettuja lääketieteellisiä tekstejä.

© MEPL/Bridgeman Art Library/Ritzau Scanpix/New York Public Library/PR

Opit kirjattiin muistiin

Egyptissä kehittyi jo 3  000-luvulla eaa. kirjoitus, jonka avulla tietoa voitiin tallentaa sukupolvelta toiselle. Egyptiläiset lääkärit opiskelivat ammattinsa saloja lääketieteellisistä papyruksista, joissa kuvailtiin erilaisten sairauksien oireita ja niiden hoitoa.

Tunnetuimmat muinaiset lääketieteelliset tekstit ovat 1600–1500-luvulta eaa. peräisin olevat niin sanotut Smithin ja Ebersin papyrukset. Ne ovat molemmat kopioita vieläkin vanhemmista teksteistä, jotka lienee laadittu jo 3000-luvulla eaa.

Yhdysvaltalaisen keräilijän Edwin Smithin mukaan nimetty viisimetrinen papyrus keskittyy kirurgiaan. Siinä kuvataan 48 erilaista pään, kaulan, hartianseudun ja rintakehän vammaa. Valitettavasti teksti katkeaa kesken lauseen rintavammoja käsittelevässä osiossa.

Papyrus sisältää yksityiskohtaisia anatomisia kuvauksia sekä lääkärille tarkoitettuja tutkimus-, diagnosointi- ja hoito-ohjeita. Tekstissä arvioidaan myös potilaan selviytymismahdollisuuksia.

Saksalaisen Georg Ebersin mukaan nimetty papyrus on 20 metrin pituinen käärö, jonka aiheena ovat sisätaudit.

Teksti antaa ohjeita sairauksien ja oireiden hoitoon, mutta se sisältää myös loitsuja tauteja aiheuttavien henkien karkottamiseksi.

Papyrus kuvaa muun muassa nivelkipujen, reuman, yskän, astman, päänsäryn ja ummetuksen oireita ja hoitoa ja sisältää vanhimman tunnetun kuvauksen syöpäkasvaimesta.

Taikuuden osuus lääketieteessä kasvoi faraoiden Egyptin kulta-ajan lähestyessä loppuaan. Vuoden 1000 eaa. tienoilla valtakunta alkoi vähitellen hajota, ja senaikaisista lähteistä voi lukea, kuinka uskonto ja taikuus saivat yhä enemmän jalansijaa lääketieteessä.

Esimerkiksi Smithin papyruksesta löytyy vain yksi loitsu, kun myöhemmissä papyruksissa niitä on jo paljon enemmän.

Historioitsijat eivät ole löytäneet mitään tiettyä syytä muutokselle; jotkut tutkijat kuitenkin uskovat, että taikuuden merkityksen korostuminen johtui lisääntyeestä kiinnostuksesta kaikkeen yliluonnolliseen.

Nykylääketieteeseen verrattuna muinaisten egyptiläisten lääkärien tarjoama hoito oli kallista ja kivuliasta, kun taas taikuus ja uskonto tarjosivat potilaille helppotajuisen selityksen sairauksien syistä ja seurauksista.

Lisäksi taikuus ja jumalten toimet olivat juurtuneet syvälle ihmisten uskomuksiin, eivätkä egyptiläiset epäilleet vähääkään, etteivätkö jumalat ja henget voisi yhtä hyvin parantaa sairauksia kuin aiheuttaa niitä.

Luonto paransi

Taatelit lievittivät vastavaivoja ja aaloe rauhoitti ihottumat. Egyptissä luotettiin luonnonlääkkeisiin.

Kaiken lisäksi noitien loitsut ja pappien rukoukset saattoivat jopa tuoda avun, osaksi lumevaikutuksen ansiosta ja osaksi siksi, että monet sairaudet ja vaivat paranivat joka tapauksessa itsestään.

Kreikkalaisen lääketieteen nousu

Egyptiläisen lääketieteen aikakausi päättyi lopullisesti vuonna 332 eaa., kun Aleksanteri Suuren joukot valloittivat Egyptin. Uudet hallitsijat perustivat Aleksandriaan lääketieteellisen oppilaitoksen, jossa kreikkalaiset lääkärit kehittivät lääketiedettä edelleen egyptiläisten luomalta perustalta.

He muun muassa leikkelivät eläviä ihmisiä, yleensä kuolemaantuomittuja rikollisia, saadakseen uutta tietoa.

Noin 350 vuotta myöhemmin Egyptin valloittivat roomalaiset, jotka omaksuivat egyptiläisen ja kreikkalaisen lääketieteellisen perinnön. Tunnetuin roomalaisajan lääkäri oli Galenos, jonka opit hallitsivat eurooppalaista lääketiedettä 1500-luvulle asti.