2. Pää erotetaan vartalosta
Kaulat katkaistaan: iho viilletään auki ja lihakset, hermot ja muut kudokset leikataan poikki. Suonet ja ruokatorvi pihditetään eli suljetaan puristimilla.
Kaikki osat merkitään, jotta vastinparit on helppo löytää liitosvaiheessa. Ilmansaanti hoidetaan keinotekoisesti henkitorveen liitettävän palkeen avulla.
Kahdesta niskanikamasta sahataan pienet palat selkäytimen hermoratojen paljastamiseksi. Selkäydin katkaistaan hyvin tasareunaisesti.
3. Hermojen päät liittyvät toisiinsa
Hiilihydraatti kitosaniin ja polyetyleeniglykoliin (PEG) perustuvaa korjaavaa liimaa levitetään kummankin selkäytimen hermoihin. Ne asetetaan varovasti vastakkain, jotta niihin ei tulisi painevaurioita.
PEG saa hermosolujen kalvot sulautumaan toisiinsa ilmeisesti siksi, että se sitoo vettä, jota on rasvapitoisten solukalvojen välissä ikään kuin esteenä.
Kun vettä ei ole, rasvakalvot pääsevät helpommin kontaktiin toistensa kanssa. Muutama löysä ommel pitää selkäytimet kiinni toisissaan niin, että eheytyminen voi tapahtua kaikessa rauhassa.
Kaikki selkärangan suojaavat kalvot ommellaan umpeen, ja sitä tuetaan ruuveilla, liittimillä ja teräslangoilla.
4. Pää ja vartalo yhdistyvät
Kun eri väreillä merkityt verisuonet, lihakset ja hermot yhdistetään, pää ja vartalo liittyvät toisiinsa ja voivat viestiä keskenään.
Suuret hermot ja ruoka- ja henkitorvet on suhteellisen helppo ommella kiinni toisiinsa. Lukuisat verisuonet ja lihakset työllistävät lääkäreitä enemmän.
Jotta elimistö alkaisi toimia niin kuin sen pitäisi, joka ikinen vastinpari on yhdistettävä oikein.
Kun suonet on liitetty toisiinsa, päähän alkaa virrata vartalosta lämmintä verta ja aivojen lämpötila normalisoituu. Lopuksi ommellaan iho.
5. Ruumis herätetään vähitellen
Potilas pidetään lääkkeillä tajuttomana, ja hänen ruumiinlämpönsä lasketaan 33 asteeseen. Kooma ja vajaalämpöisyys passivoivat aivoja ja vähentävät siten solujen välistä viestintää. Näin hermosto saa levätä ja eheytyä rauhassa.
Potilaalle annetaan suoneen immuunijärjestelmän toimintaa vaimentavia hylkimisenestolääkkeitä, kuten kortikosteroideja, atsatiopriiniä ja siklosporiinia.
Jos pään ja vartalon välille syntyy akuutti hyljintäreaktio, kudokset tuhoutuvat jopa muutamien tuntien kuluessa. Hyljintä voi olla myös kroonista, jolloin terveys horjuu hitaasti mutta varmasti kudosten vaurioituessa.
Keinotekoisen kooman aikana selkäytimen kautta kulkee mitättömän vähän impulsseja. Siksi hermot eivät aktivoidu, mistä taas voi olla haittaa. Vahinkojen välttämiseksi pään ja vartalon liitoskohtaan asetetaan selkäydinstimulaattori, joka on sähköärsykkeitä välittävä elektrodi. Se antaa selkäytimelle sykäyksiä, jotka totuttavat hermoja toimintaan.
Selkäydintä aktivoidaan sähköstimulaatiolla. Sen jälkeen alkaa fyysinen kuntoutus. Jotta ruumis ei ala hylkiä päätä tai päinvastoin, potilaan on nautittava koko elämänsä hylkimisenestolääkettä.