Joséphine Menge, Unsplash
koira-allergia, allergeeni, rokote

Koira-allergiarokote tekee tuloaan

Jos koiran läsnäolo saa silmäsi vuotamaan eikä kyse ole jälleennäkemisen aiheuttamista ilonkyynelistä, saatat olla allerginen koiralle. Rokotteen kehittämisessä on päästy vauhtiin.

Japanissa on Osakan prefektuurin yliopistossa kartoitettu proteiini, joka aiheuttaa eniten oireita koira-allergikoille.

Uutinen on allergisten kannalta hyvä, sillä se on ensimmäinen askel matkalla kohti rokotetta.

Tähtäimessä yleisin allergeeni

On olemassa seitsemänlaisia allergeeneja, jotka aiheuttavat ihmisille koira-allergian oireita. Yleisin allergeeni on nimeltään Can f 1, ja se on uuden tutkimuksen keskipisteessä.

Can f 1 -allergeeni on peräisin koiran kielestä, ihosta ja sylkirauhasista, ja sen arvioidaan aiheuttavan jopa 75 prosenttia koira-allergian oireista.

Eteenpäin poikkeuksellisella tavalla

Tutkijat ovat ottaneet käyttöön epätavallisen keinon tavoitellessaan rokotetta, sillä he ovat turvautuneet röntgenkristallografiaan eristäessään antigeenin epitoopeiksi kutsuttuja osia, joihin immuunijärjestelmä reagoi.

Röntgenkristallografian avulla voidaan selvittää molekyylin kolmiulotteinen rakenne. Epitoopit ovat proteiinin allergiaoireita aiheuttavia aminohappoketjuja, jotka rokote riisuu tulevaisuudessa aseista.

Rokote on alkanut jo häämöttää

Can f 1 -proteiinin epitooppien kenttää yritetään rajata jatkotutkimuksissa, jotta löydetään allergisten reaktioiden kannalta keskeiset osat.

Tutkijoiden mukaan rokotteesta on tullut ensimmäistä kertaa realistinen tavoite.

Rokotteen toiminta perustuu siihen, että allergikko saa pistoksina pieniä epitooppiannoksia, joiden vaikutuksesta immuunijärjestelmä oppii sietämään allergeenia. Menetelmä muistuttaa siis pistiäisallergian siedätyshoitoa.

Statista-tilastopalvelun mukaan vuonna 2018 koiria oli lemmikkieläiminä 470 miljoonaa. Arviolta 10–20 prosenttia ihmisistä kärsii koira- tai kissa-allergiasta.