Yksi 20 aikuisesta kärsii tälläkin hetkellä nivelrikosta.

© Shutterstock
Lääketiede

Kantasolut parantavat nivelrikon

Polvi vihoittelee, ja sormet jäykistyvät. Joka toinen ihminen kärsii jossain elämänsä vaiheessa nivelvaivoista. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Rasvakudoksesta saatavilla kantasoluilla on voitu tuottaa rikkinäisiä niveliä korjaavaa rustoa.

Tulehdus jyllää ja nivelruston viimeisetkin rippeet ovat häviämässä, kun polvi pettää eikä liikkumisesta tahdo tulla enää mitään.

Sadat miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa sairastavat nivelrikkoa, joka voi paitsi aiheuttaa heille kovia kipuja ja nivelturvotusta myös huonontaa heidän liikunta- ja toimintakykyään.

Nyt australialaisen Melbournen kantasolukeskuksen tutkijaryhmä on onnistunut pysäyttämään nivelrikon potilaan omasta rasvakudoksesta erotetuilla kantasoluilla.

Hoito piilee rasvakudoksessa

Australiassa tehtyyn kokeeseen osallistui 30 potilasta, jotka kärsivät nivelrikosta polvessa. Heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toista hoidettiin kantasoluilla ja toinen sai lumehoitoa.

Nivelrikko tuhoaa nivelpintoja ja luita (oikealla). Vasemmalla on normaalia kudosta.

© Henning Dalhoff

Kantasolut voivat kehittyä kaikiksi elimistön soluiksi. Kokeessa tutkijat käyttivät potilaiden oman rasvakudoksen kantasoluja. Potilaan oman rasvakudoksen kantasoluja on helppo imeä ja lisäksi ne vähentävät riskiä, että elimistö alkaa hylkiä kantasoluja.

Koehenkilöt testattiin vuoden kuluttua

Kantasoluja viljeltiin niiden lisäämiseksi, ja lopuksi sopivan suuruiseksi arvioitu erä ruiskutettiin kasvualustalle eli muottiin. Siinä kanta­solut jatkoivat kehi­tystään, ja tuloksena oli muotin mukainen soluryhmä, joka vastasi ominaisuuksiltaan korjattavaa tai korvattavaa nivelpinnan rustokudosta.

Hoito korvasi tuhoutunutta kudosta ja hillitsi tulehdusta niin, että uusi rusto ei vaurioitunut.

Sittemmin koe on toistettu 40 potilaalla, jotta on voitu tarkkailla hoidon pitkäaikaisvaikutuksia.

Vuoden kuluttua pistoksen antamisesta nivelen kunto kartoitettiin magneettikuvausmenetelmällä. Löydöksistä oli pääteltävissä, että kantasoluhoito oli tehnyt hyvää kautta linjan. Nivelrikon tuhot eivät olleet uusineet, ja joillakin jo kokonaan tuhoutunut nivelpinta oli alkanut korvautua uudella.

Lue myös:

Lääketiede

Uusi ase psoriaasiin

1 minuuttia
verikoe
Syöpä

Verikoe paljastaa syövän varhain

1 minuuttia
PULA VERESTÄ
Lääketieteellinen tekniikka

Soluviljelmästä veritehtaaksi

1 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!