Kannabis parantaa hämäränäköä

Kannabiskasvi on osoittautunut kiinnostavaksi monien sairauksien hoidossa, ja nyt siitä näyttäisi olevan iloa myös yöeläjille: sen sisältämät aineet parantavat hämäränäköä. Ainakin eläimillä.

Eläinkokeiden mukaan kannabis saattaa terästää näköaistia silloin, kun valoa on vähän.

© Shuttertstock

Myös marihuanana tunnettu hampusta saatava päihde­ ja lääkeaine kannabis vaikuttaa monin tavoin.

Siinä piilee paljon lääketieteellistä potentiaalia, jota on tutkittu kivunlievityksen lisäksi muun muassa syöpä­- ja epilepsiahoitojen näkökulmasta.

Kanadassa Montrealin neurologisessa tutkimuskeskuksessa tehdyt eläinkokeet vihjaavat puolestaan, että kannabis voi tehdä hyvää myös näölle.

Nuijapäiden hämäränäkö parani

Sammakoiden toukilla eli nuijapäillä hampun vaikuttavat aineet, kannabinoidit, tehostivat verkkokalvon toimintaa lisäämällä sauvasolujen herkkyyttä valolle.

Juuri niiden reagoimisella on ratkaiseva merkitys kyvylle nähdä hämärässä. Vielä ei tiedetä, ovatko tulokset sovellettavissa ihmisiin.

Kerrotaan kuitenkin, että jamaikalaiset ja marokkolaiset ovat tienneet jo kauan kannabiksen parantavan yönäköä.