Ruumiinavaus 1600-luvulla

Ihmisen rakenteen selvittäjät: Tanskalainen kumosi 1 500 vuotta vanhat opit

Antiikin kreikkalaisten käsitykset ihmisen anatomiasta vallitsivat lääketieteessä 1 500 vuotta. Sitten tanskalainen Thomas Bartholin julkaisi omat tieteelliset tutkimuksensa, jotka kumosivat entiset uskomukset.

Antiikin kreikkalaisten käsitykset ihmisen anatomiasta vallitsivat lääketieteessä 1 500 vuotta. Sitten tanskalainen Thomas Bartholin julkaisi omat tieteelliset tutkimuksensa, jotka kumosivat entiset uskomukset.

AKG/Ritzau Scanpix

Maaliskuun lopulla vuonna 1654 kolme miestä hiipi pitkin Kööpenhaminen katuja. Anatomian tutkija Thomas Bartholin apulaisineen oli menossa avaamaan tuoretta ruumista. Monet pitivät ruumiiden leikkelyä vainajien häpäisynä, joten miesten piti toimia salassa.

Miehet seisahtuivat eräälle ovelle ja koputtivat. Nainen aukaisi oven ja vei heidät rähjäiseen huoneeseen. Sen nurkassa oli neljä tuntia aiemmin kuolleen 30-vuotiaan miehen ruumis. Naisen pitäessä vahtia ovella Bartholin apureineen alkoi leikata ruumista. Hetken kuluttua Bartholin huudahti riemastuneesti:

”Katsokaa! Siinä on kaksi imusuonta!”

Miesten ilo oli rajaton.

He olivat ensimmäistä kertaa nähneet ihmisen verenkiertoelimistöön kuuluvat imusuonet. Miesten löytö kumosi 1  500 vuotta vanhan teorian, jonka mukaan maksa on elimistön verta tuottava elin. Imusuonet kuljettavat ravintoaineita pois maksasta, minkä vuoksi se ei voinut olla veren tuottaja.

Vanhat teoriat vallitsivat

Kreikkalaisen tutkijan ja lääkärin Galenoksen esitettyä teoriansa ihmisen anatomiasta 100-luvulla tieteessä oli pitkään vallalla käsitys, että veri syntyy maksassa ravintoaineista.

”Katsokaa! Siinä on kaksi imusuonta!” Thomas Bartholin, anatomian tutkija

Vasta noin 1500-luvulla Galenoksen opit joutuivat vähitellen kyseenalaisiksi, kun kirkko antoi luvan ruumiiden leikkelyyn ja Euroopan yliopistojen niin sanotuissa anatomisissa teattereissa alettiin tehdä ruumiinavauksia. Tutkijat joutuivat hämmästyksekseen toteamaan, että ihmiselimistö ei vastannutkaan Galenoksen kuvausta. Esimerkiksi he eivät löytäneet merkkiäkään ”elämänhengestä”, joka kreikkalaisen mukaan virtasi veren mukana elimistössä.

1600-luvulla Euroopassa oli käynnissä ajattelutapojen mullistus. Tutkijoiden ei enää oletettu vain tutkivan klassisia tekstejä, kuten Galenoksen teorioita, vaan heidän tuli itse tutkia luontoa ja paljastaa sen salaisuudet. Myös Tanskassa puhalsivat muutosten tuulet, ja vuonna 1644 Kööpenhaminan yliopistoon perustettiin anatomian laitos.

Laitoksen lähes yksinvaltainen johtaja Thomas Bartholin oli yksi arvostetuimmista anatomian tutkijoista Euroopassa. Tanskan kuningas Fredrik III oli usein innokkaana seuraamassa, kun Bartholin leikkeli ruumiita.

Kuningas lupasi jopa lähetyttää hirtettyjen rikollisten ruumiita säännöllisesti Bartholinin uudelle anatomian laitokselle.

Bartholinilla oli esikuvia

Vaikka Bartholin tutustui tarkasti myös muiden tutkijoiden havaintoihin, hän haaveili voivansa omin silmin nähdä sen, mistä hänen virkaveljensä olivat kirjoittaneet. Bartholinia kiinnostivat erityisesti ranskalaisen Jean Pecquetin tutkimukset, joissa tämä oli löytänyt eläimistä ennen tuntemattomia suonia, sekä englantilaisen William Harveyn verenkiertoa koskevat teoriat.

Sika, jolle on tehty ruumiinavaus

Thomas Bartholin leikkeli niin eläviä kuin kuolleitakin eläimiä tutkiessaan anatomiaa.

© BIU Sante

Uteliaita virtasi yliopistoihin katsomaan ruumiinavauksia

Eurooppalaisissa yliopistoissa oli lääketieteellisiä opetussaleja, niin sanottuja anatomisia teattereita, joihin muutkin kuin opiskelijat saivat tulla katsomaan ruumiiden leikkelyä. Professori avasi ruumiin ja kuvaili näkemäänsä. Sisäelimet asetettiin pöydälle, ja niitä esiteltiin ällistyneille katsojille. Mahalaukku, suolisto ja muut pehmeät osat poistettiin ensin. Seuraavina päivinä oli lihasten, jänteiden ja luiden vuoro.

Tälläiset ”näytökset” saattoivat kestää viikkoja, ja niitä pääsi katsomaan maksua vastaan. Joissakin näytöksissä, esimerkiksi Alankomaissa ja Italiassa, yleisölle tarjottiin ruokaa ja kamariorkesteri soitti musiikkia katsojien viihdykkeeksi.

Harvey oli vuonna 1628 laskenut, kuinka paljon verta kulki sydämen kautta, ja todennut, että maksan pitäisi tuottaa noin 245 litraa verta päivässä, jos Galenoksen teoriaan oli uskominen. Tuollainen verimäärä oli aivan liian suuri ihmisen painoon nähden.

Tehtyään vuosia tutkimuksia ja leikeltyään lukuisia ihmisten ja eläinten ruumiita Bartholin saattoi 1650-luvun alussa perinpohjaisesti kuvata ensimmäisenä Pecquetin havaitsemien suonien toiminnan. Bartholin muun muassa havaitsi, että nämä imusuonet, kuten hän suonia kutsui, olivat yhteydessä verenkiertoon mutta muodostivat aivan oman järjestelmänsä.

Avattuaan 30-vuotiaan miehen ruumiin Bartholin oli vakuuttunut, että hän oli ensimmäisenä löytänyt Pecquetin kuvaamat suonet ihmisestä ja että näitä suonia oli kokonainen verkosto. Koska nämä suonet eivät kuljettaneet ravintoaineita veren raaka-aineeksi maksaan vaan sieltä pois, veri ei voinut syntyä maksassa. Näin hän kumosi lopullisesti 1  500 vuotta vanhan opin.

Hyökkäys maksaa vastaan

Löytö oli käänteentekevä, ja Bartholin kirjasi havaintonsa Vasa lymphatica in homine nuper inventa- eli Hiljattain ihmisestä löydetyt imusuonet -nimiseen tutkielmaansa. Ilkikurisesti hän lisäsi tutkielman nimeen alaotsikon ”ja maksan hautajaiset”.

Kukaan tervejärkinen ei voi uskoa häntä. Jean Riolan, anatomian tutkija

Bartholin tiesi liikkuvansa vaarallisella alueella. Niin sanotut galenistit, jotka pitivät sinnikkäästi kiinni entisajan lääketieteellisistä käsityksistä, olivat aiemminkin hyökänneet häntä, Pecqueta ja Harveya vastaan. Yksi vastustajista oli Euroopan johtava anatomian tutkija, pariisilainen Jean Riolan.

Kun Bartholinin tutkimus julkaistiin toukokuussa 1654, Jean Riolanin vastahyökkäystä ei tarvinnut odottaa kauan. Tämä julkaisi vastalauseensa jo samana kesänä.

Kerrotaan, että kun yksi Bartholinin apulaisista sai kirjakaupassa käsiinsä ”tuon pahantahtoisen hävyttömän vanhan miehen kirjoituksen”, hän tulistui niin, että menetti järkytyksestä äänensä.

Lähes 40 vuotta Bertholinia vanhempi Riolan hyökkäsi purevasti tätä vastaan ja nimitti tätä halveksien ”nuoremmaksi anatomiksi, joka on ollut professori vasta viitisen vuotta”.

Riolan kirjoitti:

”Kukaan tervejärkinen ei voi uskoa häntä. Näiden suonien tunteminen on hyödytöntä ja niiden tutkiminen ajanhukkaa, eikä se edistä millään tavalla lääketieteen kehitystä.”

Thomas Bartholin

Bartholin oli ollut professori vasta vähän aikaa, kun hän haastoi yhden Euroopan arvostetuimmista anatomian tutkijoista.

© MEPL/Ritzau Scanpix

Bartholin jyräsi Riolanin: Maksan muistokirjoitus

Kun tanskalainen Thomas Bartholin selvitti imusuoniston toiminnan vuonna 1654, hän todisti samalla, ettei maksan tehtävä ollutkaan se, mitä siihen asti oli luultu.

Ennen Thomas Bartholinin tutkimuksia uskottiin, että osa ihmisen saamista ravintoaineista muuttui maksassa vereksi. Bartholin osoitti, että se ei voinut pitää paikkaansa, sillä ravintoaineet nimenomaan poistuivat maksasta imusuonien kautta.

Maksa ei siis tuottanut verta. Bartholin selvitti lisäksi, että imusuonia on kaikissa ihmisen elimissä ja että ne sisältävät kirkasta nestettä, joka kuljettaa ainesosia imusuonien ja verisuonien välillä. Tämä auttoi häntä selittämään tarkasti ihmisen verenkierron toiminnan. Maksan todelliset tehtävät, kuten sapen tuottaminen, poikkesivat niin paljon Bartholinin aiemmin oppimasta, että hän kutsui tutkimustuloksiaan ”maksan muistokirjoitukseksi”.

Lopuksi Riolan kohdisti pilkkansa Bartholinin suonista käyttämään nimitykseen ”vasa lymphatica”. Riolanin mukaan nimi oli siinä mielessä osuva, että latinan sana lymphaticus tarkoittaa hullua.

Riolanin hyökkäys ei kuitenkaan vähentänyt Bartholinin saamaa arvostusta. Pariisissa Jean Pecquet kirjoitti ihaillen, että tuskin oli olemassa sellaista anatomiaan liittyvää kysymystä, oli se miten hämärä tahansa, jota Bartholin ei pystyisi ratkaisemaan teroitettuaan dissektioveitsensä ja otettuaan ongelman käsittelyynsä.

Myös Kööpenhaminan yliopiston rehtori Ole Worm tuki Bartholinia.

”Voisi kuvitella, että hänet [Riolanin] ovat kasvattaneet vanhat akat, joilla on tapana riidellä, panetella, pilkata ja tuhota kunniallisten ihmisten maine”, hän kirjoitti Bartholinille ja neuvoi tätä olemaan tekemättä mitään ja sivuuttamaan vaikenemalla ”vanhan vihaisen miehen solvauskirjoitukset”.

Riolan jatkoi taistelua

Jean Riolan ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. Hän piti täysin mielipuolisena, että hänen maanmiehensä Jean Pecquet ja nyt myös Thomas Bartholin yrittivät riistää maksalta sen 1  500 vuotta tunnetun arvokkaan tehtävän. Kimpaantunut Riolan lähetti varoituskirjeen pariisilaisille lääkäreille:

Jean Riolan

Jean Riolan oli myös Ranskan kuningattaren henkilääkäri.

© Bridgeman Images/Ritzau Scanpix

Riolan puolusti maksan asemaa

Vaikka anatomian tutkija Jean Riolan oli sitä mieltä, että varsinaisesta tutkimuksesta oli enemmän hyötyä kuin kirjojen pänttäämisestä, hän myös puolusti kreikkalaisen Galenoksen 1  500 vuotta vanhoja oppeja viimeiseen asti.

Hän ei suostunut hyväksymään Thomas Bartholinin tutkimuksia, joiden mukaan maksa ei tuottanut verta kuten oli luultu. Galenistisessa maailmankuvassa veri muodostui maksassa, jossa siihen myös sekoittui ”luonnollista henkeä”. Veri virtasi ravitsemaan elimiä, ja sydämessä ja aivoissa se sekoittui ”elämänhenkeen” ja ”sielullisen henkeen”.

Riolan pelkäsi, että uusi tieto asettaisi myös muut Galenoksen teoriat sairauksista ja terveydestä kyseenalaisiksi. Vanhan kreikkalaisen ajattelun mukaan sairaudet johtuivat kehon neljän perusnesteen – veren, keltaisen ja mustan sapen sekä liman – tasapainon häiriintymisestä.

Riolan uskoi siksi muun muassa suoneniskentään sairauksien hoidossa. Riolan ei suostunut ikinä myöntämään olleensa väärässä maksan suhteen.

”Nuori Pecquet-niminen mies on riistänyt maksalta sen ikivanhan aseman verta tuottavana elimenä ja syössyt sen unohdukseen, kun taas toinen nuori mies, anatomian tutkija Thomas Bartholin Kööpenhaminasta, on vieläpä kirjoittanut maksalle muistokirjoituksen.”

Bartholin ei myöskään vaiennut. Vuoden 1654 lopulla hän julkaisi Riolaniin kohdistuvan pilkkakirjoituksen. Siinä hän totesi, että imusuonet ja niiden yhteys maksan toimintaan oli lopullisesti todistettu. Bartholinin mielestä Riolanin ei pitäisi epäillä niitä, jotka ovat pystyneet siihen, mihin tämä itse ei kyennyt ”ikänsä vuoksi”.

Bartholin jäi historiaan

Bartholin osui ranskalaisen arkaan kohtaan. Loukattu ja katkera Riolan totesi, että Bartholinin pitäisi odottaa hänen kuolemaansa, jotta kukaan ei enää kyseenalaistaisi häntä anatomian alalla.

Kun Jean Riolan sitten kuoli 19. helmikuuta 1657, vanha teoria kuoli hänen mukanaan. Uuden sukupolven tutkijat hyväksyivät Pecquetin, Harveyn ja Bartholinin tutkimukset ja havainnot imusuoniston ja maksan välisestä suhteesta.

Imusuonistoa kutsutaan edelleen Bartholinin käänteentekevän Vasa lymphatica -tutkielman mukaan lymfaattiseksi järjestelmäksi.