Vanhin kilpaurheilulaji

Ateenan olympialaisten jälkimainingeissa aloin pohtia, mikä on vanhin urheilulaji.

Runner logo

Noin vuosina 46–120 eläneen kreikkalaisen filosofin ja kirjailijan Plutarkhoksen mukaan paini on ensimmäinen laji, jossa kilpailtiin paremmuudesta. Silti vanhin kilpailu, josta on olemassa historiallista todistusaineistoa, järjestettiin aivan toisessa lajissa: juoksussa. Kilpajuoksusta on mainintoja muinaisegyptiläisissä lähteissä. Niiden mukaan Egyptin vanhimmassa pääkaupungissa Memfiksessä juostiin kilpaa jo 3800-luvulla eaa. Alfeiosjoen laaksossa Kreikassa vuonna 776 eaa. ylijumala Zeuksen kunniaksi pidettyjen Olympian kisojen voittajaluettelossa mainitaan pikajuoksun eli stadionin mitan (192,72 metrin) juoksun voittaja, Koroibos. Olympialaisten historia ulottunee kuitenkin vielä kauemmas, sillä niitä oletetaan järjestetyn jo 800-luvulla eaa. Vanhimpia välineitä vaativia urheilulajeja lienevät keihään- ja kiekonheitto, jotka kuuluivat myös antiikin olympialaisten urheilulajivalikoimaan.