Shutterstock

Korona tuhosi kotikenttäedun

Koronapandemian aikana urheilutapahtumien katsomot ovat olleet tyhjinä. Se on vaikuttanut myös tuloksiin.

Yleisöllä on keskeinen merkitys urheilumenestykselle. Kun joukkueella on tukenaan katsomon täydeltä hurraavia kannattajia, peli sujuu. Koronapandemian aikana katsomot ovat olleet tyhjinä – ja se näkyy tuloksissa.

Brittiläinen tutkijaryhmä vertasi 15 eurooppalaisen jalkopalloliigan tuloksia ennen koronapandemiaa ja sen aikana. Näyttää siltä, kotijoukkue edelleen voittaa todennäköisemmin kuin vierailija, mutta todennäköisyys on selvästi pienentynyt, kun ottelut pelataan tyhjille katsomoille.

Kotijoukkueelle korona on muuttanut tilannetta näin:

  • Aikaisemmin kotijoukkue voitti 46 prosenttia otteluista.
  • Kun katsomot olivat tyhjiä, kotijoukkue voitti vain 36 prosenttia otteluista.

Tutkimuksessa ovat mukana kaikki joukkueet ja ottelut eli myös ne tapaukset, joissa kotijoukkueella oli vastassaan sitä selvästi parempi huipputason joukkue.

Vierasjoukkueiden kannalta tilanne on muuttunut näin:

  • Aikaisemmin vierasjoukkue voitti vain 26 prosenttia otteluista.
  • Kun katsomot olivat tyhjiä, vierasjoukkue voitti 34 prosenttia otteluista.

Jallopallostadionien tyhjiä katsomoita on yritetty elävöittää muun muassa isoilla koristeilla ja pahvisilla kuvilla katsojista. Tanskalainen Århus GF -jalkapalloseura toi kentän laidalle isoja näyttöjä, joilla näkyi videoyhteydellä olevia kannattajia.

Kotijoukkue heikoilla ilman katsojia

Brittitutkimuksessa tarkasteltiin ottelujen lopputulosta, tehtyjä maaleja, laukauksia ja yliotetta pelissä. Niiden perusteella yleisön poisjäänti heikensi kotijoukkueen asemaa.

Sen sijaan vierasjoukkueet voittivat useammin, tekivät enemmän maaleja ja dominoivat peliä enemmän kuin normaalioloissa.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on arvioitu, että kotiyleisön luoman paine vaikuttaa myös erotuomareihin niin, että he tuomitsevat useammin kotijoukkueen kuin vierailijoiden hyväksi.

Pelimatka rasittaa vierasjoukkuetta

Tutkimukset osoittavat myös, että vierasjoukkueiden suoritusta heikentää pitkä pelimatka.

Pelimatkojen vaikutus näkyy muun muassa Pohjois-Amerikan koripallosarjassa NSA:ssa. Koronapandemian aikana kaikki sarjan ottelut on pelattu samalla stadionilla.

Normaalioloissa joukkueiden tulokset ovat keskimäärin huonommat vierasotteluissa kuin kotikentällä. Kun kaikki ottelut pelataan neutraalilla kentällä, ero katoaa.