Miksi juuri sydän symboloi tunteita?

Monissa kulttuureissa tunteiden tyyssija on sydän ja järki asuu aivoissa.

Heart Egypt

Sydämen elämää ylläpitävä tehtävä on tehnyt siitä monissa kulttuureissa juuri tunteiden synty- ja sijaintipaikan. Sydän onkin oivallinen tunteiden ja rakkauden vertauskuva siksi, että elämä päättyy väistämättä, kun sydän lakkaa pumppaamasta verta ympäri kehoa.

Sydäntä pidettiin merkityksellisenä jo muinaisessa Egyptissä. Se oli ainoa sisäelin, joka jätettiin palsamoinnin aikana paikalleen. Egyptiläiset uskoivat, että Manalassa sydän punnittiin vaa’alla, jonka toiseen kuppiin oli asetettu höyhen. Hyvät teot olivat höyhenenkeveitä.

Kristinuskossa sydämestä muodostui Jumalan rakkauden symboli. Ihmissydämestä kumpusivat sekä hyvät että pahat teot.

Euroopan ensimmäiset yliopistot perustettiin keskiajalla. Tuolloin vakiintui käsitys aivojen ja järjen sekä sydämen ja tunteiden yhteenkuuluvuudesta.

Poikkeuksiakin on olemassa: Esimerkiksi Japanissa sielun sijaintipaikka oli aikoinaan vatsa. Sen sijaan osa nykyjapanilaisista uskoo sen olevan kurkussa.