Maailman suurin valtio
Venäjä on ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Sen pinta-ala, 17 098 242 neliökilometriä, on kaksi kertaa niin suuri kuin maailman viidenneksi suurimman valtion.
Venäjän valtava alue ulottuu 11 aikavyöhykkeelle, ja lämpötilat voivat vaihdella pohjoisimpien seutujen 70 pakkasasteesta maan eteläosien 45 lämpöasteeseen.

Maailman suurimman valtion, Venäjän, johtava uskonnollinen yhteisö on ortodoksinen kirkko. Kuvassa Kristuksen ylösnousemuksen kirkko Pietarissa.
Pohjoisen kylmän ilmaston vuoksi suuri osa Venäjästä on asumatonta.
Siksi maailman runsasväestöisin valtio ei suinkaan ole Venäjä, vaan ennätystä pitää hallussaan Kiina, jonka asukasluku vuonna 2022 on 1,4 miljardia.
Tässä ovat maailman viisi suurinta valtiota pinta-alan mukaan:
- Venäjä
- Kanada
- Kiina
- Yhdysvallat
- Brasilia
Luettelo maailman suurimmista valtioista perustuu sekä maa- että vesipinta-alaan. Luettelo näyttäisi siksi toisenlaiselta, jos mukaan laskettaisiin vain maa-alueet.
Jatka lukemista ja opi artikkelistamme lisää maailman viidestä suurimmasta valtiosta.
Venäjä

Moskova on Venäjän pääkaupunki. Kuvassa Punaisen torin laidalla sijaitseva Pyhän Vasilin katedraali.
- Pinta-ala: 17 098 242 neliökilometriä
- Väkiluku: 146 036 090
- Virallinen kieli: Venäjä
Venäjä on maailman suurin valtio. Se kattaa yli kahdeksasosan Maan asutusta pinta-alasta. Venäjä ulottuu kahdelle mantereelle, Eurooppaan ja Aasiaan. Maan läntinen, Euroopan puolella sijaitseva osa, on tiheämmin asuttu.
Venäjä ulottuu 11 aikavyöhykkeelle, ja sillä on 14 rajavaltiota: Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea.
Tsaarinvallasta kommunismiin
500-luvulla aluetta, jolla Venäjä nykyään sijaitsee, asuttivat slaavilaista ja suomalais-ugrilaista alkuperää olevat paimentolaiset. Nykyinen Venäjän valtio syntyi vasta vuonna 1991 Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.
Ennen kuin Neuvostoliitto perustettiin vuonna 1922, Venäjä oli ollut keisarivalta yli 200 vuotta. Viimeinen keisari eli tsaari oli Nikolai II, joka vuonna 1917 Venäjän vallankumouksen pyörteissä joutui luopumaan vallasta.
Vallankumouksessa bolševikit nousivat valtaan, mikä loi perustan Neuvostoliiton muodostumiselle.
Neuvostoliitto oli 15 sosialistisen tasavallan yhteenliittymä. Venäjä oli niistä suurin. Nykyisen Venäjän valtion alue kattaa kolme neljäsosaa aiemmasta Neuvostoliitosta.
Nykyään Venäjä on liittotasavalta, jota johtaa presidentti Vladimir Putin.
Laajassa Venäjän valtiossa on runsaasti mineraali- ja energiavaroja, ja valtion taloudesta suurin osa perustuukin öljyyn ja maakaasuun.
Venäjän luontoon kuuluvat etelässä tasangot ja arot, pohjoisessa metsäalueet ja tundra.

Kurain aro Venäjällä sijaitsee 1 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä avautuu näkymä Altain tasavallan lumipeitteisille vuorille.
Runsaasti mineraaleja sisältävä Uralvuoristo jakaa Venäjän itään ja länteen ja muodostaa luonnollisen rajan sen Euroopan- ja Aasian-puoleisen osan välille.
Hyppää asteikon toiseen päähän ja lue myös maailman pienimmistä valtioista.
Kanada

Kanadan pääkaupunki Ottawa perustettiin vuonna 1855. Kuvassa Parliament Hill, missä Kanadan hallitus toimii.
- Pinta-ala: 9 984670 neliökilometriä
- Väkiluku: 37 742 154
- Viralliset kielet: Englanti ja ranska
Kanada sijaitsee Pohjois-Amerikassa, ja se on maailman toiseksi suurin valtio. Se tunnetaan monipuolisesta luonnostaan, joka tarjoaa kaikkea jäätiköistä ja tundrasta preeriaan ja havumetsiin. Luonto myös rikastuttaa valtion taloutta, koska se sisältää muun muassa sinkkiä, uraania, nikkeliä, raakaöljyä, maakaasua ja hiiltä.
Kansainyhteisöön kuuluvan Kanadan hallitusmuoto on perustuslaillinen monarkia Britannian hallitsijan alaisuudessa. Kanada on liittovaltio, jolla on kaksikamarinen parlamentti.
Vaikka Britannian kuningatar Elisabet II on virallisesti Kanadan valtionpäämies, hänellä ei ole ollut oikeutta tehdä perustuslakiin muutoksia sen jälkeen, kun Kanadan Constitution Act allekirjoitettiin vuonna 1982.

Kanada on monien jokien maa. Kuvassa Emeraldjärvi Yohon kansallispuistossa.
Historiallisesti Kanada on ollut sekä Ranskan että Britannian vaikutuspiirissä, mikä sittemmin on johtanut kahnauksiin ranskan- ja englanninkielisen väestön välillä.
Vuonna 1995 Kanadan suurimman provinssin, Québecin, asukkaat äänestivät alueen itsenäisyydestä.
Tulos ei muuttanut Québecin statusta provinssina, mutta se paljasti syvän hajaannuksen ranskankielisessä väestössä.
LUE MYÖS: Maailman korkein rakennus
Kiina

Peking on Kiinan pääkaupunki. Asukkaita on yli 20 miljoonaa.
- Pinta-ala: 9 706 961 neliökilometriä
- Väkiluku: 1 439 323 776
- Virallinen kieli: Mandariinikiina
Kiina on maailman runsasväkisin maa. Asukkaita on peräti 1,4 miljardia, mikä vastaa noin viidesosaa koko maailman väestöstä.
Lisäksi Kiina on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Se ulottuu lännestä Himalajan vuoristosta pohjoiseen Gobin autiomaahan ja itään alaviin jokisuistoihin, missä Jangtse laskee Itä-Kiinan mereen.

Kiinan muuri koostuu useista muureista. Sen arvioidaan olleen 21 196 kilometriä pitkä, jos kaikki osat lasketaan mukaan.
Yhtä vaihteleva ja monipuolinen kuin Kiinan luonto on myös sen väestö. Vajaat puolet Kiinan pinta-alasta muodostavat autonomiset alueet Guangxi, Sisä-Mongolia, Tiibet, Xinjiang ja Ningxia.
Kutakin aluetta asuttaa sen oma etninen enemmistö. Kiinaan kuuluvat myös erityishallintoalueet Hongkong ja Macau, jotka paperilla ovat autonomisia, sekä Taiwan, joka pitää itseään itsenäisenä.
Kiinassa oli jo yli 5 000 vuotta sitten yksi maailman vanhimmista sivilisaatioista. Tuhansien vuosien ajan nykyisen Kiinan aluetta johtivat vaihtelevat dynastiat, joista ensimmäinen oli Shang-dynastia 1600-luvulla eaa.
Vuonna 1911 alkoi Kiinan vallankumous, joka lopetti dynastian ja perusti Kiinan tasavallan. Verisen sisällissodan jälkeen Kiinan kommunistipuolue nousi valtaan 1949 ja perusti Kiinan kansantasavallan.
Kommunistipuolue on yhä tiukasti vallassa, ja nykyinen presidentti Xi Jinping ei näytä haluavan luopua vallastaan.
LUE MYÖS: Kymmenen suurinta kaupunkia
Yhdysvallat

Yhdysvaltojen pääkaupunki on Washington D.C. Kuvassa United States Capitol, Yhdysvaltojen kongressin istuntopaikka.
- Pinta-ala: 9 372 610 neliökilometriä
- Väkiluku: 331 002 651
- Virallinen kieli: Englanti
Yhdysvallat eli USA on kaksikamarinen demokraattinen liittotasavalta. Maassa on 50 osavaltiota, 14 merentakaista territoriota sekä yksi liittovaltion piirikunta, Washington D.C., missä sijaitsevat hallintorakennukset.
Washington D.C. perustettiin pääkaupungiksi sen jälkeen, kun amerikkalaissiirtokunnat olivat vuonna 1776 hyväksyneet itsenäisyysjulistuksen, jolla Yhdysvallat irtautui Britanniasta itsenäiseksi valtioksi.

Grand Canyon on syvä rotko Arizonassa Yhdysvalloissa. Sen on luonut kivilajien läpi tiensä uurtanut Coloradojoki.
Itsenäisyyden myötä yhdysvaltalaiset uudisasukkaat levittivät asutusta yhä pidemmälle länteen. Tästä seurasi se, että alueilla tuhansia vuosia eläneiltä alkuperäisheimoilta riistettiin niiden oikeudet maahan.
Nykyään Yhdysvallat ulottuu Appalakeilta ja Atlantin rannikolta idästä maan keskiosien tasankojen yli lännen vuoristoihin, aavikoihin ja Tyynenmeren rannikkoon.
Brasilia

Brasília on Brasilian pääkaupunki. Siellä on Latinalaisen Amerikan korkein BKT asukasta kohden.
- Pinta-ala: 8 515 767 neliökilometriä
- Väkiluku: 212 559 417
- Virallinen kieli: Portugali
Brasilian liittotasavalta on maailman viidenneksi suurin valtio. Sen pinta-ala kattaa lähes puolet Etelä-Amerikasta.
Lännessä Brasilian rajanaapureina ovat kaikki Etelä-Amerikan valtiot Ecuadoria ja Chileä lukuun ottamatta, ja idässä sillä on 7 491 kilometriä pitkä Atlantin valtameren vastainen rannikko.
Pohjois-Brasiliassa Amazonian monet joet virtaavat läpi laajojen sademetsäalueiden, missä tavataan monipuolinen kasvi- ja eläinlajien kirjo.

Pohjois-Brasiliassa Amazonjoki tuo vettä ja elämää Amazonian sademetsään.
Amazonian aluetta uhkaa metsänraivaus, mikä vahingoittaa sekä biodiversiteettiä että ilmastoa, koska sademetsien kaataminen tuottaa suuria hiilidioksidipäästöjä.
Kun portugalilaiset tulivat Brasiliaan 1500-luvulla, alueella asui alkuperäiskansoja. Vuosien ajan sekä alkuperäisasukkaat että Afrikasta tuodut orjat joutuivat raatamaan sokeriruo'on, tupakan ja puuvillan tuotannossa.
Vuonna 1822 Brasilia irtaantui Portugalista ja muodosti perustuslaillisen monarkian. Orjuus poistettiin kuitenkin vasta vuonna 1888.
Seuraavana vuonna keisarikunta lakkautettiin ja Brasilia julistettiin tasavallaksi.