Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Kauhu huijaa aivoja ja hyytää veren

Korvia raastava huuto, pimeät kohtaukset ja veriset kasvot. Kauhufilmin hyvin suunnitellut efektit porautuvat suoraan aivojen pelkokeskukseen ja virittävät elimistön valmiustilaan. Tutkijoiden mukaan fiktiiviset pelot eivät ainoastaan pyyhi järkeä aivoistasi vaan ne voivat myös lisätä riskiä saada veritulppa.

Wojo Photographics for the film Six Degrees of Hell

Loppuvuodesta 2015 Leidenin yliopiston luentosalissa istui 21 koehenkilöä, joilla kulkivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä.

Heille näytettiin isolta kuvaruudulta elokuvaa Riivattu, jossa paholaisen kaltaiset olennot valtaavat nuoren pojan ruumiin ja saavat tämän käymään omien vanhempiensa kimppuun.

Kauhuviihdetuokion oli järjestänyt yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija Frits Rosendaal. Kun hän filmin päätyttyä otti koehenkilöiltä verikokeen, siitä ilmeni, että elokuva oli kasvattanut huomattavasti heidän riskiään saada veritulppa.

Alankomaalaisen yliopiston koe on yksi monista tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet, että kauhuelokuvat vaikuttavat katsojiinsa laaja-alaisemmin kuin on oletettu.

Kauhuviihde vetoaa ihmisen perusvaistoihin ja huijaa katsojien aivot luulemaan, että käsillä on todellinen hengenvaara.

Oikea äänitehoste iskee suoraan aivojen pelkokeskukseen, ja kun elokuvakohtaus on oikealla tavalla outo ja epälooginen, aivot reagoivat ahdistuksen tunteella.

Aivot varautuvat verenvuotoon

Aivot tulkitsevat Riivatun saatanalliset hahmot oikeaksi uhkaksi ja yrittävät suojata elimistöä.

Aivot tulkitsevat Riivatun saatanalliset hahmot oikeaksi uhkaksi ja yrittävät suojata elimistöä. Leidenin yliopiston koehenkilöiden veritulpan riski kasvoi, koska aivojen käskystä hyytymistekijä VII -nimisen proteiinin määrä heidän veressään kasvoi. Hyytymistekijän tehtävänä on estää ihmistä vuotamasta kuiviin, jos hän saa haavan.

Jos veressä kulkeva hyytymistekijä havaitsee reiän suonen seinämässä, se käynnistää ketjureaktion, jonka seurauksena proteiinit muodostavat tukkeen reikään.

Ihmisen aivot eivät kuitenkaan osaa aina erottaa todellista vaaraa ja elokuvan tehokeinoja. Niinpä aivot varmuuden vuoksi lisäsivät hyytymistekijää vereen.

Kauhu yhdistää ihmisiä

Kun yhdysvaltalainen Uri Hasson vuonna 2007 tutki kuvantamalla koehenkilöiden aivokuoren toimintaa näiden katsoessa erilaisia elokuvia, kauhufilmien tuottama reaktio oli useimmilla samansuuntainen.

Suotta veressä kiertäessään hyytymistekijä voi aiheuttaa tukoksen verisuoneen, mikä voi pahimmassa tapauksessa johtaa hengenlähtöön.

Frits Rosendaalin mukaan hänen koehenkilöidensä veritulppariski kasvoi elokuvan aikana jopa 19 prosenttia.

Huuto saa sydämen hakkaamaan

Kun tehosteet ovat kohdallaan, kauhuelokuva ei tarvitse edes hermojaraastavaa juonta toimiakseen. Katsoja saadaan kauhun valtaan pelkällä äänellä ja valolla.

Kauhufilmeihin yhdistetään usein myös huimaa kiljuntaa. Svetisiläistutkija selvitti, miksi kiljunta tehoaa.

Vuonna 2015 tehdyssä kokeessa hän havaitsi, että ihminen ei reagoi kiljahduksiin samalla tavalla kuin muihin ääniin. Niitä ei käsitellä aivojen kuulokeskuksessa vaan ne iskevät suoraan mantelitumakkeeseen, joka tuottaa pelon tunteen.

Mantelitumake on pieni mantelin muotoinen alue ohimolohkossa. Se säätelee muun muassa pelko- ja pakoreaktioita. Tumakkeessa on noin 12 miljoonaa hermosolua, jotka voivat määrätä hengityksen kiihtymään, sydämen hakkaamaan, hikirauhaset kastelemaan otsan ja kainalot ja tarkkaavaisuuden terästymään.

Kauhunkiljahdus laukaisee ihmisessä samat reaktiot, jotka vaaratilanteessa valmistavat ihmisen pakenemaan tai taistelemaan. Ihminen siis vaistomaisesti tulkitsee huudon merkiksi siitä, että joku – ja siten mahdollisesti myös kuulija itse – on vaarassa.

Arnal selvitti myös, miksi huuto iskee juuri mantelitumakkeeseen. Huuto on perusluonteeltaan erilainen kuin muut äänet. Se on erityinen yhdistelmä taajuuksia, joita ei ole muissa äänissä.

Aivokuvauksissa kävi ilmi, että aivojen varsinainen kuulokeskus ei juuri reagoi näihin taajuuksiin, mutta mantelitumake rekisteröi ne hyvin herkästi.

Pelko: Hohto ohjaaja Stanley Kubrick (1980)

Perhe asettuu asumaan autioon hotelliin, ja ennen pitkää perheen isä romahtaa psyykkisesti ja yrittää tappaa perheensä. Elokuvan hiipivän ahdistava tunnelma kiihottaa mantelitumaketta, joka reagoi synnyttämällä pelon ja kauhun tunteita. Mantelitumake myös palauttaa katsojan mieleen tämän omia ahdistavia muistoja.

Alamy

Mystikka: The Ring ohjaaja Gore Verbinski (2002)

Vanha uskomus tulee todeksi, kun ihmiset, jotka ovat nähneet tietyn videonauhan, kuolevat muutaman päivän kuluessa. Elo­kuvassa tapahtuu iso joukko mystisiä asioita, jotka panevat otsalohkon lujille, kun se yrittää löytää niille loogista selitystä. Epätietoisuus herkistää katsojan filmin muille tehokeinoille.

Universal Pictures

Suru: Antichrist ohjaaja Lars von Trier (2009)

Avioliittokuvauksessa yhdistyvät seksi, väkivalta ja kuolema kauniisiin maisemiin. Ohimolohko yhdistää aistiärsykkeet ja tallentaa ne muistiin, josta ne nousevat pintaan säälin, syyllisyyden ja surun tunteina. Ne luovat katsojalle syvän ahdistuksen, joka kestää pitkään vielä filmin loputtua.

Alamy

Kuvotus: Texasin moottorisaha­murhat ohjaaja Tobe Hooper (1974)

Vaikka elokuva kertoo sadistisesta väkivallasta, se ei sisällä kovinkaan monta veristä kohtausta. Keinot ovat lähinnä psykologisia, ja kuvotta­vimmat väkivallanteot tapahtuvat katsojan mielikuvissa. Aivosaarekkeen peilineuronit saavat katsojan myötäelämään uhrien tuskat.

Alamy

Yliluonnollinen: Manaaja ohjaaja William Friedkin (1973)

Paholainen valtaa pikkutytön ja panee tämän tekemään outoja. Yhdessä kohtauksessa tytön pää pyörii ympäri. Kun aivot vastaanottavat epäloogisia ärsykkeitä, jotka rikkovat harmonian, aktivoituu etummainen pihtipoimu, joka voimistaa tunteita ja herkistää aisteja.

Warner Bros.

Kauhu on koko aivojen yhteistyötä

Mantelitumake ja muut aivojen keskukset eivät yleensä toimi yksin. Ratkaistessaan erilaisia tehtäviä ja reagoidessaan ärsykkeisiin aivosolut ovat yhteydessä toisiinsa ristiin rastiin yötä päivää.

Kun kauhu valtaa mielen, sekä mantelitumake että muut aivojen osat ovat arvioineet, että tilanne on mahdollisesti hengenvaarallinen.

Japanilaistutkijat selvittivät miten kauhuelokuvat panevat mantelitumakkeen sekaisin. Kazufumi Yoshiharan johtama tutkijaryhmä Kyushun yliopistosta kuvasi 32 koehenkilön aivojen toimintaa samalla, kun nämä katsoivat Jim Gillespien ohjaamaa 1990-luvun kauhuelokuvaa
Tiedän mitä teit viime kesänä.

Kun kauhufilmi teki tehtävänsä, toiminta kahdessa aivojen osassa, mantelitumakkeessa ja aivokuoren etummaisessa pihtipoimussa (ACC, anterior cingulate cortex), sekä niiden välillä lisääntyi. Etummainen pihtipoimu on eräänlainen tunteiden äänenvoimakkuusnappi. Se säätää tunteiden voimakkuutta aistiärsykkeiden ja aivojen vastaanottaman tiedon mumukaan.

Kauhu kulkee oikotietä

1 / 5
12345

Kun tilanne on poikkeuksellisen vaarallinen, aivojen alueiden viestit kulkevat oikopolkuja. Kauhu­elokuvan kohtaukset saavat aikaan samanlaisen reaktion, jolloin vaistot ajavat järjen edelle.

© Lotte Fredslund & Shutterstock

Sillä on kuitenkin myös toinen tärkeä tehtävä. Se havainnoi, onko ympäristössä jotakin, joka vaikuttaa väärältä tai epäloogiselta. Jos näet esimerkiksi merkkijonon >>>>>, etummainen pihtipoimu pysyy rauhallisena, mutta epäjärjestys, kuten >>><>, saa sen havahtumaan.

Kauhufilmien järjenvastaisiin ja epäloogisiin tapahtumiin se reagoi lähettämällä ärsykeryöpyn mantelitumakkeeseen, joka puolestaan virittyy hälytystilaan ja synnyttää pelon tunteen.

Järjenvastaisuus saa aivot lisäämään pelkokerrointa, kun Alien-elokuvassa astronautin rinnasta punkee ulos irvokkaan näköinen hirviö tai Manaajassa paholaisen riivaaman pikkutytön pää pyörii täyden kierroksen niskan katkeamatta.

Kauhu tekee iloiseksi

Ihmiset siis maksavat kokeakseen sydämen tykytystä, hikoilua ja hallitsematonta ahdistusta. Kauhu on yksi suosituimmista elokuvan tyylilajeista. Yhdysvaltalaiset Eduardo Andrade ja Joel Cohen selvittivät vuonna 2007, mikä kauhussa kiehtoo.

Tutkijat jakoivat 87 koehenkilöä kahteen ryhmään: toiseen kauhuelokuvien ystävät ja toiseen ne, jotka inhosivat kauhuelokuvia.

Molemmille ryhmille näytettiin kymmenen minuutin pätkä elokuvista Manaaja ja Painajainen. Tutkijat kirjasivat muistiin koehenkilöiden mielialan ennen elokuvien katsomista ja sen jälkeen.

Kaikki koehenkilöt kokivat filminpätkät nähtyään pelkoa ja ahdistusta, mutta se ei vähentänyt heidän positiivisia tunteitaan. Kauhuelokuvia inhonneet olivat yhtä iloisia ja myönteisiä kokeen jälkeen kuin ennen sitä. Kauhun ystävät taas olivat paremmalla tuulella pelkoannoksen saatuaan.

Elokuvakauhu puijaa elimistön hälytystilaan

Ihmisaivot ovat ripeitä reagoimaan vaaroihin ja odottamattomiin käänteisiin. Kauhufilmit aktivoivat samat ominaisuudet. Kauhun kiljaisu iskee aivojen pelkokeskukseen, ja verinen silpomiskohtaus panee elimistön pumppaamaan vereen stressihormoneja.

Toisilla on säikkyjän geenit

Saksalaisen Bonnin yliopiston tutkijat havaitsivat 2008, että erilaiset reaktiot kauhuviihteeseen voivat johtua geeneistä.

Psykologi Christian Montagin johtama ryhmä seurasi 98 naisen reaktioita, kun näille näytettiin videolta söpöjä eläinten poikasia, tavallisia taloustavaroita ja pelottavia väki­valtakohtauksia.

Osalla niistä koehenkilöistä, jotka reagoivat erityisen voimakkaasti väkivaltakohtauksiin, oli perimässään COMT-geenin muunnelma, joka tekee ihmisen muita säikymmäksi. Montagin mukaan geenimuunnelma on syntynyt suhteellisen myöhään todennäköisesti sopeutumana suojaisaan elämään, jossa on vähemmän pelättävää kuin aikaisemmin.

Katsoja kylpee surussa

Uusin kauhuviihteen laji on niin sanottu neurotrilleri, joka vaikuttaa suoraan niihin aivojen osiin, joissa suru ja pelko syntyvät.

Lynne Ramsayn ohjaama Poikani Kevin alkaa kohtauksella, jossa äiti näkee painajaista hukkumisesta tomaattimehuun tomaattifestivaaleilla. Herätessään hän huomaa, että hänen talonsa on sotkettu punaisella maalilla. Äidin kokema kauhu tarttuu katsojiin.

Pian tulee selväksi, että elokuva kuvaa maailmaa joukkomurhaajan äidin mielen kautta. Verenpunaisen eri sävyt ja räikeästi valaistut takaumat saavat katsojan tuntemaan, miten äidin mielessä pelko yhdistyy muihin tunnereaktioihin: syyllisyyteen, toiveikkuuteen, suruun ja pettymykseen.

Alankomaalainen mediatutkija Patricia Pisters on kuvaillut kokemusta kierteeksi, joka on kuin ”lämmin kylpy surussa, jota ei luoda tarinankerronnalla vaan äänillä, kuvilla ja tietotekniikan keinoilla, jotka iskevät ihmisen alkukantaisiin vaistoihin”.

Lue myös:

Woman laughing
Käyttäytyminen

Ihminen nauraa muille ihmisille

0 minuuttia
Klovni TOP
Käyttäytyminen

Tästä syystä klovnit pelottavat

4 minuuttia
Käyttäytyminen

Hymy kehittyi uhkausilmeestä

0 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota