Hymy kehittyi uhkausilmeestä
Ihmisen hampaat tulevat esiin hymyillessä. Monet eläimet taas näyttävät hampaitaan, kun ne tahtovat pelotella. Mistä ero johtuu?
Ihmisen ei-sanallisen viestinnän juuret ulottuvat 5–7 miljoonan vuoden taakse, jolloin ihmissuvun kehityslinja erosi lähimmästä eläinsukulaisesta, simpanssista. Erkaantumisen jälkeen ihmislajit saivat ominaisuuksia, joita ei ole muilla kädellisillä – ei edes ihmisapinoilla. Esimerkiksi hampaistossa tapahtui huomattavia muutoksia. Kehityksen tulos näkyy nykyihmisen suussa: lajilta puuttuvat kookkaat kulmahampaat. Ihmisen hampaat mukautuivat paitsi sekaravinnon syöntiin myös aivojen tilavuuden kasvuun. Leukojen ja samalla hampaiston rakenne muuttui kallon koon kasvaessa. Apinamaisten piirteiden häviäminen ja kasvojen karvoituksen väheneminen loivat uusia ilmehtimismahdollisuuksia. Pitkät ja vahvat kulmahampaansa menettäneiden alkuihmisten ei juuri kannattanut yrittää säikyttää petoja ja muita tunkeilijoita irvistelemällä. Uhkaava käyttäytyminen sai uusia ilmenemismuotoja, joista osa on käytössä vieläkin. On esimerkiksi ilmeitä ja asentoja, jotka tulkitaan vaistonvaraisesti uhkauksiksi. Kysymys on siis samankaltaisista sanattomista viesteistä kuin hampaiden näyttämisessäkin. Kun irvistys menetti merkitystään pelotteena, hampaiden paljastaminen sai uutta sisältöä. Näin kehittyi esimerkiksi monimerkityksinen kasvojen ilme hymy. Hymyilemällä ihminen voi ilmentää niin iloa, mielihyvää kuin ivaakin. Jotkut tutkijat pitävät hymyä naurun ohella yhtenä ihmisen eläimistä erottavana tekijänä.