Babylonialaiset tunsivat seitsemän taivaankappaletta

Seitsenluvun pyhyys juontaa juurensa kaukaa. Sillä tiedetään olleen erityismerkitys jo Mesopotamiassa nykyisen Irakin alueella vallinneessa sumerilais-babylonialaisessa kulttuurissa noin 3000–1500 eaa. Sumerien mytologiassa seitsemän toistui useita kertoja, ja varsinkin monet jumalat oli luokiteltu seitsemän ryhmiin. Myös nykyinen seitsenpäiväinen viikko syntyi Mesopotamiassa ja levisi sieltä faraoiden Egyptiin. Alun perin seitsemää pidettiin taianomaisena lukuna todennäköisesti siksi, että se yhdistettiin luonnonilmiöihin. Sateenkaaressa oli seitsemän väriä, ja tähtitieteilijöiden tuntemia ”planeettoja” oli seitsemän: Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Sittemmin muut kulttuurit ja uskonnot omaksuivat babylonialaisten pyhän luvun. Viikosta tuli seitsemänpäiväinen, päävärejä oli seitsemän ja sävelasteikossa seitsemän säveltä. Rooman suuruuden loivat mytologian mukaan kaupungin seitsemän ensimmäistä kuningasta, kun taas Allah loi islamin uskoon seitsemän taivasta toinen toisensa yläpuolelle.