Shutterstock

Uusi ihmerokote voi torjua kaikkia influenssoja

Tulevaisuudessa influenssan leviämistä voidaan estää uudenlaisella rokotteella, joka tehoaa myös kaikkiin syksyn ja talven tunnettuihin influenssakantoihin.

Kaikki tunnetut influenssat voidaan ehkä kesyttää uudella rokotteella, joka perustuu mRNA-teknologiaan. mRNA-rokotteiden kehitys alkoi jo 1990-luvulla, mutta läpimurtonsa teknologia teki koronapandemian yhteydessä.

Uuden multirokotteen taustalla ovat yhdysvaltalaisen Pennsylvanian yliopiston tutkijat, jotka ovat testanneet rokotetta muun muassa hiirillä. Kun tutkijat altistivat jyrsijät yleisille influenssakannoille, he havaitsivat huomattavasti vähemmän merkkejä sairaudesta niillä yksilöillä, jotka olivat saaneet rokotteen, vaikka rokotteessa ei ollutkaan käytetty juuri samaa influenssakantaa.

”Ideana on se, että saadaan aikaan rokote, joka antaa immuunijärjestelmälle tietyn perusmuistin eri influenssakantoja vastaan. Tällöin sairauksien ja kuolemantapausten määrä on huomattavasti pienempi, kun seuraava influenssapandemia syntyy”, selittää mikrobiologian professori Scott Hensley Pennsylvanian yliopiston sivustolla.

Näin rokote toimii

Uusi rokote saa elimistössä aikaan vasta-aineita 20:tä tunnettua influenssakantaa vastaan. Kaksi rokotuskertaa mRNA-rokotteella opettaa elimistön soluja torjumaan influenssavirusta.

Rokotteessa oleva koodi lähetti-RNA (messenger, mRNA) vie soluihin ohjeet tunnettujen influenssatyyppien tuntomerkeistä, ja elimistö alkaa tuottaa influenssavirusten pintaproteiinia, hemagglutiniinia.

Elimistön immuunijärjestelmä tunnistaa, että kyseessä on vieras pintaproteiini, ja alkaa tuottaa vasta-ainetta sitä vastaan. Näin rokotteen avulla elimistölle opetetaan, miten oikeaa influenssavirusta torjutaan, jos sellainen pääsee elimistöön.

Pandemian uhka voidaan minimoida

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuosittain jopa 650 000 ihmistä kuolee kausi-influenssaan. Espanjantauti tappoi 1918–1920 vähintään 50 miljoonaa ihmistä, ja koronapandemia on tähän mennessä aiheuttanut yli 6,6 miljoonan ihmisen kuoleman.

Tutkijat korostavat että rokotteella voidaan saada aikaan vaste myös uusia influenssavariantteja vastaan, mikä pienentää uusien pandemioiden seurauksia huomattavasti.

Tutkijat kuitenkin toteavat, että uutta influenssarokotetta voidaan verrata ensimmäisen sukupolven mRNA-koronarokotteisiin, jotka oli kehitetty Wuhanin koronavarianttia vastaan.

”Ensimmäiset rokotteet eivät antaneet täyttä suojaa sairastumasta toisten varianttien, kuten omikronmuunnoksen, aiheuttamaan koronatautiin, mutta ne antoivat silti pitkäaikaisen suojan vakavaa tautimuotoa ja kuolemaa vastaan”, sanoo professori Scott Hensley.

Seuraavaksi valmistetta testataan ihmisillä

Hensley ja hänen tutkimusryhmänsä valmistelevat parhaillaan rokotetutkimuksen seuraavaa vaihetta eli kliinisiä kokeita ihmisillä.

Jos kokeet sujuvat suunnitelmien mukaan, tutkijat uskovat, että pian niin lapset kuin vanhuksetkin voidaan rokottaa valmisteella, joka antaa suojan kaikkia tunnettuja influenssakantoja vastaan ja valmistaa immuunijärjestelmää vielä tuntemattomien varianttien aiheuttamaan uhkaan.

Ruttohautausmaa East Smithfield Lontoo

Tutkijat analysoivat 500 dna-näytettä Lontoon ja Tanskan ruttohautausmailta.

© Museum of London Archaeology (MOLA)

Lue myös:

Useilla lääkeyrityksillä, kuten Pfizerilla ja Modernalla, on käynnissä kliinisiä kokeita influenssarokotteilla, mutta uutistoimisto Reutersin mukaan niissä keskitytään "vain" neljään tuoreimpaan laajaan influenssakantaan.

Tanskassa Aarhusin yliopistosairaala etsii parhaillaan 300:aa koehenkilöä Modernan multirokotetutkimukseen, johon osallistuu 23 000 pääasiassa yli 65-vuotiasta ihmistä eri puolilta maailmaa.